MTV3 johtaa kilpailua aamukatsojista

MTV3 johtaa kilpailua arkiaamujen televisiokatsojista. Yleisradion vajaa kaksi viikkoa sitten alkanut aamutelevisio on saanut päivittäin noin 90 000 katsojaa vähemmän kuin MTV3:n aamuohjelma. Ainoastaan Ykkösen ensilähetys sai korkeammat katsojaluvut kuin Huomenta Suomi.

Ylen aamu-tv:n katsojamäärät ovat sittemmin olleet mainostelevision vastaavia pienempiä. Ylen aamutelevisiota seurasi keskimäärin 640 000 katsojaa joka arkipäivä, jos ensiaamu jätetään huomiotta sen erityisluonteen vuoksi. MTV:n ohjelmaa seurataan vastaavasti noin 730 000 hengen edestä.

Tiedot ilmenevät tv-mittarista vastaavan Finnpanel Oy:n tilastosta. Keskimääräisten katselulukujen perusteella suosion ero on suurempi. MTV3 saa niiden perusteella joka aamu vähintään noin kolmanneksen verran enemmän katsojia kuin Yle. Katseluluvut ilmoittavat katsojien määrän yhden lähetysminuutin aikana.
-Tässä talossa ei luvuista olla huolissaan, toteaa Ylen aamuohjelman tuottaja Kari Karjalainen.
-Kestää aikansa ennen kuin ihmiset tottuvat siihen milloin mitkin asiat ovat ruudussa.

Hän arvioi, että aamuohjelmien suosioluvut vakiintuisivat vasta syksyksi, kun ihmiset ovat valinneet omansa. Mainostelevision mukaan katsojien kestosuosikki selviäisi ehkä kesäksi. Karjalaisen mukaan on turha arvioida muuttuuko ohjelma, jos erot katsojamäärissä pysyvät nykyisenlaisina. Se, miten kauan ihmiset ovat Ylen aamua seuranneet, selviää muutaman viikon päästä.

Mainostelevision mukaan ensimmäiset mittaustulokset ovat olleet odotusten mukaisia.
-Yllätys olisi ollut, jos luvut olisivat olleet toisin päin, sanoo Huomenta Suomen tuottaja Karl-Gustav Grönstrand.
-Tulee tosin kestämään melko pitkään ennen kuin selviää, miten tässä (katsojakilpailu) käy.

Grönstrand ei halua arvioida, nouseeko Ylen suosio. Hänen mukaansa Ylen uutis- ja ajankohtaisosaaminen on myös sen aamuohjelman vahvuus, mutta aamu vaatii muutakin jo ihmisten elinrytminkin vuoksi.
-Tärkeätä ovat mielenkiintoiset asiat ja niiden esittäminen miellyttävällä tavalla, Grönstrand sanoo.

Valtakunnallisten kanavien aamuohjelmat alkavat arkisin kello kuusi. Ykkösen aamu-tv aloitti 3. maaliskuuta, Huomenta Suomen lähetykset alkoivat joulukuussa 1989.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat