Mystinen tuomiopäivän kultti teki tuhoisan hermomyrkkyiskun Tokion metroon, 13 kuoli ja 6 000 loukkaantui – johtaja tuomittiin kuolemaan ja kymmenien tuhansien kultti hajotettiin

Japani teloitti poikkeuksellisesti toisen maan kansalaisen torstaina. Teloitettu oli nelihenkisen perheen murhasta tuomittu kiinalaismies. Japanissa teloitetaan vuosittain vain muutamia henkilöitä, mutta viime vuosi oli poikkeus, kun teloitetuksi tuli yhteensä 15 ihmistä. 13 heistä oli Tokion sariini-iskuun syyllistyneen kultin johtohenkilöä.

Aum Shinrikyo, Korkein totuus, on japanilainen tuomipäivän kultti, johon yhdistyi oppeja buddhismista ja hindulaisuudesta. Suosituimmillaan kulttiin kuului 10 000 jäsentä. Kultin perustaja ja johtaja Shōkō Asahara hirtettiin viime vuonna muiden johtohenkilöiden kanssa, hänen istuttuaan vankilassa yli 22 vuotta.

Lahko oli syyllinen Tokion metron sariinikaasu-iskuun vuonna 1995. Hermomyrkyllä tehdyssä iskussa kuoli 13 ihmistä ja noin 6 000 ihmistä loukkaantui.

Kultin johtohahmo syntyi tavalliseen perheeseen

Nykyisin Shōkō Asaharana tunnettu tunnettu johtaja syntyi 1955 tavalliseen japanilaiseen tatamimatonkutojaperheeseen ja sai nimekseen Chizuo Matsumoto.

Hän sairasti synnynnäistä silmäsairautta ja hänen toinen silmänsä oli sokea. Myös toisessa silmässä oli näkövaikeuksia, joten hänet lähetettiin sokeainkouluun. Hän opiskeli akupunktuuria ja kiinalaista lääketiedettä, jotka olivat sokeille yleisiä ammatteja jo samuraiajan Japanista saakka.

Opintojensa aikana Chizuo kertoi usein unelmastaan nousta politiikan huipulle ja jopa Japanin pääministeriksi. Rankasta opiskelusta ja hyvistä arvosanoista huolimatta hänen pyrkimyksensä päästä Tokion eliittiyliopistoon kuitenkin epäonnistui ja haviteltu tie politiikan huipulle jäi toteutumatta. Tästä turhautuneena hän päätti omistautua taloudellisen omaisuuden haalimiseen saavuttaakseen poliittisen kunnianhimonsa.

Hän meni naimisiin vuonna 1978 ja perusti jooga- ja akupunktioklinikan, jossa hän myi itsetehtyjä rohtoja ja yrttejä. Klinikasta tuli suosittu ja hän avasi niitä lisää. Samoihin aikoihin hän alkoi kiinnostua eri uskonnoista ja liittyi Agonshu-nimiseen buddhalaiseen lahkoon.

Hänen taloudelliset pyrkimyksensä kokivat suuren kolauksen, kun viranomaiset eivät katsoneet hänen yrttitehtailuaan hyvällä, ja antoivat hänelle vuonna 1981 tuomion luvattomien lääkkeiden myynnistä ja apteekin harjoittamisesta ilman lupaa.

Sen myötä hän alkoi kääntyä yhä enemmän hengellisten asioiden puoleen. Hän jätti Agonshun, koska koki itsensä valaistuneeksi ja pystyvänsä itse löytämään paremmin uskonnollisen polkunsa.

Uskonnollinen valaistuminen ja Kristukseksi tuleminen

Hän yhdisti joogaan ja meditaatioon elementtejä eri uskonnoista ja vuonna 1984 hän perusti Aum Shinsen no Kai -nimisen ryhmän, jonka nimi muuttui vuonna 1987 Korkeimmaksi totuudeksi, Aum Shinrikyoksi.

Hän muutti myös oman nimensä Shōkō Asaharaksi, koska koki, että itse hindu-Jumala Shiva oli valinnut hänet johtajaksi selviytymään lopullisessa maailmanlopun Harmageddonin-taistelussa.


Asaharan suosio kasvoi hänen esiintyessään televisiossa ja lehdissä, sekä puhuessaan seuraajilleen yliluonnollisista kyvyistään. Korkeimmasta totuudesta tuli myös vuonna 1989 virallinen rekisteröity uskonnollinen yhteisö.

