MTV3 paljastaa: Tässä on Harri Ollin kiukuttelun syy

MTV3 Urheilun tietojen mukaan yksi merkittävä syy kohuhyppääjä Harri Ollin oikkuiluun on hänen isänsä Pentti Olli. Asia on vahvistettu MTV3:lle useista lähteistä.

Niiden mukaan isän puuttuminen poikansa tekemisiin ja usein joukkueen sisäistä harmoniaa hajottavat neuvot ovat häirinneet Suomen mäkimaajoukkuetta jo pitkään.

– Harrin isä on ohjaillut poikaansa voimakkaasti jo pidemmän aikaa. Se syö joukkueen energiaa valtavasti. Osaan kuvitella, kuinka paljon muuta joukkuetta korpeaa yhden ja saman henkilön jatkuva temppuilu ja erityisvapaudet, jyrisee nimettömänä pysyttelevä mäkiammattilainen.

Oikkuilevan Ollin viimeisin tempaus on Liberecin MM-kisojen mediapakoilu. Karkuun luikkiminen alkoi normaalimäen epäonnistumisesta ja huipentui eilen, kun hän jätti joukkueen tiedotustilaisuuden väliin.

Syyksi vaivautunut päävalmentaja Janne Väätäinen ilmoitti "Ollin tuntevan olonsa epämukavaksi median edessä". Samassa yhteydessä Väätäinen totesi arvoituksellisesti, ettei tiedä onko tämä Harrin itsensä mielipide vai jonkun muun..

– Isä on jo pitkään neuvonut poikaansa, ettei medialle tarvitse puhua mitään. Niin ei ammattilaisurheilussa voi kuitenkaan olla. Harrin on ymmärrettävä mistä rahat huippu-urheiluun tulevat ja miksi? Median kanssa on hommat hoidettava kunnolla, eräs toinen mäkihypyn sisäpiiriläinen totesi MTV3:lle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat