MTV3 testasi uutuustabletin lukijoiden toiveiden mukaan - Katso tulokset

Pyysimme viikko sitten lukijoiltamme mielipiteitä siitä, mitkä asiat kiinnostavat Samsungin uudessa Galaxy Tab 7.7 -tabletkoneessa.

Saimme aimo annoksen hyviä näkökulmia laitteen testaukseen. Heti alkuun siis syvä kumarrus kommentteja antaneille lukijoillemme.

Mutta pitemmittä puheitta, lähdetäänpä purkamaan käyttötestimme satoa. Alkuun muutamia huomioita Tab 7.7:n yleisestä olemuksesta.

Applelle tutinaa puntteihin

Apple käynnisti todellisen tabletkone-hypen esiteltyään ensimmäisen iPadin vuonna 2010. Laitteesta tuli nopeasti hittituote, jonka vanavedessä muut valmistajat ryntäsivät mukaan raivokkaaseen tablet-taisteluun.

Samsung on ollut viime aikoina niin älypuhelimissa kuin tableteissakin Applen pahin kilpakumppani ja yhtiöt ovat käyneet mm. rajuja oikeustaisteluja siitä, kuka on riistänyt kenenkin patentteja tuotteissaan.

Applen kannalta kolmannen sukupolven iPad-tabletkoneen julkistuksella alkaa olla kiire, sillä käsissämme oleva tuore Samsung Galaxy Tab 7.7 jättää teknisiltä ominaisuuksillaan iPad 2:n monin tavoin altavastaajan asemaan.

Galaxy Tab 7.7 on uskomattoman kompakti ja erittäin laadukkaan oloinen laite. Takaosaa peittävä pyöristetty metallikuori muistuttaa selvästi iPadia, mutta laite on kuitenkin olemukseltaan selvästi sirompi. Siinä missä iPad 2 painaa 600 grammaa, niin Galaxy Tab 7.7 on 340 gramman painoisena lähes puolet kevyempi. Galaxy Tabin vajaan kahdeksan millimetrin paksuus tekee laitteesta myös äärimmäisen ohuen. Keveys tuntuu positiivisella tavalla etenkin pitempiaikaisessa käytössä.

Galaxy Tab 7.7:ssa on 16 Gt:n käyttömuisti ja ylimääräisen muistikorttipaikan avulla laitteeseen voi asentaa lisämuistia aina 32 Gt:n verran. Laitteen käyttöjärjestelmänä on tabletkoneille optimoitu Android 3.2 Honeycomb-versio, jota on terästetty Samsungin omalla TouchWiz-käyttöliittymällä.

LED-salamalla varustetun takakameran tarkkuus on 3 megapikseliä. Edessä oleva videoneuvottelukamera on tarkkuudeltaan 2 megapikseliä. Laitteen alareunaan latausliitännän molemmin puolin on asennettu pienet huomaamattomat kaiuttimet.

Loistava näyttö

Laitteen Super AMOLED Plus -näytöstä ei moitteen sijaa löydy. Näyttö on erittäin terävä, kirkas, värikylläinen ja sen katselukulmakin on laaja. Myös kontrasti on parasta A-ryhmää. Kosketusnäytön toiminta on johdonmukaista ja sulavaa kautta linjan.

Näytön tarkkuus on 1280 x 800 pikseliä. 7.67-tuumainen WXGA-näyttö lyö pikselitiheydellään kilpailijansa.

Laitteen akkukesto on samalla tasolla iPadin kehutun 10 tunnin videotoiston kanssa ja pistää jopa hieman paremmaksi. Kun tähän pakettiin on vielä pakattu 1.4 GHz tuplaydinprosessori, niin käyttäjä huomaa käsissään olevan todella kovan luokan tuotteen.

Netin tökkimisestä pientä miinusta

Laitteen peruskäyttö on pääsääntöisesti ripeää ja jouheaa. Joidenkin nettisivujen avaamisessa ja lataamisessa havaittiin käyttötestin aikana kuitenkin takkuilua. Joissakin tapauksissa selain kaatui sivujen lataamisen yhteydessä. Tällöin selainsivu sulkeutui ja näyttöön avautui käydyimpien sivustojen listaus.

