Muodin huipulle -suunnittelijat raivostuivat Helylle

Muodin huipulle -suunnittelijat saivat mahdollisuuden vaihtaa mallia ennen neljättä näytöstä. Hely Seppänen suututti muut suunnittelijat valitsemalla kilpakumppaninsa mallin.

Hely sai valita mallin ensimmäisten joukossa. Nainen pisti muiden suunnittelijoiden pakan sekaisin valitsemalla jo kaksi haastetehtävää voittaneen Katri Niskasen mallin Suadan.

– Olen kuullut juttuja, että Hely haluaa nykyään istua autossakin Katrin paikalla. Ehkä hän haluaa tavoitella voittoa sillä tavoin, Antti Asplund pohti.

– Nyt saadaan vähän uutta verta, kun pääsee suunnittelemaan erilaista uudelle mallille, Hely tokaisi.

Hely sekoitti kaikkien kuviot

Helyn valinnan jälkeen Katrin oli pakko vaihtaa mallia. Hän päätyi ottamaan Mertin mallin Fanan.

– Fana oli mielestäni paras jäljellä olevista malleista. Käytän luomuksissani paljon mustaa, joten se vähän rajoittaa. Muuten olen ihan tyytyväinen valintaani, Katri totesi.

Helyn ratkaisun myötä kaikkien jäljellä olevien suunnittelijoiden mallit menivät uusiksi.

– Hely pisti varsinaisen lumivyöryn käyntiin. Minä jouduin sitten ottamaan Olgan mallin. Se ei ollut helppo valinta, koska tiesin miten hyvin Olga ja Liis tulevat toimeen, Mert selitti.

– Tässä vaiheessa pitää kuitenkin ajatella myös omaa menestystä ja Liis oli jäljelle jääneistä malleista paras, hän perusteli.

Olga raivosi Helylle

Mallienvaihto sai myös aikaan riitoja suunnittelijoiden keskuudessa.

– Siitä syttyi sitten oikea sota, koska Olga otti tosi pahasti itseensä, kun valitsin hänen mallinsa. He olivat kuitenkin Liisin kanssa kuin kaksi marjaa ja sopivat toisilleen, Mert mainitsi.

Myös Mirkka Metsola vahvisti Olgan hermostuneen mallien vaihdosta.

– Olga sai siitä hirveän raivarin ja huusi Helylle takahuoneessa, Mirkka totesi.

– Kyllä siellä vähän kärttyisyyttä oli. Kun kilpailua pelataan, niin tilaisuuteen tartutaan kun sellainen tulee, Hely kommentoi asiaa.

Turkulainen Olga sai valita mallin suunnittelijajoukon viimeisenä ja päätyi Antti P:n vanhaan mallin Sonjaan.

– Menetin hyvän mallin. Kyllähän se ikävältä tuntui, kun joutui Liisistä luopumaan, Olga myönsi.

Hely itse ei ollut mallien vaihdosta moksiskaan.

– Tietenkin he ovat pettyneitä, jotka ovat tuudittautuneet siihen, että saavat olla saman mallin kanssa koko ajan.

– Minulla vaihtui mallit jo ihan alussa. Nyt jatketaan samaa rataa eteenpäin, koska minultakin vaihdettiin malleja. Totuin heti siihen, ettei täällä mikään ole korvamerkittyä, hän kuittasi.

Teksti ja kuvat: Sanna Jokinen/MTV3

Lue myös:

    Uusimmat