MTV3:n rikostoimittaja Ulvila-käräjistä: Aivan mahdotonta sanoa

Ulvilan murhan käräjäoikeuskäsittely on edennyt loppulausuntoihin.

Anneli Aueria syytetään miehensä Jukka S. Lahden murhasta toista kertaa. Syyttäjä haki hovioikeuden vapauttavan tuomion jälkeen korkeimmalta oikeudelta muutoksenhakulupaa uusien todisteiden perusteella. Uutta oikeudenkäyntiä on nyt käyty Satakunnan käräjäoikeudessa seitsemän viikkoa.

MTV3 Uutisten rikostoimittaja Johanna Tuuri toteaa, että on mahdotonta sanoa, mikä tuomio on tällä kertaa.

– Julkisia käsittelypäiviä on ollut paljon, mutta suurin osa uusista asioista ja todisteista on käsitelty suljettujen ovien takana. Lisäksi taustalla on kahden oikeusasteen päinvastaiset päätökset.

Syyttäjän uusi näyttö perustuu pitkälti Auerin lasten todistuksiin. Vanhin lapsi on puhunut ulkopuolisesta tekijästä alusta lähtien, kun nuoremmat ovat alkaneet puhua Auerin syyllisyyden puolesta vasta myöhemmin. Tuuri uskoo, että lasten todistukset ovat ratkaisevassa asemassa.

– Kyse on uskotaanko tässä vanhimman lapsen kertomusta vaiko kolmen nuorimman. Nuorin lapsista oli tapahtumahetkellä vasta kaksi.

Lasten todistelu otetaan vastaan samanarvoisena kuin aikuisten todistukset, Tuuri kertoo Huomenta Suomessa.

– Lasten todistuksilla on sama painoarvo. Suomen huippuasiantuntijat ovat arvioineet lausuntoja kertomusten uskottavuudesta.

– Asiantuntijoiden lausunnot lasten kertomusten uskottavuudesta ovat ristiriitaisia. Lapsia haastatelleet psykologit uskovat oman haastateltavansa puhuvan totta.

Tämän päivän jälkeen oikeus vetäytyy harkitsemaan tuomiota kolmen tuomarin kokoonpanolla.

Lue myös:

    Uusimmat