Nafta-vapaakauppasopimusta ryhdyttiin neuvottelemaan uusiksi

Washingtonissa alkoi keskiviikkona ensimmäinen neuvottelukierros Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen Naftan uudistamiseksi. Yhdysvaltain, Meksikon ja Kanadan välinen sopimus solmittiin vuonna 1994.

Donald Trump hyökkäsi presidentinvaalikampanjansa aikana voimakkaasti sopimusta vastaan ja uhkasi Yhdysvaltain jopa irtautuvan siitä.

Robert Lighthizer, Yhdysvaltain edustaja neuvotteluissa, sanoi heti niiden alettua, että sopimus on uudistettava täysin.

Hän ei kuitenkaan maininnut Yhdysvaltain mahdollista irtautumista siitä.

Kanadan ja Meksikon edustajat olivat päinvastoin sitä mieltä, että sopimus on tuonut etuja kaikkien kolmen osapuolen taloudelle.

Nafta-alueella asuu lähes 450 miljoonaa ihmistä. Sopimuksen voimassaolon aikana osapuolten keskinäisen kaupan arvo on kolminkertaistunut.

Lue myös:

    Uusimmat