Muistatko vielä, mistä he ponnistivat julkisuuteen? Lue hauskat tarinat

Monet julkkikset saavat usein aivonystyrät töihin: mistä ihmeessä se ja se tuli julkisuuteen? MTV3.fin Viihdeuutiset kokosi kattavan tietopaketin julkkiksista joiden taustat tuntemalla pääset briljeeraamaan kaveripiirissäsi.

Martina Aitolehti (o.s. Kortelampi)

Martina aloitti mallintyöt 15-vuotiaana. Suomen Mallikuningattareksi nainen kruunattiin vuonna 2000, samana vuonna hän osallistui myös Miss Suomi -kisoihin ja pääsi semifinaaliin saakka. Hän edusti Suomea Miss Earth -kisassa vuonna 2001 ja vuonna 2004 Miss Hawaiian Tropic -kisassa.

– Minusta ei saada seuraavaa kohumissiä. Ei ehkä ole halutuin tila olla kohumissi, Martina kertoi heti Hawaiian Tropic -kruunauksensa jälkeen.

Martina tuli lokakuussa 2004 tunnetuksi jalkapalloilija Aleksei Eremenkon Juniorin salarakkaana. Aleksei asui tuolloin avoliitossa Jenni Siltalan kanssa.

– Ajattelin, että ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Alekseikin puhui koko ajan, että meistä tulee Suomen David ja Victoria Beckham, Sedu Koskisen yökerhossa tuolloin työskennellyt Martina sanaili Ilta-Sanomille.

Vuonna 2004 Martina hankki myös silikonit.

Martina levytti yhdessä Marika Fingerroosin kanssa Salarakas-biisin toukokuussa 2005. Myöhemmin nainen on kertonut katuvansa tätä kaikkein eniten ja lopettikin yhteistyön saman vuoden elokuussa.

Vuonna 2005 tehtiin myös Martinan kuuluisa tatuointi: There were is mill there is road. Oikea sanonta kuuluu: Where there’s a will, there’s a way. Myöhemmin virheellinen teksti peitettiin toisella tatuoinnilla.

Samana vuonna Martina poseerasi Hustlerissa ja puheissa oli myös kansainvälinen Hustler-kalenteri. Myöhemminkin nainen on tehnyt kalentereita itsestään ja tanssiryhmästään. Alasti hän on poseerannut myös 7 päivää -lehdessä.

Martina nähtiin syksyllä 2007 Suomen Big Brother -talossa, missä nainen suututti liki kaikki muut asukkaat ja poistui parin päivän päästä isoisänsä menehtymisen johdosta. Samana vuonna Martina esiintyi myös pienessä roolissa MTV3:n Salatuissa elämissä.

Yksityiselämänsä vuoksi nainen ajautui otsikoihin taas pari vuotta sitten: avoliitto malli Kalle Kuvajan kanssa katkesi ja Martina ihastui Hunks-tanssiryhmän Esko Eerikäiseen. Pari meni naimisiin vain parin kuukauden seurustelun jälkeen kesällä 2007.

Suhde oli määrä siunata heinäkuussa 2008, juhliin oli kutsuttu jo 150 vierasta, mutta Martina jätti avioerohakemuksen vain neljä päivää ennen häitä. Pari perui vähän sen jälkeen erohakemuksen ja meni reilua kuukautta myöhemmin hakemaan kuitenkin papin siunauksen liitolleen.

Martina tekee tällä hetkellä uraa laulajana ja vetää omaa Dazzling Ladies -tanssiryhmäänsä.

Martinalla ja Eskolla on pieni Victoria-tytär, ja parin elämää on seurattu myös Subilla nähdyissä tosi-tv-sarjassa.

Esko ja Martina toimittivat avioerohakemukset Helsingin käräjäoikeuteen tammikuussa.