Vuoteen 1994 mennessä hänellä oli jo yli 10 000 seuraajaa pelkästään Japanissa, mutta myös tuhansia seuraajia monissa muissa maissa. Hän oli onnistunut keräämään myös valtavan omaisuuden, sekä julistamaan olevansa Japanin ainoa valaistunut johtaja, Kristus, sekä Jumalan karitsa.

Apokalypsiin valmistautuminen ja väkivalta

Asahara levitti tuomiopäivän profetiaa, johon kuuluisi Yhdysvaltojen aloittama kolmas maailmansota. Asaharana jatkoi ennustuksiaan sivilisaation tuhoutumisesta ja kokosi samalla kemiallisten ja biologisten aseiden kokoelmaa, jolla hän aikoi käydä omaa maailmanlopun taisteluaan.

Vasta vuoden 1995 tehdyn iskun jälkeen koko maailmalle selvisi väkivaltaisten tapahtumien ketju, johon tuomiopäivän kultti oli syyllinen.

Vuonna 1989 asianajaja Tsutsumi Sakamoto uhkasi lahkoa lakisyytteellä, joka voisi ajaa uskonnollisen kultin jopa konkurssiin. Samalla Sakamoton haastattelu oli tulossa julkisuuteen, mutta Sakamoto katosi jälkiä jättämättä. Lahko vastasi uhkaan murhaamalla hänet yhdessä hänen vaimonsa ja lapsensa kanssa. Murha selvisi vasta vuonna 1995.

Lahko alkoi valmistamaan omissa laboratorioissaan kemiallisia aseita ja yritti myös levittää niitä, aluksi osittain epäonnistuneesti. Yksi epäonnistunut isku tapahtui vuonna 1993. 

Vuonna 1994 kultti levitti sariinikaasua Matsumoton kaupungissa, tarkoituksenaan surmata kolme tuomaria, mutta kaasu levisi asuinalueelle ja tappoi kahdeksan muuta ihmistä. Lisäksi satoja ihmisiä vahingoittui, tuomarit mukaan lukien. Tätäkään iskua ei osattu yhdistää ryhmään. 

Vuoden 1994 lopussa kultti myrkytti myös yksittäisen henkilön, joka kuoli. Seuraavan vuoden alussa he myös murhasivat toisen miehen. Tässä vaiheessa myös poliisi oli alkanut kiinnostua kultin toiminnasta ja alkoi suunnittelemaan laajamittaisia ratsioita kultin toimilaitoksiin.  Silloin Korkein totuus päätti tehdä sariini-iskun metroon.

Sariini-isku Tokiossa oli sokki Japanille

20. maaliskuuta 1995 kymmenen kultin jäsentä puhkaisi aamuruuhkassa Tokion metron viidessä vaunussa sariinipussit, jotka oli kääritty sanomalehtipaperiin, ja jättivät ne juniin haihduttamaan kuolettavan sisältönsä. Seurauksena 13 ihmistä kuoli ja lähes 6 000 ihmistä loukkaantui ja sai näkövammoja. 

Poliisi suoritti laajoja ratsioita ja sai lopulta kiinni lahkon johtajan, joka pidätettiin 16. toukokuuta. Oikeudenkäynnit häntä ja kultin johtohenkilöitä vastaan kestivät vuosia.

Asahara ja useat muut johtohahmot saivat kuolemantuomion. Asahara oli kuolemantuomion saaneista kultin jäsenistä ensimmäinen teloitettu ja hänet teloitettiin hirttämällä 6. heinäkuuta 2018.

Ryhmän jäsenet ovat yhä tarkkailun alla, yksittäisiä iskuja pelätään

Nykyisin kultti on hajotettu, entinen Aum Shinrikyo -edustaja Fumihiro Joyu ilmoitti vuonna 2007 ryhmän jakautumisesta ja uudesta Hikari no Wa, Valon ympyrä -ryhmästä, jossa on pyritty siirtämään ryhmä pois rikollisesta historiastaan.

Japanin tiedustelupalvelun mukaan yli tuhat ihmistä seuraa yhä Aum Shinrikyon rituaaleja ja he ovat turvallisuusviranomaisten tarkkailussa. 

1. tammikuuta 2019 Tokiossa Japan Today -lehden mukaan Aum Shinrikyo -kannattaja Kazuhiro Kusakabe kertoi viranomaisille, että hän törmäsi tarkoituksella autolla jalankulkijoihin. Hyökkäyksessä oli yhdeksän loukkaantunutta.

Lähteet: Japan Times, Guardian ja BBC. 

Lue myös:

    Uusimmat