Näin dramaattisesti Ruotsin MM-ralli ratkesi: Kalle Rovanperän pahin kilpakumppani tuhosi autonsa paineiden alla – "Täysi pannukakku"

Toyotan Elfyn Evans oli vielä päätöspäivälle lähtiessä tiukasti mukana Ruotsin rallin voittokamppailussa tallikaverinsa Kalle Rovanperän kanssa. Virhe aamun ensimmäisellä erikoiskokeella käänsi taiston lopullisesti suomalaisen voitoksi.

Elfyn Evans oli ennen sunnuntaita 8,3 sekunnin päässä Kalle Rovanperästä, mutta sai lauantain viimeisen erikoiskokeen lopun erikoisesta mokastaan kymmenen sekunnin aikarangaistuksen. Walesilainen ylitti maalilinjan ajolinjan viereisellä penkalla ja sammutti samalla sähköt paikalta.

– Se oli hieman kyseenalainen päätös, koska Elfyn oikeastaan vain menetti siinä aikaa sen sijaan, että olisi hyötynyt siitä, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala summasi C Moren rallilähetyksessä.

Voit katsoa lauantain tilanteen alta.

Tuomariston ratkaisun myötä Evansin ero Rovanperään kasvoi siis yhteensä 18,3 sekunnin mittaiseksi.

– Hänelle tuli siitä hieman painetta onnistua heti sunnuntaina ensimmäisellä erikoiskokeella, Latvala jatkoi.

Tuo paine näkyi kuitenkin yliyrittämisenä ja spinnauksena heti aamun ensimmäisellä pätkällä. Evans pyörähti täydet 360 astetta ja olisi pystynyt muuten jatkamaan kisaa, mutta kovavauhtinen mälli tienviereisen lumipenkan kanssa tuhosi auton keulaa peruuttamattomalla tavalla.

– Kun syyläristä vuotaa vedet pihalle, ei siinä ole oikein mitään tehtävissä, C Moren asiantuntija Riku Tahko summasi tilanteen.

Evans ei pystynyt jatkamaan kisaa lainkaan ja siten myös päätöserikoiskokeen ekstrapisteet jäivät walesilaiselle haaveeksi.

– Tästä tuli Elfynille nyt ihan täysi pannukakku ja nollakisa, Tahko ruoti.

Katso Elfyn Evansin ratkaiseva virhe artikkelin yllä olevaa pääkuvaa klikkaamalla!

Rovanperä ajoi rallin voittoon lopulta suvereenin esityksen jälkeen. Thierry Neuville oli toinen, kun taas Evansin ja Rovanperän tallikaveri Esapekka Lappi ylsi kolmanneksi kauden avauskilpailussaan.

Lue myös:

    MM-rallivideot

    Uusimmat