Jutta Gustafsberg (o.s. Virtanen)

Miss Galaxy -fitness-kisoissa hurmannut Jutta Virtanen osallistui ensimmäiseen MTV3:n järjestämään Suuri Seikkailu -ohjelmaan vuonna 2001. Jutta herätti huomiota punaisella tukallaan ja rakennekynsillään.

Poliisina työskennellyt Jutta oli juuri ennen kuvauksia tavannut liikemies Petteri Jussilan, joka oli omalla tahollaan sitoutunut. Parin romanssi tuli pian julki Jutan päästyä ohjelmasta "vapaalle" ja he menivät naimisiin elokuussa 2002. Liitto päättyi traagisesti Petterin hukkumiseen kesällä 2004.

Jutta muistetaan myös erilaisista liiketoimista ternimaitokapseleista kahvikoneisiin. Nykyään Jutta toimii Sunny’s Fashion -yrityksessä ja järjesti myös Miss Suomi -kisojen karsintakiertueen. Jutta on ollut naimisissa Harri Gustafsbergin kanssa ja hänellä on edellisestä liitostaan Jussilan kanssa Max-poika.

Henna Kalinainen

BB-Hennana nykyään tunnettu Henna oli itse asiassa ennen vierailuaan Big Brother -taloon marraskuussa 2008 tunnettu salarakas-Hennana.

Lokakuun puolivälissä 7 päivä -lehti paljasti jalkapalloilija Mikael Forssellin deittailleen myös Super Girls -tanssiryhmästä tuttua Hennaa, joka aiemmin muhinoi myös Unelmien poikamiehenä tunnetun Antti Peltosen kanssa. Forssell seurusteli samaan aikaan toisen kaunottaren kanssa.

Heinäkuussa Henna sirkutti Seiskalle, että Antti olisi halunnut kuvata kännykällään kuumat lemmenleikkinsä naisen kanssa. Antti seurusteli samalla hetkellä laulaja Tina Cousinsin kanssa.

BB-talon jätettyään Henna on ollut tuttu niin uudesta silikonirintaleikkauksestaan, seurustelustaan BB-Antin kanssa sekä empimisestään, meneekö hän leukaleikkaukseen vai ei. Äskettäin hän ilmoitti ryhtyvänsä Miss Plastic -kisan vetäjäksi.

Henna meni naimisiin Big Brother -talossa Antti Kurhisen kanssa marraskuussa 2009. Parin liitto päättyi elokuussa 2010.

Jasmin Mäntylä

Jasmin Mäntylä nousi julkisuuteen 13-vuotiaana eri mallikisojen kautta, 14-vuotiaana hän voitti Suomen Mallikuningatar -tittelin. Nopeasti Jasmin nousi julkisuuteen tulevien Miss Suomi -kisojen ennakkosuosikkina, mutta alkoi saada negatiivista julkisuutta, koska peruutti keikkojaan ja ulkomaanmatkoja ilman ennakkovaroitusta.

Jasminin yksityiselämä nousi myös otsikoihin: hänet yhdistettiin niin häntä vuosikymmeniä vanhempaan opettajaan kuin Jari Kurriin, joka tyrmistyi juoruista, joissa hänet yhdistettiin tuolloin 17-vuotiaaseen kaunottareen. Todellisuudessa pari oli törmännyt työkeikalla, yhden kerran.

Kohukaunotar poseerasi alasti vuonna 2000 ja heitti samalla hyvästit Miss Suomi -kisoihin osallistumiselle.

Tammikuussa 2001 Jasmin yhdistettiin romanttisessa mielessä erotiikkataiteilija Henry Saareen, mutta nainen meni naimisiin turkulaisen Mike Raution kanssa tammikuun lopulla. Pari haki avioeroa kolmen kuukauden avioliiton jälkeen. Samana vuonna hänen ja Ilkka Kanervan huhuttu suhde nousi otsikoihin.

Paria vuotta myöhemmin otsikoihin päätyi raju riita kihlattu Markku Valtasen kanssa 7 päivää -lehden juhlista lähdettäessä. Valtanen tuomittiin myöhemmin sakkoihin Jasminin riepottelusta.

