Näin iskettiin puoliso tanssilattioilta ennen – pätevätkö keinot yhä?

– Paritanssi tuli Suomeen 1920-luvulla, kun tanssiorkesterit tulivat torvisoittokuntien tilalle. Naiset leikkasivat hameensa ja hiuksensa lyhyiksi ja alkoivat polttaa tupakkaa. Maan valtasi tangon ja jazzin huuma, kertoo Maarit Niiniluoto tanssikulttuurin taustoista.

Sota-aikana laulut kertoivat kaipuusta kotona olevaa rakasta kohtaan. Musiikki ja laulun sanat oli aina suunnattu kaukana olevalle rakastetulle.

– Tango sai valtavan merkityksen. Sodan aikana sen kautta ilmaistiin intohimoa, rakkautta ja kaipuuta.

– Sota-aikana tärkeää oli se, kuka laulun kohde on. Ihminen kuunteli laulun kyynel silmissä. Kädet painettiin otsalle, etteivät muut näkisi kyyneleitä.

Moni kappale on elänyt ikivihreänä tähän päivään saakka.

– Olavi Virta esimerkiksi levytti kappaleen Siks oon mä suruinen jatkosodan viimeisenä keväänä.

Tanssikielto jätti jälkensä

Vaikka lauluja syntyi, talvisodan sytyttyä vuonna 1939 maahan tuli pitkään kestänyt tanssikielto. Kielto jatkui aina vuoteen 1948 saakka.

– Suomessa oli hankalaa. Alkoholittomissa tiloissa sai tanssia, mutta alkoholia tarjoilevissa tiloissa ei. Joku traumaattinen suhde meillä on ollut alkoholiin, toteaa Niiniluoto.

Jatkosodan päätyttyä, vielä tanssikiellon ollessa voimassa, maaseudulla alkoi kiertää iltamakiertue. Sen tuli esittää puolitoista tuntia iltamaohjelmaa, jonka jälkeen oli lupa tanssia puolentoista tunnin ajan.

Kun tanssikielto lopulta päättyi, se oli jo ehtinyt haavoittaa tanssikulttuuria.

– Yhdeksän vuoden tanssikielto jätti sellaisen jäljen suomalaiseen tanssikulttuuriin, ettei tanssi koskaan toipunut siitä. Kulttuuri ei noussut samanlaiseksi kuin mitä se oli ennen sotaa.

Niiniluoto toteaa, että sodan jälkeen tanssisaleissa ei enää ollut luksusorkestereita tai ihania ravintolasaleja. Tanssikulttuuri kuitenkin jatkoi elämäänsä Suomessa. Lavoja alettiin rakentaa yhä enemmän, ja niistä alkoi tulla äärimmäisen romanttisia paikkoja.

– Tansseja järjestettiin kauniin järven rannassa, kauniin harjun päällä tai jonkun sillan kupeessa. Lauantaisin oli aina tanssipäivä.

Mistä tunnet sä kumppanin?

Tanssilavaromantiikan aikaan suuri osa suomalaisista tapasi tansseissa tulevan elämäntoverinsa. Rupattelu tanssin aikana ei silti suinkaan kuulunut asiaan.

– Jos askeleet tanssilattialla sopivat yhteen, sitten ne sopivat muutenkin yhteen, paljastaa Niiniluoto.

– On olemassa paljon tämän tyyppistä "elämän parketeilla" -filosofiaa. Tango kuvasti kahden ihmisen kohtaamista. Se ei aina johtanut mihinkään, vaan se avaa hienolla tavalla sen, mitä ihmisen päässä voi liikkua. Monen tangon sanat viittaavat siihen, että voi vielä viimeisen tangon tai valssin aikana löytää semmoisen ihmisen, jonka kanssa lähtee samaan suuntaan.

Uusi aika

Romantiikan jälkeen tuli aikakausi, jolloin perheet alkoivat hajota ja viikonloppuisät lisääntyivät. Suuri muuttoliike niin Suomen sisällä kuin maan rajojen ulkopuolellekin hiljensi tanssilavakulttuurin hetkeksi. 70–80-luvun taitetta värittivät disco ja Saturday Night fever.

80-luvun puolivälissä alettiin taas kiinnostua tanssilavakulttuurista. Ihmiset alkoivat kiinnostua omista taustoistaan, ja moni alkoi tehdä sukututkimusta.

–Kävi ilmi, että vanhemmat ja isovanhemmat olivat tavanneet tanssilavoilla. Valtava hinku tanssilavoille johtuu siitä, että Suomessa ei ole mitään karnevaalikulttuuria. Tanssilava on ollut se paikka, jossa ihmiset tapaavat toisiaan, ja jossa tapahtuu kaikkea mahdollista.

Pelottava, lamauttava 1990-luku

Vuoden 1991 lama pysäytti ja lopetti kaiken.

– Työttömyysluvut kasvoivat ja liityimme Euroopan unioniin. Vuosina 1992–1995 Suomeen tuli aivan mieletön kansallisromanttinen vaihe.

– Laulut uhkuivat rakkautta isänmaata kohtaan. Katri Helenan "Anna mulle tähtitaivas, anna valo pimeään" oli melkein kuin rukous.

Tanssilavoja, jotka olivat rappeutuneet 70-luvulla, alettiin korjata ja avata uudelleen. Kansallisromanttinen vaihe kesti koko 90-luvun ja vielä jonkin aikaa 2000-luvulla.

– Tunnelma oli käsin kosketeltavaa. Ilmassa leijui pelko, että kun Suomi liittyy EU:hun, niin suomalaiselle kulttuurille tapahtuu jotain. Täällä alettiin vaalia kaikkea, mikä on suomalaista, mukaan lukien tanssia.

Niiniluoto kertoo, ettei tanssiin liittynyt minkäänlaista poliittista viritystä, vaan se oli puhdasta kulttuuriin painottuvaa vaalimista.

– Nykyään kansallisromantiikka on kanavoitunut poliittiseen liikkeeseen, ja romantiikka on hävinnyt siitä pois.

Siitäkin huolimatta, että romantiikka on haihtunut, musiikki raikaa yhä edelleen tanssilavoilla ympäri Suomen. Niillä käy Niiniluodon mukaan kaikenikäistä väkeä, 18-vuotiaista 80-vuotiaisiin.

– Meillä on tanssittu 1920-luvulta lähtien, joten se ei ole trendiasia. Tämä on suomalaisuuden pysyvä muoto.

Studio55.fi/Siiri L'Ecuyer