Piirakat ovat herkullisia tarjottavia niin suolaisina kuin makeinakin. Täytteeksi voi laittaa lähes mitä tahansa, vain mielikuvitus on rajana. Mitään salatiedettä piirakoiden leipominen ei ole, mutta muutamaan asiaan on hyvä kiinnittää huomiota.
Pohjan voi valmistaa itse, tai säästää aikaa ja vaivaa nappaamalla pakastealtaasta valmiin taikinan. Pohja valitaan sen mukaan, minkälaista makua piirakkaan halutaan ja mitä siihen laitetaan päälle. Piirakkapohjia löytyy jokaiseen makuun, esimerkiksi kauramuro-, lehti- ja voitaikina.
Mikäli haluaa valmistaa pohjan alusta alkaen itse, on oltava tarkkana mittojen kanssa. Pohjasta saattaa tulla helposti liian kuiva, jos jauhoja on liikaa suhteessa muihin aineksiin. Tärkein neuvo piirakkaa leipoessa on seurata leivontaohjetta.
– Leipomisessa ohjeen noudattaminen on paljon tärkeämpää kuin ruoanlaitossa, jossa soveltaminen ja suurpiirteisyys ovat paljon sallittavimpia, Myllyn Parhaan viestintäpäällikkö ja kotitalousopettaja Arja Savela neuvoo.
Täytteet satokauden mukaan
Lähes mitkä ainekset tahansa sopivat piirakkatäytteeksi niin makeaan kuin suolaiseen piirakkaan. Täytteen voi valita satokauden mukaan: kesällä ensin mansikkaa, myöhemmin mustikkaa ja vadelmaa. Syksymmällä on sitten herkullisten rapupiiraiden vuoro.
– Mansikkaa ei kannata laittaa uuniin, mutta muut marjat oikeastaan voi laittaa. Mansikan kanssa piirakan päälle voi vatkata vaikka rahkavaahdon.
Yleensä suosituimmat piirasmaut ovat Savelan mukaan melko perinteisiä. Muotivirtauksia kuitenkin on.
– Viime aikoina suosittua on ollut suolaisissa piiraissa latva-artisokan käyttö sekä erilaisten siementen lisääminen täytteeseen. Makeissa piirakoissa kirsikka on puolestaan elegantti täyte.
Täytteen määrän kanssa on oltava tarkkana, sillä täytettä on oltava sopivasti – ei liikaa eikä liian vähän. Piirakka voi helposti epäonnistua, jos täyte on liian vetinen.
Savela suosittelee esimerkiksi oman herkkunsa suppilovahveropiirakan sienien paistamista pannulla ennen piirakan täyttämistä. Siten sienistä haihtuu nestettä ja täyte ei kostuta pohjaa liikaa.
Oikeanlaisella vuoalla kypsä pohja
Kun piirakka on valmis uuniin, paistetaan se joko uunin ala- tai keskitasolla, riippuen täytteestä ja pohjasta. Jokainen uuni paistaa hiukan eri tavalla, joten oman uunin kanssa on hyvä olla tuttu. Ohjeeseen ei kannata luottaa sokeana, jos oman uunin paistotaso onkin alhaisempi.
Helpoiten pohjan saa paistettua kypsäksi alumiinisessa vuoassa, sillä se johtaa lämpöä. Erilaiset pinnoitetut vuoat ovat myös hyviä. Paksut keraamiset ja lasiset vuoat ovat haasteellisempia, sillä niissä pohja ei kypsy yhtä hyvin.
– Kannattaa esipaistaa pohja, Savela neuvoo.
Leipomalla erikokoisia piiraita saadaan vaihtelua. Savela vinkkaa, että toisinaan voi tehdä vaikka ihan pieniä suupalapiirakoita, joita tarjoillaan usein kahviloissa. Piirakan voi leipoa myös pelkälle uunipellille. Nyrkkisääntönä on, että yhdestä uunipellillisestä tulee noin 25 palaa tarjottavaa.
Parhaimmillaan makea piirakka on, kun sen leipoo iltapäivällä ja tarjoilee illalla. Piiraan tai pohjan paiston voi kuitenkin tehdä vieraita varten edellisenä päivänäkin valmiiksi, jotta välttyy viime hetken kiireeltä.
Viisi vinkkiä onnistumiseen
1. Valitse oikeanlainen pohja. Jos teet hiivataikinapohjan itse, varmista tuore/kuivahiivan tarvitsema oikea nesteen lämpötila. Huomioi myös muiden aineiden vaatimukset, esimerkiksi sooda tarvitsee seurakseen hapanta, leivinjauhe ei kestä lämmintä nestettä.
2. Jos piirakan täyte on kostea, esipaista pohja. Silloin pohjakin kypsyy varmasti.
3. Tee mieleinen täyte, varo ettei siitä tule liian kosteaa.
4. Paista piirakka uunin ala- tai keskitasolla sopivassa lämpötilassa.
5. Tarjoile ja nauti!
Arjaan parhaat piirakkareseptit:
Sienipiiraat
Porkkana-fetajuustopiirakka
Helppo katkarapupiiras
Mustikkapiirakka
Vadelma-tuorejuustopiirakka
Kuningatar-pullaneliöt
Myllyn Paras Oy
Uusimmat
-
13:28
Nuori mies kuoli Helsingin poliisivankilassa – ei esitutkintaa
-
13:27
Todella halpa keitto! Yhdessä raaka-aineessa "valtavasti proteiinia"
-
13:22
Suora erikoislähetys kello 14: Hamasin verinen hyökkäys sytytti Lähi-idän ruutitynnyrin vuosi sitten – seuraukset pysäyttävät
-
13:17
Pekka Pouta: Luvassa jännä viikko – vettä saavin täydeltä ja sitten täyskäännös
-
12:51
Joel Pohjanpalolta herkullista HJK-vihjailua: "Olen 'Ägälle' joskus luvannut"
-
12:29
Hauiskäännössä uusi Suomen ennätys – Päiviltä, 52, riuska suoritus: "Ojentaja ja hauis ovat kyllä kohdillaan"
-
12:26
Hallituksen ajamalle työelämäuudistukselle kovaa kritiikkiä: "Erittäin ongelmallinen"
-
12:20
6-vuotiaan kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui naapurin pihalla – poliisilta uutta tietoa
-
12:10
Oliver Kapanen tulikuumassa tilanteessa NHL:ssä – seurapomoisää hiillostetaan
-
12:07
"Oma ehdoton suosikki" – tämä kuntolaite sopii koko kehon treenaamiseen
-
12:00
Salkkarit-hahmolle järjestetään yllätys: "Apua!"
-
11:13
Melkein vuosi sitten kadonnut Jani Matilainen löytyi kuolleena
-
11:10
Näihin asioihin Blind Channel aikoo keskittyä määrittelemättömän mittaisella tauollaan
-
11:07
Ukraina teki tuhoisan iskun Krimille
-
10:43
Katso: SM-liigasta tuttu tähtipelaaja sikaili törkeästi Ruotsissa
-
10:42
Miksi pyykinpesukoneen "viimeinen minuutti" kestää ikuisuuden?
-
10:22
Tahrasiko verenvuoto vaatteen tai lakanan? Älä tee tätä virhettä!
-
10:21
Huuhkajat menetti odotetun vahvistuksen Englanti-pelistä
-
10:19
Pankkiongelmat jatkuvat: Kelan tukia ja eläkkeitä ei välttämättä saa ajallaan
-
10:00
Tässä ovat Tanssii Tähtien Kanssa -parinvaihtoviikon kappaleet!
-
Lataa lisää