Silloin tällöin myös laitteen yleinen reagointi käyttäjän toimiin tapahtui hieman viiveellä. Pienikin viive tuntuu ripeässä tabletkäytössä yllättävän pitkältä ajalta. Tällaisia asioita paikataan usein käyttöjärjestelmäpäivitysten myötä, joten kyseessä saattaa olla väliaikainen ongelma.

Oikealla kyljellä olevia äänenvoimakkuuspainikkeita ja virtapainikkeita lukuun ottamatta laitteessa ei ole muita fyysisiä painikkeita. Laitteella surffailu tapahtuu kokonaisuudessaan kosketusnäytön valikkojen kautta.

Galaxy Tab 7.7 toimii myös täysiverisenä älypuhelimena. Sim-korttipaikka löytyy vasemmasta kyljestä micro-SD-muistikorttipaikan yläpuolelta.

Perinteisesti puhelimen tavoin käytettynä tabletti poskea vasten antaa kieltämättä humoristisen vaikutelman. Tabletin käyttö luurin tapaan on kuitenkin hyödyllinen ominaisuus silloin, kun käyttäjä ei halua muiden kuulla käytyjä keskusteluja kaiuttimen kautta eikä matkassa ole kuulokkeita.

Lukijoilta mainioita ehdotuksia laitteen testaamiseen

Nyt pääsemme testimme tärkeimpään osaan, eli lukijoiden lähettämiin testausehdotuksiin. Lukijoiltamme tuli mainioita ideoita laidasta laitaan ja ne herättivät tuoreita näkökulmia siitä, mitä nykyaikaiselta tabletkoneelta toivotaan.

Tablet mediatietokoneen kaukosäätimenä:

Eräässä saamassamme viestissä todettiin, että tabletteja tullaan varmasti käyttämään jatkossa mm. kodin mediakeskusten kaukosäätiminä. Samalla viestissä valitettiin, että kaiken kattavaa ja hyvin toimivaa kaukosäädinohjelmistoa on ollut toistaiseksi vaikea löytää.

Latasimme Android Marketista kokeeksi Unified Remote -kaukosäädinohjelman, jota testailimme Galaxy Tab 7.7 laitteella.

Unified Remoten voi ladata Android-marketista ilmaiseksi. Lisäksi ohjattavalle mediatietokoneelle on asennettava Unified Remote Server -palvelinohjelmisto. Ohjelmistojen asennus sujui helposti.

Unified Remote tarjoaa yhdessä paketissa useita kaukosäätimiä eri sovellusten ohjaamiseen, kuten vaikkapa Windows Media Centerin, YouTuben ja Spotifyn kontrollointiin. Kaukosäätimen eri näkymien välillä hyppiminen on vaivatonta.

Lisäksi tabletin kosketusnäyttöä voi käyttää hiirenä ja näppäimistönä. Hiiren kursori liikkuu tabletin ohjaamana täsmällisesti ja ilman viivettä.

Kokonsa puolesta Galaxy Tab 7.7 osoittautui optimaaliseksi tietokoneen monitoimikaukosäätimeksi. Esimerkiksi tekstin näppäily tabletin suuremmalta alustalta on huomattavasti mukavampaa kuin älypuhelimien näytöltä kirjoitettuna.

Käytännössä tabletkoneen kaukosäädinohjelmistolla voi helposti hallita kaikkia kohdetietokoneen toimintoja nettisurffauksesta vaikka televisio-ohjelmien katseluun, mikäli tietokoneessa on kiinni televisiokortti. Kaukosäädin-ohjelmisto muuntaa tabletin tyylikkääksi monitoimiohjaimeksi mediakoneen hallintaan. Kyseessä on siis tiivistetysti sanoen todellinen sohvaperunan unelma.

