Mainos

Näin hieromasauvojen kanssa on mokailtu

Hieromasauva tuottaa nautintoa, mutta saattaa myös aiheuttaa hyvin noloja tilanteita. Kari Heusala keräsi aitoja dildo-uutisia maailmalta.

Hieromasauva on nykyisin yleinen ja hyväksytty esine. Tuosta alkujaan naisen hysteriaa poistamaan tarkoitetusta apuvälineestä on tullut jopa erittäin suositeltu apuväline naisen orgasmin saannin helpottamiseksi. Hieromasauvan ostamista tai omistamista ei siis tarvitse häpeillä. On kuitenkin tilanteita, jolloin hieromasauva saattaa asettaa omistajansa hyvin noloon tilanteeseen. Olen koonnut tähän eri maiden uutistoimistoista tapahtumia, joita ihmisille on sattunut hieromasauvan kanssa.

Varkaille tiedossa hekumalliset hetket

Israelin poliisi tiedotti vuoden 2006 loppupuolella, että 32-vuotiaan seksologi Shelly Pasternakin auton tavaratilasta on varastettu kaksi metallista salkkua. Tämä ikävä tapahtuma sattui Tel Avivissa. Pasternak on Israelissa hyvin kuuluisa ja arvostettu seksologi. Pasternakia haastateltiin tapahtuneen johdosta sikäläisessä mediassa, jossa hän ilmoitti olevansa hyvin näreissään siitä, että hänen kallisarvoiset tavaransa varastettiin.

Mitä salkuissa sitten oikein oli? Arvatenkin jotain hyvin arvokasta, koska metalliseen salkkuun tuskin kannattaa pistää ihan halpaa tavaraa. Näin ainakin varkaat luulivat. Todellisuudessa salkut sisälsivät 40 hieromasauvaa, hierontaöljyä, emätinkuulia, käsiraudat ja ruoskia. Erityisen harmissaan Pasternak on siitä, että hänen lähes 200 euroa maksava paristokäyttöinen hieromasauvansa katosi. Sen avulla kun niin monet naiset saivat helposti orgasmin. Kaikkiaan varkaat veivät lähes 2 000 euron arvosta seksileluja. Varkaiden ilme on ollut varmasti näkemisen arvoinen, kun he ovat murtaneet salkut auki ja havainneet salkkujen sisällöt. Moisella määrällä hieromasauvoja varkailla oli ainakin takuuvarma tyydytys.

Upseeri löi alaisiaan hieromasauvalla

Pietarilainen kapteeni Sergei Imasov pidätettiin virantoimituksesta kahdeksi vuodeksi, koska hän mukiloi alempia upseereita. Myös hänen sotilasarvonsa alennettiin. Upseerit yrittivät tuomioistuimessa kyllä sanoa, että Imasov löi heitä vain kevyehkösti. Imasovin ankaraan tuomioon vaikutti osaltaan se, että eräs sotilas ilmoitti joutuneensa juoksemaan jatkuvasti Imasovia pakoon. Ehkäpä sotilastuomioistuimen ankaran päätökseen taustalla oli myös se, että Imasov löi alaisiaan mustalla lateksidildolla. Valitettavasti Pravda ei valaissut lukijoitaan siitä, miksi Sergei Imasov juoksi pitkin kasarmin käytäviä hieromasauva kädessään. Liekö sitten kyseessä venäläisten uusi lähitaisteluun tarkoitettu salainen ase, jonka toimivuutta hän halusi testata alaisiinsa?

Hieromasauva räjähtää pomminvarmasti

Australiassa sijaitsevalla Mackayn lentokentällä joku tuntematon matkustaja oli kyllästynyt hieromasauvaansa ja nakannut tuon seksuaalista stimulaatiota tuottavan välineensä roskapönttöön. Hieromasauva oli jostain kumman syystä mennyt päälle ja surisi iloisesti muiden roskien seassa. Epämääräinen surina herätti lentokenttävirkailijoiden epäilykset terrorista ja ajastetusta pommista.

Pommiuhan johdosta lentokenttä suljettiin lähes tunniksi, ja paikalla olleet matkustajat evakuoitiin. Myös useita saapuvia ja lähteviä lentoja viivästyi. Poliisi oli juuri kutsumassa paikalle pommieksperttejä, kun eräs henkilö tunnisti surinan lähteen. Ilman hänen ystävällistä apuaan, lentokenttä olisi ollut suljettuna huomattavasti pidempään. Tästä tapauksesta opimme sen, että hieromasauvasta kannattaa aina ensin ottaa patterit pois ja heittää sauva sitten vasta menemään.

Laukussani oleva tekopenis on todellisuudessa pommi

29-vuotias Madin Azad Amin oli matkalla äitinsä kanssa Turkkiin, kun hän joutui selvittämään lentokenttävirkailijoille matkalaukkunsa sisältöä. Amin oli pakannut laukkuunsa penistä muistuttavan erektiopumpun, jonka avulla voidaan stimuloida miehen sukupuolielintä mielihyvän saavuttamiseksi. Pumpulla pyritään myös pidentämään peniksen pituutta.

Amin ei halunnut kertoa virkailijoille laukkunsa todellista sisältöä, koska hänen rakas äitimuorinsa seisoi vieressä. ”Viisaana” miehenä hän keksi kertoa, että laukussa on pommi. Terroristina saattaa ehkä olla miehekkäämpi olo kuin penistä pidentävänä nörttinä. Aminin harmiksi laukku tietenkin avattiin ja hänen äitinsä sai tietää laukun todellisen sisällön. Julkisen häpeän lisäksi Amin sai syytteen virkavallan harhauttamisesta. Moisesta voi turkkilaisen lainsäädännön mukaan saada jopa kolmen vuoden tuomion.

Kädet ylös! Dildoni on ladattu uusilla paristoilla!

37-vuotias norjalainen mies hyökkäsi raivokkaasti entistä naisystäväänsä vastaan. Mies oli aseistettu erittäin vaarallisella ja tehokkaalla aseella. Hänellä oli nimittäin käytössään patterikäyttöinen dildo. Hyökkäyksen kohteena ollut 28-vuotias nainen sai aivotärähdyksen. Lisäksi häneltä katkesi kaksi sormea ja hän sai useita haavoja. Tämä ikävä välikohtaus osoittaa, että väärissä käsissä dildo voi olla hengenvaarallinen ase.

Dildo käy tutista

Eräs yhdysvaltalainen nainen oli jättänyt filminsä kehitettäväksi Easton Avenuella sijaitsevaan valokuvakehittämöön. Kuvia kehittänyt henkilö oli soittanut paikalle poliisin, koska hän oli havainnut, että kahdessa valokuvassa vauva piteli toisessa kädessään dildoa ja imeskeli sitä tyytyväisenä. Valokuvat ottanut nainen otettiin välittömästi kiinni. Nainen kertoi poliisille olevansa lapsen täti. Tämä täti-ihminen oli juuri ostanut itselleen uuden dildon, kun vauveli nappasi sen hyppysiinsä ja alkoi imeä sitä. Naisen mielestä tilanne oli hyvin koominen ja hän otti tilanteesta pari valokuvaa. Dildo näyttää pitävän lapset ja aikuiset tyytyväisenä, eli kyseessä on todella monikäyttöinen esine.

Koonnut

Kari Heusala

Kuvat: Futureimagebank, Shutterstock

Dildo voi olla myös naisen paras ystävä. Hanki nyt omasi Helmi-kaupasta!

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.