Taitoluisteluliitolla on ”luksusongelma”, josta moni liitto voi vain haaveilla. Helsingin jäähallissa pidettävien muodostelmaluistelun MM-kisojen lisäliputkin myytiin hetkessä loppuun. Hartwall Arenalle olisi mahtunut enemmän katsojia, mutta mahdolliset KHL:n pudotuspelit sotkivat suunnitelmat.
Taitoluisteluliitto järjestää muodostelmaluistelun MM-kisat Helsingissä 12.–13. huhtikuuta. Liput lippuivat tunnissa, ja myöhemmin myyntiin tulleita lisälippujakin oli saatavilla vain viisi minuuttia.
Helsingin jäähallin kokonaiskapasiteetti on 8 200 katsojaa, ja muodostelmaluistelukisoissa molempiin kisapäiviin oli otettavissa 6 500 katsojaa. Suomalaisten lisäksi esimerkiksi Kanadasta, USA:sta ja Australiasta olisi tullut lisää lajin ystäviä, jos tilaa olisi ollut.
Hartwall Arenalla tilaa olisi ollut Helsingin vanhaa hallia enemmän. Jääkiekko-otteluihin mahtuu 13 500 katsojaa, josta vähennetään lehdistö ja liiton omien paikkojen sekä kameroiden katvepaikat.
Taitoluisteluliiton toiminnanjohtaja Outi Wuorenheimo sanoi, että suosio yllätti järjestäjätkin. Vuonna 2011 järjestetyissä MM-kisoissa Helsingin jäähalli myytiin niin ikään loppuun, muttei niin nopeasti kuin nyt.
– Arvioisin, että olisimme myyneet parituhatta lippua enemmän. Sitä en kuitenkaan usko, että Hartwall Arena olisi myyty loppuun, Wuorenheimo sanoi.
Wuorenheimo on vitsaillut, että hän on ”eioon” takia maailman vihatuin muodostelmaluisteluihminen.
– Laji on todella suosittu Suomessa, mutta minua yllätti, miten paljon kyselyitä lipuista tuli ulkomailta, Wuorenheimo muistutti.
”Pudotuspeliaika haasteellista”
Hartwall Arenan ohjelmassa on 12. huhtikuuta Ehrlich Brothersin lasten taikuriesitys. Hartwall Arenan toimitusjohtaja (Chief Executive Officer) Kimmo Kivisilta tarkensi, ettei MM-kisojen jääminen pois kalenterista johdu suinkaan lasten taikuriesityksestä.
– Kisat olisivat olleet kuitenkin KHL:n pudotuspeliperiodin aikana. Kun saimme tietää potentiaaliset päivät, ne piti varata kalenterista, Kivisilta sanoi.

