Näin Alajärven traaginen hukkuminen tapahtui: Kaksikko hyppäsi veneestä uimaan, sitten nousi yllättävä tuuli – "Pääsi karkaamaan nuorilta"

Nuori nainen hukkui lauantai-iltana Alajärvellä Etelä-Pohjanmaalla. Veden varaan joutunut nuori mies onnistuttiin pelastamaan. 

Kaksikko joutui veden varaan lauantai-iltana. Pelastuslaitos sai aluksi hälytyksen yhdestä veden varaan joutuneesta henkilöstä.

– Kun pelastuslaitoksen vene saavutti oletetun paikan, he löysivät yhden nuoren mieshenkilön. Sitten selvisi, että myös nuori naishenkilö on veden varassa, kertoo Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Keijo Kankaanpää

Naista ryhdyttiin etsimään, mutta pelastustehtävä muuttui myöhemmin etsintätehtäväksi. Poliisi pyysi etsintään virka-apua pelastuslaitokselta, ja viranomaiset tiedottivat tänään, että nainen on löytynyt hukkuneena. 

"Tuuli oli noussut"

Pelastuslaitoksen tietojen mukaan kaksikko oli käynyt myös aikaisemmin samalla tavalla uimassa veneestä. 

– Yllättävä tuuli oli noussut ja vene pääsi karkaamaan nuorilta. He eivät saaneet sitä uimalla kiinni. Sitten voimat alkoivat ehtymään ja kävi näin ikävästi, Kankaanpää kuvailee tapahtumien kulkua. 

– Todella surullista. Olemme miettineet ja käyneet läpi, että miten yllättävästi tämäkin tapaus on edennyt. Piti olla mukava vene- ja uintireissu, joka päättyikin näin surullisesti, Kankaanpää kuvailee. 

Paikkakunnalla on koettu Kankaanpään mukaan suurta surua tapahtuneen takia. Lisäksi ihmisten auttamishalu etsintöihin liittyen oli Kankaanpään mukaan huomattavaa.

– Suru ja järkytys on ollut käsinkosketeltavaa, Kankaanpää sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat