MTV3 ja Slush-hanke tähtäävät yhdessä uusien menestysyritysten luomiseen

MTV MEDIA ja nuoria yrittäjyyteen rohkaiseva Slush-hanke ovat käynnistäneet yhteistyön, joka tähtää uusien menestystarinoiden synnyttämiseen yritysmaailmassa.

Porissa parhaillaan pidettävällä SuomiAreenalla julkaistulla yhteistyöllä halutaan varmistaa nuorten työllistymismahdollisuudet tulevaisuuden Suomessa.

Slush on Suomessa järjestettävä start-up-konferenssi, joka kerää yhteen alkuvaiheen kasvuyritykset Suomesta, Pohjois-Euroopasta ja Venäjältä sekä kansainväliset pääomasijoittajat ja median Euroopasta ja Yhdysvalloista.

Slushin pääteemana on tänä vuonna "Disruption in the entertainment industry". Marraskuun 21.–22. päivänä pidettävän konferenssin suomalaisia puhujia ovat mm. Kristian Segerstråle, Risto Siilasmaa, Anssi Vanjoki ja Sami Inkinen. Myös pääministeri Jyrki Katainen on luvannut osallistua konferenssiin.

MTV MEDIA on konferenssin mediakumppani Suomessa tästä vuodesta alkaen. Huomenta Suomessa esitellään syksyllä kuukauden ajan ansiokkaita start-up-hankkeita, joista katsojat voivat äänestää parhaita. Myöhemmin talvella 45 minuuttia -ohjelmassa nähdään erikoisjakso Kaapelitehtaalla pidettävästä Slush-konferenssista.

– Kun perinteisten toimialojen työpaikkoja katoaa parhaillaan Suomesta, on tärkeää synnyttää uusia työllistymismahdollisuuksia tilalle. Digitaalinen osaaminen voi olla Suomen seuraava kasvuveturi, ja tässä kehityksessä me haluamme olla mukana, sanoo MTV MEDIAn toimitusjohtaja Heikki Rotko.

Slushin järjestelyistä vastaavan Startup Saunan vetäjä Mikko Kuusi pitää alkavaa yhteistyötä merkittävänä.

– Slush haluaa synnyttää Suomeen Piilaakson kaltaisen, vahvan teknologiakeskittymän. MTV MEDIAlla on tässä merkittävä rooli, sillä se voi nostaa esille uudenlaista asenneilmapiiriä ja rohkaisevia esimerkkejä. Se kykenee myös innostamaan koko kansakunnan mukaan näihin talkoisiin. Tavoitteena onkin, että tulevaisuudessa suomalaiset kasvuyritykset kannustetaan maailmalle samalla tavoin kuin urheilijat tänään, koska niistä on kiinni maamme hyvinvointi tulevaisuudessa.

(MTV3)

Katso MTV MEDIA:n toimitusjohtaja Heikki Rotkon haastattelu: (Huomenta Suomi 18.7.2012)

Lue myös:

    Uusimmat