Myyrmäen skuuttionnettomuus: Nuoret surevat 12-vuotiaan ystävänsä kuolemaa

12-vuotias kuoli skuuttionnettomuudessa Myyrmäessä 0:45
Katso video Myyrmäen turmapaikalta.

Lapsia ja nuoria oli torstaina saapunut lähelle onnettomuuspaikkaa.

Myyrmäessä sähköpotkulautaonnettomuudessa kuollutta 12-vuotiasta lasta on muistettu tänään onnettomuuspaikan lähellä. 

MTV Uutisten toimittaja Jessica Helaskoski kertoo ihmisten tuoneen turmapaikalle kynttilöitä ja kukkia kuolleen lapsen muistolle.

Hän kuvailee alueelle kokoontuneen surullisia lapsia ja nuoria. Itkuinen tyttöporukka kertoo kuolleen olleen heidän ystävänsä.

Turmapaikkaa lähellä asuva William Dominguez kertoo kuulleensa edellisenä iltana ihmisten huutoa. Avattuaan ikkunansa hän havaitsi ambulansseja ja poliiseja.

Dominguez kertoo tietävänsä onnettomuudessa olleet lapset, sillä he asuvat samalla alueella. Hänen mukaansa onnettomuudessa oli osallisena kolme tyttöä, jotka ajoivat yhdellä sähköpotkulaudalla.

– Tämä tuntuu todella pahalta.

Autoilija törmäsi sähköpotkulautailijoihin

Helsingin Sanomien tietojen mukaan turmassa kuoli 12-vuotias somalitaustainen tyttö. Turmassa loukkaantui lisäksi kaksi lasta.

Onnettomuus tapahtui, kun autoilija törmäsi sähköpotkulaudalla liikkuneisiin lapsiin Myyrmäessä Raappavuorentiellä keskiviikkona hieman kello 20 jälkeen.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Asko Sartasen mukaan autoilijaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kuolemantuottamuksesta ja kahdesta vammantuottamuksesta.

Sartanen ei toistaiseksi kommentoi, miten onnettomuus tapahtui. Ilta-Sanomien silminnäkijän mukaan lapset olivat törmäyksen hetkellä suojatien puolivälissä.

Poliisi jatkaa esitutkintaa kuulusteluilla.

Lue myös:

    Uusimmat