Jasmin toimi myös MTV3:n EVVK-ohjelmassa viimeisiä sanoja heittäneenä tyttönä.

Vuonna 2004 Jasmin seurusteli itseään 36 vuotta vanhemman Tuomo Kivisen kanssa työskennellessään Martti Vainion keuruulaisen Veturipuiston pr-tyttönä. Otsikoihin nousivat myös potkut veturipuistosta ja keikan peruuttaminen ilman ennakkoilmoitusta.

Vuonna 2006 nainen oli otsikoissa törkeän rattijuopumuksen vuoksi, hän ajoi humalassa auton puuhun.

Kokoomuksen riveistä Jasmin yritti syksyllä 2008 Oulun kunnallisvaltuustoon saaden varaedustajan pestin ja edustaa puoluettaan myös nuorisoasianlautakunnassa. Jasmin on kihloissa näyttelijä Oskari Katajiston kanssa.

Jasmin on kevään eduskuntavaaleissa kokoomuksen ehdokkaana.

Susanna Penttilä

Yrittäjä Susanna Penttilä, 36, nousi kaiken kansan tietoisuuteen vuonna 2004 poseerattuaan Playboy-lehti-imperiumiin kuuluvassa Voluptuous Vixens -lehdessä. Tätä aiemmin nainen oli tunnettu Helsingin seurapiireissä muotinäytöksiä järjestävänä kaunottarena, joka esitteli mielellään vaatteitaan julkkisystäviensä kanssa.

Vuonna 2006 nainen oli lööpeissä ratsastusonnettomuuden vuoksi ja hän esitteli myös himoaan kalliisiin merkkituotteisiin lehtien palstoilla.

Vaatekauppa Ferreriä pyörittävä Susannalla on yksi lapsi malli Petri Lempiön kanssa.

Henry Saari

Henry Saari nousi julkisuuteen voittamalla vuonna 1993 Mr. Finlandin tittelin. Tuolloin 29-vuotias Saari saavutti myös pronssia Mr. Europe -kisoissa ja alkoi seurustella MTV3:n Megavisa-ohjelmasta ja Miss Suomi -kisoista tutun Marika Saukkosen kanssa.

Vielä vuonna 1993 Saari vannoi haastatteluissa, ettei koskaan strippaisi, mutta tutustuttuaan pornotähti Sarah Youngiin Ibizalla, mies aloitti uransa erotiikan parissa ja vaihtoi nimensä Henry The Greatiksi. Vaikka asiasta järkyttynyt Marika ensin antoi Henrylle asian anteeksi, hän jätti miehen vuonna 1996.

Vuonna 1998 Henry Saaren huhuttiin pusutelleen Roomassa Spice Girls -yhtyeen Mel B:n kanssa. Samana vuonna nuorsuomalainen puolue kiinnosti myös Henryä ja hän halusi eduskuntavaaliehdokkaaksi, mutta puolue lopulta kieltäytyi kunniasta.

Vuonna 1999 mies yritti paluuta parrasvalopihin Henry & the Greatest -nimellä ja siis laulamalla! Heittipä mies myös pari keikkaa.

Vuonna 2003 mies jäi työkyvyttömyyseläkkeelle polvivamman vuoksi. Kauko Röyhkä kirjoitti miehestä vuonna 2004 kirjan Henry ja minä. Sama vuonna mies nähtiin MTV3:n V.I.P. Seikkailu -ohjelmassa. Saari keskeytti kisan ensimmäisen jakson kuvauksissa.

Samana vuonna mies haki velkasaneeraukseen, mutta 60 000 euroja ei hyväksytty ohjelmaan, vaan vuosina 1998–2001 kertyneet velat miehen tuli hoitaa yksin.

Vuonna 2007 miestä vastaan nostettu syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä oli käsittelyssä Espoon käräjäoikeudessa. Oikeus totesi myöhemmin Saaren syyttömäksi.

