MTV Uutisten erikoisraportti vankilasta: Vastaavatko vankilaolot hotellimajoitusta?

MTV Uutiset tutustui vuorokauden ajan vankilaelämään Mikkelin vankilassa järjestetyn testivuorokauden aikana. Erikoisraportissa selviää, millainen on vangin vuorokausi.

Mikä?

Rikosseuraamuslaitos järjesti 11.8.-12.8. Mikkelin vankilassa Unohtumaton yö -tapahtuman, jossa pääsi vuorokauden ajaksi tutustumaan vankilaelämään vasta peruskorjatussa vankilassa.

Testivuorokauden aikana jokainen ”vanki” sai oman sellin, vanginvaatteet sekä samanlaisen hygieniapaketin, joka jaetaan vankilaan saapuvalle. Vankilassaoloaikana jokaista testivuorokauteen osallistujaa kohdeltiin vangin tavoin.

Vanki ei saa pitää hallussaan esimerkiksi elektroniikkaa eli puhelimet, tietokoneet, kamerat ja mp3-soittimet ovat kiellettyjä. Artikkelissa näkyvät kuvat ovat Rikosseuraamuslaitoksen ottamia.

Kokemukseen osallistui yhteensä reilut kolmekymmentä Rikosseuraamuslaitoksen yhteistyökumppania sekä median edustajaa.

Mikkelin vankila

56-paikkainen suljettu laitos.

Vankila huolehtii tutkintavankeuden toimeenpanosta Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen käräjäoikeuksissa syytettyjen osalta.

Vankila valmistui vuonna 1843 ja on toiminut samalla paikalla siitä lähtien.

Euroopan kidutuksen vastainen komitea huomautti, että vankiloissa ei saa olla sellejä, joissa ei ole omaa vessaa tai kulkua vessaan ympäri vuorokauden.

Mikkelin vankila aloittikin tämän vuoksi vuonna 2013 peruskorjauksen, jossa niin sanotuista paljuselleistä luovuttiin ja selleihin lisättiin omat vessat. Peruskorjaus valmistui heinäkuussa 2015.

Yhdenmukaiset vanginvaatteet, erikoiset sellitoverit sekä kuumottavat tilanteet - ajatukseni vankilaelämästä perustui pitkälti amerikkalaissarjojen luomiin mielikuviin.

Vaikka Suomen vankilaolot poikkeavat paljon televisiosarjojen maailmasta ja vuorokauden "vankeusaikana" kokee vain pintaraapaisun vapaudenmenetyksestä, kieltämättä yö vankilassa jännitti.

Kello 15.00 - Tarkastus

Vartija pyytää minut reilun tunnin odottelun jälkeen huoneeseen, jossa odottaa kaksi muuta vartijaa. On aika astua ”kiven sisään”.

Yksi vartijoista tarkistaa henkilöllisyyteni samalla, kun toinen tarkastaa tavarani. Reppuni jokainen tasku avataan ja sisältö syynätään tarkkaan.

Vankilassa kiellettyihin tavaroihin kuuluvat ampuma- ja teräaseiden sekä päihteiden lisäksi esimerkiksi tiedon tallentamiseen soveltuvat laitteet. Vartijoiden haaviin jää puhelin, tietokone, laitteiden laturit sekä kuulokkeet. Myös ponnekaasulliset aerosolit ovat vankilan mustalla listalla, joten hiuslakkani kerätään talteen. Lopuksi allekirjoitan lapun, jossa on eritelty vankilan haltuun jäävä elektroniikka.

Kolmas vartijoista kasaa syliini rullalle käärityn petivaatepinon, vanginvaatteet sekä jokaiselle vangille jaettavan hygieniapaketin.

– Oikeassa tilanteessa vanki riisuisi itsensä alasti ja vaihtaisi vankilavaatteet tässä. Silloin paikalla on samaa sukupuolta oleva vartija, miesvartija kertoo.

Jatkan vartijan perässä matkaani ja saan sellin oveen kiinnitettävän nimilapun ja vankinumeron: olen seuraavan vuorokauden ajan vanki numero 305.

– Tulen hakemaan sinut kohta töihin, olet apuputsari, vartija kertoo ja sulkee raskaan sellinoven.

Kello 16.00 - Selli

Selli on pieni, noin yhdeksän neliön kokoinen. Vankiselli on varustelutasoltaan askeettinen: huoneen vasemmassa laidassa on sänky, ikkunan edessä kirjoituspöytä sekä tuoli ja oikealla on pieni wc-syvennys. Sellissä on lisäksi pieni televisio, kahvinkeitin sekä yllätyksekseni - tuhkakuppi.

– Lähes kaikki vangit polttavat, Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueen aluejohtaja Mika Antikainen kertookin myöhemmin.

Avaan maalarinteipillä rullatun vanginvaatenipun. Paketista paljastuu harmaa t-paita, harmaa-punertavat collegehousut, college-paita, sukat sekä bokserit. Vaatteiden kirjainyhdistelmä VHL eli vankeinhoitolaitos muistuttaa siitä, että kyseessä ei ole tavallinen kotiasu. Vaateparteni on reilu ja käytössä kulahtanut, mutta kuitenkin mukava päällä.  

Kello 16.30 - Päivällinen

Sellinovi on lukossa ja vartijoihin saa yhteyden ainoastaan ovensuussa olevan kutsupainikkeen avulla. Vankila kaikuu voimakkaasti: käytävältä kantautuu puheensorinaa ja massiivisten sellinovien aukaisua. Ajankulu hämärtyy, sillä kellon pystyy tarkistamaan vain tekstikanavan kautta.

Vihdoin raskas sellinovi aukeaa äänekkäästi.

