Jarkko Ahola on kiitollinen monipuolisesta urastaan, mutta haikailee edelleen hevin pariin.
Muusikko Jarkko Ahola nousi suomalaisten tietoisuuteen aikoinaan Teräsbetoni-yhtyeen kirkasäänisenä solistina, nousi vielä korkeammalle ihastuttamalla kansaa uskalialilla tulkinnoillaan Tähdet, tähdet -ohjelmassa vuonna 2015 ja sittemmin työstämällä näyttävää soolouraansa.
Tällä hetkellä Ahola tuottaa uutta albumiaan, jonka on määrä nähdä päivänvalonsa syksyllä 2019. Aholalta kuullaan uusia tulkintoja tutuista kappaleista, mutta tällä hetkellä mies ei halua vielä paljastaa, mitä kaikkea levyltä tulee löytymään.
– Nyt mennään ehkä askeleen vähän rokimpaan suuntaan, Ahola vihjailee.
Ahola on tullut tunnetuksi monipuolisena tulkitsijana, jolle töitä on viime vuosien ajan riittänyt runsaasti. Mies iloitsee siitä, että hän pääsee jatkuvasti kehittämään itseään ja yllättämään yleisönsä.
Fanit lahjovat rahalla
Soolouransa lisäksi Ahola on tehnyt tiivistä yhteistyötä muun muassa kollegansa Waltteri Torikan kanssa. Kaksikko on keikkaillut runsaasti yhdessä ja tulevana syksynä he nousevat Hartwall Arenan lavalle. Toistaiseksi muuta yhteistyötä ei ole tiedossa, mutta se saattaa silti olla hyvinkin mahdollista.
Vaikka Ahola sekä Torikka herättävät ihastusta niin yhdessä kuin erilläänkin, ovat miehen fanit yleensä kohteliaita ja rauhallisia. Joskus Ahola on kuitenkin joutunut outoihin tilanteisiin faniensa kanssa.
– Yleensä, kun tapaa ihmisiä keikan jälkeen, niin mua hämmentää se lahjojen määrä, mitä ihmiset tuo. Mulla on hyllyt vääränä kaikenlaisia koristeita. Jotkut antavat rahaa, mikä on mun mielestä aina tosi hämmentävää.
Rahaa Ahola on jostain syystä saanut ihailijoiltaan useaan otteeseen. Suurin summa, jonka artisti on saanut, on ollut noin 150 euroa. Kirjekuoressa kauniiden saatesanojen kera, joilla kiitetään hyvästä konsertista.
– Siinä on aina vähän hämmentynyt, mutta kiittelee vaan. Se on jotenkin kauhean suloista.
Eurolahjoitusten lisäksi Ahola on saanut muun muassa itseään esittävän maatuskan Venäjältä sekä omalla nimellään koristellut ranne- ja kaulakorun, joita hän käyttää säännöllisesti.
– Ihmiset ovat todella omistautuneita, se on itsessään jo outoa. En pysty siihen oikein suhtautumaan, sillä en ole itse sellainen ollenkaan.
Koskettavat tarinat riipaisevat
Lahjojen lisäksi Ahola saa kuulla usein koskettavia tarinoita ihailijoiltaan. Ihmiset lähestyvät miestä usein kertoen, kuinka jokin kappale hänen tuotannossaan on koskettanut syvältä tai auttanut vaikeassa elämäntilanteessa.
– Jo Teräsbetonin aikana eräs nainen tuli miehensä kanssa sanomaan, että meillä oli semmoinen iso voimakappale heille, että hänellä on syöpä ja hän kuolee luultavasti muutaman vuoden päästä. Se oli ihan hirveää.
Aholan mukaan tällaiset henkilökohtaiset ja syvät kohtaamiset fanien kanssa ovat todella pysäyttäviä. Niihin on myös toisaalta vaikeaa suhtautua.
– Miettii, että miten mä pystyn ottamaan tämän vastaan, kun olen kuitenkin vain ihan tavallinen ihminen, eikä mulla ole mitään osaamista. Mä laulan, se on kaikki mitä teen, ilman suurempaa tietoutta tai viisautta, mitä ihmiset voisivat ehkä kaivata.
– Mutta toisaalta, ehkä he haluavat vain tulla sanomaan, että tämä on tosi iso juttu ja kiitos siitä. Sitten se pitää ottaa vastaan nöyränä ja itsekin kiittää. Ja toivoa, että jatkossa ihmisillä menisi paremmin.
Kaipuu hevin pariin on kova
Ahola on päässyt uransa aikana tekemään monipuolisia töitä, joista hän on erittäin kiitollinen. Hän on tehnyt heviä oman bändinsä kanssa, esiintynyt solistina suurten orkesterien kanssa ja päässyt tekemään yhteistyötä useiden mielenkiintoisten ihmisten kanssa.
Nuorena Ahola oli omien sanojensa mukaan tinkimätön hevimies, joka ei olisi koskaan edes osannut ajatella suuntaavansa tällaiselle uralle.
– Oli sellainen joka ei antanut periksi yhtään, niin nyt on joutunut vähän katsomaan taaksepäin, että asiat eivät ehkä mene aina sillä tavalla, kuin ne suunnittelee. On joutunut opettelemaan uusia asioita ja jälkeenpäin miettimään, että myynkö nyt sieluni tässä jollekin musiikkityylille.
– Mutta näin vanhempana – yli nelikymppisenä – se näyttää vain sille, että hyvä kun on päässyt tekemään kaikenlaista.
Ahola myöntää, että ajatus todellisen hevin pariin palaamisesta käy hänen mielessään melkein päivittäin. Konserttisaleissa keikkailuun tottunut Ahola kaipaa toisinaan erilaista, energistä ja intensiivistä eläytymistä lavalla ja yleisön riehakasta reagointia musiikkiin.
Mies kertookin, ettei hänen mielestään ajatus Teräsbetonin paluusta välttämättä olisi aivan mahdoton.
– Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Sitten sille pitää olla vain kunnollinen syy. Mun mielestä sitten pitää olla uusia biisejä ja palo tehdä yhdessä matskua. Kaikki on mahdollista.
Artistin mukaan paluu hevilavoille vaatisi kuitenkin paljon työtä – monella eri tavalla.
– En mä nyt vielä pian 42 vuotta täyttävänä supervanha ole, mutta kyllä musta hevi on semmoista nuorten miesten puuhaa kuitenkin. Pitäisi mennä puntille ja laihduttaa, että voi laittaa nahkaliivin päälle. Kauhea homma!