Muutetaan kaksi pientä huonetta ruokailutilaksi

Joka kodin asuntomarkkinoissa käynnistyy nyt muutaman jakson mittainen remontti, jossa yhdistetään kaksi pienehköä, keittiön vieressä sijaitsevaa huonetta isoksi ruokailutilaksi. Tämä tehdään purkamalla niiden välinen seinä ja samalla uusitaan kaikki sisäpinnat - niin seinät, katot kuin lattiakin.

Tavallisesti pintaremontit tehdään ylhäältä alas - ensin katto, sitten seinät ja lopuksi lattiat, mutta tässä alettiin raskaimmista töistä eli seinien levytyksestä, ja jätettiin kattojen uusiminen seuraavaksi. Lopullisen silauksen pinnoille antavat tapetit ja maalit, jotka Nina ja asukas miettivät ja valitsevat yhdessä.

Pyydä rakennesuunnittelijaa laatimaan työjärjestys

Vanhasta talosta ei useinkaan löydy tarkkoja piirustuksia. Ennen väliseinän purkamista on silloin pyydettävä rakennesuunnittelijaa tarkastamaan paikat ja laatimaan ohjeet työn suorittamisesta. Näin oli tehtävä täälläkin, sillä rakennuksella on ikää aika lailla eikä piirustuksia ollut käytettävissä.

Suunnittelija totesi, ettei seinä ollut kantava, joten purkaminen voitiin tehdä vapaasti. Hän arvioi myös katon ja ulkoseinän levytyksen purkamisen vaikutukset: levytyksethän vaikuttavat omalta osaltaan rakenteiden lopulliseen jäykkyyteen, joten niidenkin purkaminen on tehtävä harkiten.

Ei ole mitenkään harvinaista, että remontin ajaksi pystytetään jopa erityisiä tuentoja. Tällä kertaa niitä ei kuitenkaan katsottu tarpeellisiksi.

Levytyksiä purettaessa on kiinnitettävä lisäksi erityistä huomiota siihen, että höyrynsulkumuoviin saattaa tulla reikiä. Ne on tietysti teipattava, ettei kostea sisäilma pääse tunkeutumaan niiden kautta rakenteisiin.

Ulkoseiniin kiinnitettiin erikoiskova kipsilevy, mutta muiden seinien, joiden pinnassa oli niin paperi kuin lasikuitutapettiakin, kohdalla päästiin vähimmällä päällystämällä ne 6 mm saneerauskipsilevyllä. Ulkoseinien EK-levy kiinnitettiin sellaiselle tarkoitetuilla ruuveilla koolauspuihin. Ruuvijako oli keskellä levyä 300 mm ja reunoilla tuplasti tiheämpi eli 150 mm. Tämäkin oli rakennesuunnittelijan antama ohje riittävän jäykkyyden saavuttamiseksi.

Levyjen kiinnittämisen jälkeen saumat kitattiin, nauhoitettiin tavalliseen tapaan paperinauhalla ja hiottiin. Kaikki seinät pohjamaalattiin ja tarkastettiin sen jälkeen vielä kirkkaalla, seinän suuntaisella valolla. Pohjamaalauksen jälkeen pienetkin epätasaisuudet tulevat tällä tavalla helposti esiin ja voidaan korjata.

Seinälle valittiin näyttävä tapetti

Yksi seinistä tapetoitiin ja muut maalattiin kahteen kertaan täyshimmeällä, harmaalla sisustusmaalilla. Nurkat maalattiin siveltimellä, mutta katonrajaan ei tällä kertaa käytettykään rajaussivellintä vaan se maalattiin telalla vaakasuuntaan: tämä voitiin tehdä, koska sinne tulee leveä kattolista. isot pinnat maalattiin telalla tavalliseen tapaan - runsaasti maalia, joka sitten tasoitettiin kevein, alhaalta ylös suuntautuvin telanvedoin.

Tapetoitavaan seinään asukas ja Nina valitsivat komean, suurikuvioisen tapetin. Ruokailutilan kalustus tulee olemaan täysin valkoinen, katto samoin ja kun seinätkin ovat vaaleat, voimakas kuvio tuo huoneeseen jännittävää vastakohtaisuutta. Tapetti oli varsin paksua ja vuotien oli annettava vettyä varsin pitkään, noin 10 minuuttia.

Liian lyhyt vettymisaika on helppo todeta, kun kiinnittää vuotaa seinään: sen alle jää helposti kuplia. Kunnolla vettynyt vuota tavallaan imaisee itsensä kiinni alla olevaan seinäpintaan.

Lisätietoja:

Tapetit - Rasch

www.rtv.fi <http://www.rtv.fi/

Lue myös:

    Uusimmat