Ensi kesän jalkapallon MM-kisojen lohkot arvotaan tämän viikon perjantaina Costa do Sauipessa, Brasiliassa.
Kisoissa pelaa 32 joukkuetta, jotka jaetaan neljän joukkueen alkulohkoihin. Englanti ei ole sijoitettujen joukkueiden joukossa, vaan kuuluu arvonnassa niin sanottuun kakkoskoriin. On siis täysin mahdollista, että he päätyvät samaan lohkoon hallitsevan mestarin Espanjan, isäntämaa Brasilian tai arkkivihollisensa Saksan kanssa.
- Totta kai toivomme parasta, mutta arvonta on vähän kuin suklaarasia. Koskaan et tiedä mitä sisältä paljastuu. Avaamme rasian ja sulattelemme sen sisällön, Englannin päävalmentaja Roy Hodgson veisteli lainaten klassikkoelokuva Forrest Gumpia Reutersin mukaan.
MM-kisojen arvontakorit muodostetaan siten, että sijoitettujen joukkueiden ykköskorissa on kisaisäntien lisäksi lokakuun FIFA-rankingin seitsemän parasta maata. Isäntämaa Brasilian seurana ykköskorissa on hallitseva mestari Espanja, Saksa, Argentiina, Kolumbia, Belgia, Uruguay ja Sveitsi.
Kakkoskori on täysin eurooppalainen. Englannin lisäksi arvonnan kakkoskorin muodostavat Hollanti, Italia, Portugali, Kreikka, Bosnia-Herzegovina, Kroatia ja Venäjä.
Ranska jäi Euroopan heikoimmin rankattuna joukkueena kolmanteen koriin, ja on ehdottomasti sen kovin maa. Muut maat tulevat Etelä-Amerikasta ja Afrikasta: Chile, Equador, Norsunluurannikko, Ghana, Algeria, Nigeria ja Kamerun.
Neljännessä korissa lohkojakoa jännittävät Pohjois- ja Väli-Amerikan sekä Aasian maat Meksiko, USA, Costa Rica, Honduras, Japan, Iran, Etelä-Korea ja Australia.
Lohkoarvonta suoritetaan perjantaina kello 19.00 Suomen aikaa.