Viime vuosina mies on viihtynyt baarimikkona Kanarian saarilla.

Marika Fingerroos

Syksyllä 2004 termi salarakas ponnahti kaiken kansan tietoisuuteen kun 7 päivää -lehti paljasti Miss Internet -kisoista tutun Marika Fingerroosin ja kyläkauppias Vesa Keskisen salasuhteen. Romanssi oli alkanut jo vuoden 2003 lopulla.

Vesa lähetti yllättäen saman päivän aikana henkilökunnalleen asiasta tiedotteen!

Pari oli salasuhteen aikana tahoillaan sitoutunut: Vesa poliisi Nina Juurakon kanssa ja Marika oli taasen suhteessa Jani Ollilan kanssa.

Lokakuussa 2004 Marika meni kihloihin Ollilan kanssa.

Marraskuussa 2004 Marika kertoikin yllättäen että suhde Keskisen kanssa ei pitänyt sisällään lainkaan seksiä, vaan että suhde koostui kädessä pitelemisestä ja suukottelusta.

Jouluna 2004 Marika avasi nettisivut, jossa hän piti seksiaiheista kysymys-palstaa.

Keväällä 2005 Marika levytti yhdessä Martina Aitolehden kanssa Salarakas-biisin, kohahdutti menemällä naimisiin maaliskuussa 2005 naimisiin Jani Ollilan kanssa 7 päivää -lehden syntymäpäiväjuhlissa.

Huhtikuussa 2005 nainen asensi makuuhuoneeseensa maksullisen nettikameran.

Toukokuussa 2005 Marika aloitti yhteydenpidon Ilkka Kanervan kanssa. Pari tekstaili ja soitteli toisilleen: Marikan mukaan Kanerva pyyteli häntä syömään ja kysyi mitä tällä on päällä.

Marikan lisäksi samassa kohussa paljastui että Kanerva oli tekstaillut myös Linda Sonntagille, Olivia Kortelaiselle ja Anne-Mari Bergille.

Marikalla ja Janilla on vuonna 2009 syntynyt Tito-poika.

Anne-Mari Berg

Jyväskyläläinen malli Anne-Mari Berg nousi julkisuuteen, kun hän kertoi tuolloin eduskunnan varapuhemiehenä olleen Ilkka Kanervan lähetelleen hänelle intiimejä tekstiviestejä kesällä 2005. Anne-Marin mukaan Kanerva ehdotti hänelle myös yhteistä ulkomaanmatkaa. Kanervan mukaan hän vain tarjosi Anne-Marille töitä Helsingin yleisurheilun MM-kisojen palkintojenjakajana.

Samana kesänä nainen myös kiisti ahkerasti huhuja siitä, että hän olisi ollut uimari Jere Hårdin salarakas.

Syksyllä Anne-Mari sai negatiivista julkisuutta kun, hän oli ensin kertonut olevansa Panos Emporion seuraava mainoskasvo. Firman perustaja Panos Papadopoulosin mukaan Anne-Mari oli itse tarjonnut itseään malliksi, mutta Panos hylkäsi naisen.

Anne-Mari juonsi myös Alaston Hollywood -nimistä tv-ohjelmaa.

Viime aikoina neito on taistellut erikoisessa sanakiistassa Martina Aitolehden ja Esko Eerikäisen kanssa. Heinäkuussa 2009 hovioikeus päätti, että Aitolehti ei saa edelleenkään lähestyä Bergiä. Helsingin hovioikeus piti voimassa lähestymiskiellon. Sen sijaan hovioikeus purki Aitolehden aviomiehen Esko Eerikäisen lähestymiskiellon.

Oikeusjutun taustalla oli naisten välillä syksyllä 2007 syvennyt riita. Aitolehti koki, että Bergin blogikirjoitukset hänestä olivat perättömiä ja haittasivat hänen liiketoimintaansa.