Ei ole lainkaan kaukaa haettu ajatus, että lähitulevaisuudessa koko kodin eri sähköisiä toimintoja valaistuksesta musiikin kuunteluun voidaan ohjata tabletkoneen kautta. Tämä tosin vaatii riittävät tietoturva-asetukset, etteivät krakkerit pääse ohjelmiston syövereistä mellastamaan talon järjestelmissä. Olisi epämiellyttävää herätä keskellä yötä valojen vilkkuessa ja metallimusiikin pauhatessa olohuoneessa tietäen, että samalla krakkeri hykertelee innoissaan käytännön pilan takia.

Galaxy Tab 7.7 navigaattorina:

Viesteissä meitä pyydettiin myös kokeilemaan Galaxy Tab 7.7 -laitetta navigaattorina. Testasimme laitteen rahkeita suunnistamiseen Sygic-navigointiohjelmiston avulla. Sygic pohjautuu TomTomin karttoihin ja sovelluksessa on kattava määrä verkkopalveluja hyödyntäviä ominaisuuksia onnettomuusvaroituksista aina Facebook-integrointiin.

Kiteytettynä voidaan todeta, että Galaxy Tab 7.7 suoriutui erinomaisesti Navigaattorina. GPS-signaali löytyi testimme aikana nopeasti ja ääniopastukset kuuluvat riittävän selkeästi myös laitteen omien kaiuttimien kautta auton melusta huolimatta, joskin äänenvoimakkuuden säätövaraa voisi olla vielä hieman enemmänkin.

Lähes neljän tunnin mittaisen navigointisession jälkeen Tab 7.7:n akusta oli jäljellä vielä reippaasti yli puolet, vaikka näyttö oli ollut päällä tauotta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että laitteen käyttäjä ei todellakaan ole kaiken aikaa riippuvainen latausjohdoista.

Galaxy Tabin näytön laatu ja koko jättää varjoonsa perinteiset autonavigaattorit. Lisäksi laite tarjoaa roppakaupalla sellaisia ominaisuuksia autokäyttöön, mitä perinteiset navigaattorit eivät pysty tarjoamaan.

Navigoinnista koko auton viihdetietokoneeksi:

Navigoinnin lisäksi tabletti toimii halutessa koko auton monipuolisena viihdejärjestelmänä.

Lieneekö sattumaa vai ei, mutta Galay Tab 7.7 on sopivasti 2-DIN autostereon etulevyn kokoinen. Esimerkiksi testiautossamme laitteen pystyi asettamaan stereoiden edessä olevaan pieneen syvennykseen niin, että se suorastaan lukittui kevyesti paikoilleen ilman mitään ylimääräisiä telakointiasemia.

Mikäli autostereoista löytyy Bluetooth liitäntä, niin tabletin äänet voi liittää langattomasti auton omaan kaiutinjärjestelmään. Täten navigointiohjeiden lisäksi stereoista voi kuunnella ajon aikana musiikkikirjastoaan, äänikirjaa tai vaikkapa netin tuhansia radioasemia.

Testailun perusteella huomasimme, että esimerkiksi Tampere-Helsinki välisellä moottoritiellä on olemassa niin kattava dataverkko, että netin kautta voi kuunnella haluamaansa sisältöä suoratoistona lähes koko matkan ajan ilman suurempia pätkimisiä. Matkustajat voivat puolestaan katsella ajanvietteekseen suurelta näytöltä vaikka YouTuben videoita tai tehdä päivityksiä Facebook-profiiliinsa.

Ja koska kyseisessä tabletissa on myös puhelinominaisuudet, niin laite toimii autokäytössä stereoiden kautta handsfree-varapuhelimena.

Android Marketista löytyy myös varta vasten autokäyttöä varten suunniteltuja ohjelmistoja, joihin on kehitetty helppokäyttöisiä valikkorakenteita. Pikaisesti kokeilemistamme auto-ohjelmistoista mikään ei kuitenkaan vakuuttanut suorituksillaan.

Onko tiedossasi mielenkiintoisia auto-ohjelmistoja älypuhelimille ja tableteille? Kerro meille jutun alapuolelle kommenttiosioon.

