Näin koronaan sairastunut Pekka Haavisto kommentoi vointiaan: "Tästäkin on selvitty"
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kuvailee vointiaan ”ihan hyväksi”.
Valtioneuvoston kanslia tiedotti ministerin koronatartunnasta 4. joulukuuta. Tuolloin kerrottiin Haaviston olevan oireeton ja työskentelevän etänä kotonaan.
Haavisto kävi koronatestissä työmatkan vuoksi, jolle hänen oli tarkoitus lähteä. Työmatka peruuntui tartunnan vuoksi.
Uutisaamu haastatteli puhelimitse Haavistoa.
– Vointi on ihan hyvä. Helsingin kaupungin terveydenhuolto sanoo, että karanteeni päättyisi huomenna tiistaina eli tästäkin on selvitty.
Ministerin tiedossa ei ole, että hän olisi saanut omikrontartunnan.
Useat ministerit altistuivat Haaviston koronan myötä taudille, mutta osallistuivat erilaisiin tapahtumiin siitä huolimatta.
Uusimmat
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:50
MM-kisoissa taas käynnissä älyttömät murskajaiset
-
18:48
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonilla jännityksen hetket käsillä – Itävalta kurittaa Norjaa
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
17:39
Oleksandr Usykin aika kiistattomana mestarina saattaa jäädä kahteen viikkoon
-
17:36
Lando Norrisin karmea kiri jäi torsoksi – Bottaksen kisa floppasi lopussa
-
17:34
Kannattaako "konepesun kestäviä" paistinpannuja oikeasti pestä astianpesukoneessa?
-
17:28
Saharin perhe palasi raunioituneeseen kotiinsa Gazassa – "He ovat unohtaneet mitä on olla lapsi"
-
17:12
Vesi nousee Lapin joissa: Yöllä jouduttiin pelastamaan ihmisiä ja aamulla auto
-
17:11
5-vuotias löi toista lasta puupalikalla päähän päiväkodissa – alkoi rikostutkinta, joka päättyi vanhempien tuomioon
-
17:05
Myrsky yllättää Italiassa – Ellen Jokikunnaksen kakkoskodin piha kärsii vaurioita
-
17:05
Hollywood-tähti Kate Hudson toteutti lapsuudenhaaveensa – vaihtoi alaa
-
Lataa lisää