Ehdonalaislautakunta on hylännyt perjantaina entisen pikajuoksijan Oscar Pistoriuksen anomuksen ehdonalaiseen pääsystä. Päätös tarkoittaa sitä, että murhatuomiota naisystävänsä murhasta istuva Pistorius pysyy vankilassa.
Pistorius tuomittiin 15 vuoden vankeusrangaistukseen naisystävänsä Reeva Steenkampin murhasta. Pistorius ampui vuonna 2013 kotonaan Etelä-Afrikan Pretoriassa Steenkampia lukitun kylpyhuoneen oven läpi. Pistorius väitti oikeudessa luulleensa jonkun murtautuneen taloon ja piileskelevän kylpyhuoneessa.
Pistorius tuomittiin alkujaan kuolemantuottamuksesta vuonna 2014, mutta syyttäjän valitettua tuomiosta tapausta käsiteltiin uudelleen ja vuonna 2017 korkein vetoomustuomioistuin päätyi lopulta 15 vuoden murhatuomioon.
Pistorius haki pääsyä ehdonalaiseen istuttuaan noin puolet tuomiostaan. Ehdonalaislautakunta kuitenkin hylkäsi moninkertaisen paralympiavoittajan anomuksen. New York Timesin mukaan lautakunta katsoi, ettei rangaistuksen vähimmäisaika ollut Pistoriuksen kohdalla vielä täyttynyt. Asiaa käsitellään uudelleen vuoden 2024 elokuussa.
Steenkampin perhe vastusti Pistoriuksen pääsyä ehdonalaiseen. Perheen mielestä Pistorius ei ole kertonut totuutta tapahtumista. Steenkampin perheen asianajaja Tania Koen kertoi ehdonalaislautakunnan päätöksestä tuoreeltaan toimittajille.
– Voin vahvistaa sen, että ehdonalaiseen pääsy on hylätty. Asiaa käsitellään uudelleen vuoden kuluttua, Koen sanoi Sky Sportsin mukaan.
– Tämä on valtava helpotus (Steenakampin äidille) Junelle.
Pistoriuksen asianajaja Julian Knight sanoi entisen juoksijatähden valittavan hylkäyspäätöksestä.
Paralympiamenestyksensä lisäksi jalkaproteesin avulla juossut Pistorius kilpailu myös Lontoon olympialaisissa ja yleisurheilun MM-kilpailuissa.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
07:10
Professori: Ikääntyvien hoivamenot eivät ole todellinen uhka kansantaloudelle
-
07:08
Kansainvälinen tuomioistuin koolla jälleen Gazan sodan tiimoilta – Etelä-Afrikka vaatii oikeutta kieltämään Israelin etenemisen Rafahiin
-
06:45
Video: Ukraina pääsi kohutun venäläisen "kilpikonnatankin" ihon alle
-
06:41
Mikko Rantanen nousi harvalukuiseen ja legendaariseen joukkoon – Colorado onnistui pakkoraossa
-
06:32
Amnesty: Thaimaan valtio vakoilee nais- ja sateenkaariaktivisteja israelilaisella Pegasus-vakoiluohjelmalla
-
06:29
Voiko jäätelö olla ravitseva ja terveellinen välipala? Kiinnitä huomiota tähän
-
06:29
MM-Leijonien mysteerimies takoo opintoja pelien ohella – NHL-sopimus alleviivaa mestariluotsin huimat puheet
-
06:20
Voiko itärajan yli virrata pian lisää väkeä? Pääministeri Orpo MTV:lle: "Viisas varautuu"
-
06:16
Xi ja Putin tapasivat, juhlallinen seremonia näytettiin televisiossa
-
06:03
Sotevaliokunta äänestää alkoholilaista
-
06:03
Katso video: Näin suuren muutoksen Ellen Jokikunnaksen Italian-kodin viinikellari koki!
-
05:55
Kommentti: Yksi häikäisevä fakta unohtuu nyt Leijonista
-
05:50
Tarjan bongaaman 14 vuotta vanhan pullopostin kirjoittaja löytyi: "Ei maistu siideri enää!"
-
05:44
Lakkolait tarkoitus hyväksyä valtioneuvoston istunnossa
-
05:32
Euroviisujen Israel-kohu paljasti syvän vastakkainasettelun – näin kahtiajakautuneessa Suomessa nyt elämme
-
05:23
Hamas: Israelin vaatimukset ja hyökkäys Rafahiin jumiuttaneet aseleponeuvottelut
-
05:15
Polttomurhaa valmistellut mies vannoi rakkauttaan kaunopuhein – viestittely paljastaa, miten uhri yritti päästä ex-puolisosta eroon
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
Lataa lisää