Äänentoisto:

Palautteissa pyydettiin myös kommentteja laitteen äänentoistoon liittyen. Galaxy Tab 7.7:n kaiuttimet sijaitsevat laitteen alaosassa. Sijaintina tämä on hieman ongelmallinen: Kun laitetta pitelee käsissään vaakatasossa, niin kaiuttimet jäävät helposti kämmenten peittoon ja ääni muuttuu erittäin tunkkaiseksi.

Laitteen omista kaiuttimista kuunneltuna ääni on selvästi diskanttipainotteinen eikä bassoista tietenkään voi olettaa löytävänsä potkua lainkaan. Kun ottaa huomioon millaisessa kokoluokassa nyt liikutaan, niin siihen nähden kaiuttimet suoriutuvat kuitenkin hyvin. Esimerkiksi ero useimpien älypuhelimien kaiuttimien äänentoistoon verrattuna on selvästi Galaxy Tab 7.7:n eduksi.

Laitteen mukana toimitettavat tulppakuulokkeet ovat myös positiivinen yllätys. Jo lyhyen kuuntelutuokion perusteella kävi selväksi, että kyseiset kuulokkeet edustavat tulppakuulokkeiden parempaa luokkaa. Ääni välittyy selkeästi ja dynaamisesti ja lisäksi kuulokkeet ovat mukavasti muotoillut. Elokuvien äänitehosteetkin pääsevät paremmin oikeuksiinsa kyseisten kuulokkeiden avulla.

Tulossa: Tumpelotesti!

Eräässä viestissä toivottiin ns. "tumpelotestiä", eli käyttötestiä, jossa aiemmin älypuhelimia ja tabletkoneita käyttämättömät henkilöt vertailisivat uutuustuotteiden käyttöä.

Tämä on erittäin aiheellinen testi, sillä suurelle osalle älypuhelimet ja etenkin tabletkoneet ovat vielä melko tuntematon käsite.

Älypuhelimien noviisit eivät ole ehtineet "jumiutua" minkään tietyn käyttöjärjestelmän kannattajaksi, joten heiltä kuulee rehellisesti sen, minkälainen käyttöjärjestelmä oikeasti on helppokäyttöinen.

Ehdotuksen pohjalta tulemme kevään aikana laatimaan oman jutun, jossa aloittelijat pääsevät perehtymään merkittävien valmistajien tabletteihin ja sanomaan oman sanansa niistä.

Tablettien tämän hetkistä parhaimmistoa

Samsung Galaxy Tab 7.7 edustaa tuoretta otetta tabletmarkkinoilla. Laitteessa on päivitetty positiivisella otteella useita ongelmakohtia, jotka ovat olleet monien aiempien tablettien riesana.

Tab 7.7:n valttikortteja ovat erinomainen näyttö, keveys, siro koko, tehokkuus ja akun kesto. Siinä on jo monta asiaa kohdallaan. 7.7-tuumainen laite on omiaan sekä kodin viihdekäytössä että navigaattorikäytössä. Hintaa laitteelle kertyy kuutisensataa euroa.

Helpoimmin Galaxy Tab 7.7 tulee rinnastettua viihdelaitteeksi, mutta laite tarjoaa eväitä myös vakavampaan työkäyttöön siinä missä kookkaammat kilpailijansakin.

Suurempisormiset saattavat tosin pitää laitteen näyttöä hieman liian pienenä ja he saattavatkin katsastaa hieman isompia malleja. Kosketusnäyttölaitteiden ikuinen riesa on läsnä tässäkin uutuustabletissa: Nimittäin jo muutaman minuutin käytön jälkeen näyttö on täynnä häiritsevästi erottuvia sormenjälkiä.

Joka tapauksessa vuoden 2012 tablet-mittelö on aloitettu kovin panoksin. Mielenkiintoista nähdä millaisella tuotteella Apple ja muut kilpailijat vastaavat tähän konkreettiseen uhkaan. Ylihuomenna starttaavilla Barcelonan MWC-mobiiliteknologiamessuilla tullaan varmasti näkemään jälleen uusia avauksia tabletmarkkinoille.

Lue myös:

    Uusimmat