Aitolehden ja Eerikäisen väitetään soittaneen Bergille uhkaavia puheluita asian johdosta. Lisäksi Martinan ja Anne-Marin kerrotaan joutuneen käsirysyyn ravintola Luxissa lokakuussa 2008.

Anne-Mari on kihloissa Apocalyptica-sellisti Perttu Kivilaakson kanssa.

Tiina Jylhä

Tiina Jylhästä tuli julkkis 1990-luvun alussa perustamansa seuralais- eli escort-palvelun vuoksi. Nainen lopetti yrityksen toiminnan vuonna 1997.

Tiina kohahdutti vuonna 1997 poseeraamalla Suomen ensimmäisen Hustler-lehden kannessa, myöhemmin hän oli lehden pr-henkilö.

Tiina meni pikaromanssin jäljiltä naimisiin taiteilija Juhani Palmun kanssa, liittoa kesti heinäkuusta 2002 tammikuuhun 2003. Tämän jälkeen Tiina nähtiin yksissä seksiyrittäjä Veronican ex-mies Rauski Lehmusvyöryn kanssa.

Naisesta kirjoitettiin vuonna Polte veressä, suru sydämessä -niminen omaelämäkerta, jossa hän paljasti muun muassa teini-iän aborttinsa, lapsuuden seksuaalisen hyväksikäytön, masennuksen sekä huume- ja lääkeriippuvuutensa.

Vuonna 2006 Tiinan ex-mies, Interpolin viisi vuotta etsimä Tero Pusenius, löytyi viimein.

Puseniusta epäiltiin useista törkeistä velallisen epärehellisyyksistä, törkeistä veropetoksista ja kirjapitorikoksista sekä yhdestä ampuma-aserikoksesta. Kun Jylhän ja Puseniuksen yritys K4 Lääkäripalvelut Oy meni konkurssiin, Jylhälle jäivät noin miljoonan markan velat. Yritys tunnettiin aikanaan markkinointinimellä Christina’s Clinic ja sen päätuote oli virolaiset silikonirintaleikkaukset.

Syyskuussa 2008 Tiina oli jälleen käräjillä liittyen kauneusbisneksensä rahakuvioihin. Jylhä oli jo aiemmin tuomittu ehdolliseen vankeuteen saman rikosvyyhden veropetoshaarassa. Hänen entinen avopuolisonsa sai tuolloin ehdotonta vankeutta.

Jylhä pyörittää edelleen kauneusbisnestään. Hänellä on Jenna-niminen tytär.

Nykyään Tiina on naimisissa yrittäjä Tapani ”Tape” Valkosen kanssa.

Johanna Tukiainen

Subilla vuonna 2003 nähty Sub Marine-ohjelma sinkautti Johanna Tukiaisen tanssiryhmineen julkisuuteen. Ohjelmassa nähtiin roiseja kohtauksia, joissa tanssiryhmän naiset hieroskelivat toisiaan sekä suutelivat rajusti. Nettiin päädyttyään kyseiset videot ovat saavuttaneet kulttiaseman.

Tanssiryhmänsä keikkojen lisäksi Johanna hankki tuloja stripparina.

Keväällä 2008 nainen velloi superskandaalissa, kun hän kertoi Hymy-lehdelle hänen ja tuolloin ulkoministerinä toimineen Ilkka Kanervan intiimeistä tekstiviesteistä.

Kohun jälkeen Johanna Dolls-sivuilla sekä Hymyssä että 7 päivää -lehdessä pitämänsä blogit ovat jatkuvasti aiheuttaneet otsikoita. Johanna on kirjoittanut niin eroistaan, lihomisistaan tai syksyllä 2008 saamastaan malariasta.

Kesällä 2009 nainen julkaisi ensimmäisen sinkkunsa Lööppijulkkis.

Helmikuussa 2011 Johanna meni naimisiin lappilaisen Arto Länsmanin kanssa. Pian naimisiinmenon jälkeen Johanna Tukiainen toimitti avioerohakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat