Näetkö usein saman unen? Näin opit muuttamaan unen suuntaa

Miksi unet toistuvat? Unityöskentelyn avulla uniaan voi ohjata tiettyyn suuntaan. Mistä sinä haluat nähdä unta?

Joka yö sama juttu: murhaaja hiipii kintereillä, jalat eivät toimi tai laukku varastetaan – vuosi toisensa jälkeen. Miksi unet toistuvat?

Kun ihminen oppii ymmärtämään unia ja oman sisimpänsä symboliikkaa, unia voi oppia ohjaamaan erilaisilla menetelmillä. Unelta voi kysyä, unta voi pohtia, unesta voi innostua.

– Voi kirjoittaa itselleen vaikka dialogia. Jos unessa on iso S-kirjain, voi kysyä siltä: millainen S sinä olet, mitä haluat minulle kertoa, mikä toi sinut uneeni? Ja vastata kysymyksen kerrallaan, Anne Lindholm-Kärki sanoo.

"Unissa näen erittäin usein vettä, jään usein veden varaan järvessä tai vesi on tulvinut yli äyräitten mökkirannassa. Järvessä on myös usein sisaruksiani, jotka ovat hukkumassa, niin kuin minäkin. Mutta minä usein saan heidät pelastettua. Olo on kamala herättyäni. Tulkitsen unia niin, että ne johtuvat rakkaani menetyksestä kyseisessä paikassa, tulen varmaan näkemään unia loppuelämäni."

Psykoterapeutti, uniohjaaja- ja kouluttaja Lindholm-Kärki on kirjoittanut unista kaksi kirjaa.

– Oman symboliikan ymmärtäminen vaatii aika paljon työtä, tämä omien unien kanssa työskentely ei ole mikään pikatie, se täytyy tajuta. Minäkään en ymmärrä uniain heti, kun herään, vaan minun täytyy tutkia: mitä tämä symboli, mitä unen maisema (merkitsee), mitä omia puoliani nämä erilaiset unessa olevat hahmot, ihmiset, eläimet, paikat, tapahtumat ovat, mitä ne kuvastavat minussa.

Jos S-kirjain ilmaantuu uneen toisensa jälkeen, sille voi jutella myös valveilla. Unityöskentelyssä tärkeää on kokonaisvaltaisuus: jos haluat lisää rentoutta elämääsi, rentouteen täytyy pyrkiä myös valvetilassa.

– Minulla oli yksi edelleenkin voimallinen uni vähän alta kaksikymppisenä. Näin sellaista painajaisunisarjaa, jossa joku ajoi minua takaa. Päätin ja mielikuvissa harjoittelin sitä, että jonain yönä käännyn kohtaamaan takaa-ajajan. En muista, miten pitkä aika siinä meni. Mutta kuvittelin, että jonain yönä kohtaan sen, Lindholm-Kärki kuvailee.

– Sitten tuli se uni. Kun takaa-ajaja tuli, pysähdyin, muistin ohjeeni: käänny katsomaan. Otin valtavan asfalttilekan ja käännyin, nyt humautan sitä! Kun leka oli ilmassa, se muuttui sulkakynäksi ja aloin kirjoittaa ilmaan. Takaa-ajaja alkoi keskustella kanssani siitä tekstistä. Silloin heräsin siihen, että kirjoittaminen on minun aseeni sisäisiä vihollisia vastaan. Olen kirjoittanut ja tutkinut unia pienestä tytöstä saakka, mutta se vahvisti sitä. Tämä uni on jännä, se on palannut mieleeni lukemattomia kertoja. Suhde kirjoittamiseen on nyt syventynyt ihan erilaiseksi kuin se silloin oli.

"Elämän solmukohdissa näen samaa unta toistuvasti, aivan kuin alitajunta auttaisi ymmärtämään asioita. Niin on myös tapahtunut useamman kerran, silloin uni lakkaa toistumasta. Olen ihmetellyt tätä, kun monimutkaiset unet voivat uusia aivan samoina joskus useita kuukausia. Alitajunta on ihmeellinen."

Unen ohjaamisessa tärkeintä on nukkumaanmenohetki.

– Viimeiset viisi minuuttia, kun on hereillä, on sellainen pyhä hetki ja siihen pitäisi panostaa. Siinä pitäisi ensinnäkin meditoida ja rauhoittaa itsensä. Lukemattomat unitutkijat ennen minua ovat sanoneet, että se, mitä viimeiseksi ajattelee ennen nukahtamista ja missä tunnetilassa menee nukkumaan vaikuttaa siihen, millaisia unia näkee. Jos haluaa vaikuttaa itse uniin, täytyy panostaa nukkumaanmenon hetkeen.

"Elämänmuutosten kourissa näen aina unia joko kouluajoistani, ja lentämisestä... Olen tulkinnut ne siten, että kouluajoista uneksiminen muistuttaa menneistä oppimisesta. Ja lentäminen puolestaan siitä, että täytyy olla valmis tekemään muutoksia, nousemaan vaikeuksien yläpuolelle, kun elämänmuutos sitä vaatii."

Mistä haluat nähdä unta? Haluatko kerrankin saada laukkuvarkaan kiinni tai onnistua juoksemaan lujaa?

– On tärkeää, että eläytyy siihen, mistä haluaa nähdä unta, viimeiset viisi minuuttia. Ei suorituskeskeisesti eikä pakottamalla, vaan rennosti ja levollisesti: ensi yönä, tai jonain yönä, näen sen putoamisunen, mutten tipukaan ja herää kauhuun, vaan nousen lentoon. Sitten eläytyy tunteeseen, miltä se tuntuu, kun lentää. Tai sitten tapaa unihahmon ja eläytyy siihen: tapaan unihahmon ja kysyn siltä, mitä se minulle kertoo.

Laatikoista löytyvät tarinat ovat MTV Lifestylen lukijoiden kertomuksia unista.

Lue myös:

    Uusimmat