Ritariksi lyödyn brittimuusikko sir Cliff Richardin epäillään ahdistelleen alle 16-vuotiasta poikaa 1980-luvulla.
Poliisi teki ensimmäisen kotietsinnän sir Cliff Richardin kotiin elokuussa 2014. Sen jälkeen 75-vuotiasta Richardia on kuultu kahdesti tutkinnan aikana.
Nyt poliisi on antanut syyttäjälle keräämänsä todistusaineiston tapauksesta. Syyttäjä (The Crown Prosecution Service CPS) on ilmoittanut harkitsevansa tarkkaan syytteen nostamista heille annetun aineiston perusteella.
– Olemme ottaneet vastaan suuren määrän todisteita Etelä-Yorkshiren poliisilta. Aiomme tutustua sen sisältöön tarkkaan CPS:n linjan mukaisesti.
– Pyrimme selvittämään, onko saamassamme materiaalissa pitäviä todisteita syytteen nostamiseksi, ja onko se yhteiskunnan edun mukaista tehdä niin, tiedottaja kommentoi.
Sir Cliff Richard on kumonnut väitteet jo ensimmäisestä kotietsinnästä alkaen absurdeina ja epätosina.
Lähde: Independent