– Olisi apuputsarille hommia, vartija tokaisee ovelta.

On päivällisaika. Autan ”putsari” -vankia ruoan jakelussa osastomme viidelle vangille. Ruokailu ei tapahdukaan mielikuviani vastaavassa, tehdashallimaisessa ruokalassa, vaan pirttipöydän ääressä. Tavallisesti Mikkelin vankilassa vangit syövät pelkästään aamupalan yhdessä, muut ateriat syödään yksin omissa selleissä. Vangit eivät saa ottaa itse ruokaa, vaan putsari ja apuputsari annostelevat jokaiselle tarkan annoskoon.

– Pitäkää vähän kiirettä ja älkää ottako kaikkea ruokaa, siitä pitää riittää vielä toisellekin osastolle. Ruokailuaikaa on viiteen asti, vartija hoputtaa uudenlaisesta ruokailutilanteesta hämmentyneitä ”vankeja”.

Ruokailun jälkeen autan putsaria ruoan korjaamisessa ja keittiön siistimisessä. Tämän jälkeen sellin ovi jälleen suljetaan.

Katso tarkempi raportti vankilaruoasta täältä.

Klo 20.30 - Ulkoilu

Vankilan tulee tarjota vangeille päivittäin vähintään tunnin ulkoilumahdollisuus, joten myös testivuorokauteen osallistuneille järjestetään mahdollisuus happihyppelyyn. Jos ulkoilusta kieltäytyy, vaihtoehtona on viettää samainen aika omassa sellissä lukkojen takana. Suurin osa vangeista kuitenkin tarttuu ulkoilumahdollisuuteen.

Ulkoilemme poikkeuksellisesti vankilan etupihalla, mutta aktiviteettimahdollisuudet vastaavat pienen ulkoilutilan vastaavia: pihalla voi kävellä, juosta tai jutella ”vankitoverien” kanssa. Varsinaisella ulkoilupihalla on myös muutama liikuntalaite, esimerkiksi leukojen vetoa varten.

Kun kävelen kerta toisensa jälkeen pihaa ympäri muutaman ”naisvangin” kanssa, tilanne muistuttaa kieltämättä etäisesti vankilasarjoista tuttua maisemaa.

Klo 21.00 - Suihku ja iltapala

Vankilavuorokausi on edennyt siihen pisteeseen, että on aika valmistautua tulevaan selliyöhön. Vankilan suljetun tilan vaikutuksen huomasi jo päivällispöydässä - osa testivuorokauteen osallistuvista "vangeista" oli varannut illan viimeisten tuntien varalle muun muassa lukemista, jottei pienen sellin ahtaus ja yksinäisyys ala ahdistaa.

Ennen sitä vartija kuitenkin ohjaa iltapesulle halukkaat ”vangit” osaston suihkutilaan ja jää odottamaan ulkopuolelle. Viimeistään suihkussa kaikki häveliäisyys karisee, sillä kyse on yhteissuihkusta - kuitenkin naiset ja miehet erikseen.

Pienessä pesuhuoneessa suihkut ovat vieri vieressä ja huoneen perällä on myös sauna, jota ei kuitenkaan joka ilta lämmitetä. Suihkun jälkeen on aika vetäytyä selliin, seuraavan kerran ovi avataan vasta varhain aamulla.

Vartijat jakavat iltapalan vielä ennen osastolle laskeutuvaa hiljaisuutta. Sellinoven luukusta jaettavassa muovipussissa on kolme ruisleipää, kaksi vaaleaa leipää, pari palaa sulatejuustoviipaletta ja voinappi.

Pussissa ei kuitenkaan ole mitään, millä voinappi levitettäisiin leivälle - ajattelen veitsen puuttuvan turvallisuussyistä. Saan juuri voideltua leipäni voipaketin kannella, kun vartija kiikuttaa selliin paketista unohtuneen kertakäyttöveitsen. Keitän sellin kahvinkeittimellä leipien kaveriksi teetä ja katson hetken televisiota, ennen kuin uni kutsuu.

Kello 07.00 - Herätys ja aamupala

– Vankilassa herätys, kajahtaa keskusradion kautta tyly huomen.

Vankilan kovasta sängystä huolimatta uni maittoi, vaikka heräilin muutaman kerran käytäviltä kantautuviin ääniin. Tavallisesti tarkistaisin aamulla puhelimestani kellon, mutta nyt napsautin tekstikanavan päälle.

Vartin kuluttua apuputsarille oli jälleen tarvetta, sillä aamupala tuli kattaa pöytään. Vartijoiden mukaan samaan pöytään ei istuteta vankeja, joilla on ristiriitoja tai kärhämiä keskenään ja samaa tarkkaillaan myös vankien työtilanteissa.

Tänään aamupalaksi on luvassa viiliä, vaikka vankilassa tarjotaan usein perinteinen puuroaamiainen. Katamme putsarin kanssa pöydän osastomme "vangeille". Viilin lisäksi tarjolla oli ruis- ja vaaleaa leipää, voinappi sekä kaakaota.

Hygieniapaketti

Jokaiselle vankilaan saapuvalle jaetaan pussillinen välttämättömiä hygieniatavaroita. 

Vangeille jaetaan hygieniapaketti vain kerran, seuraavat ostokset tulee tehdä kanttiinin kautta.

Hygieniapaketti sisältää hammasharjan ja -tahnan, mukin, kynsiviilan, hammastikkuja, kamman, partakoneenteriä ja shampooota.

Paketista löytyy myös desinfektioainetta puhdistusliuoksen tekemiseen ja tyhjä muovipullo.

Kello 08.00 - Toiminta alkaa

Aamupalan jälkeen halukkaille on vuorossa suihku, jonka jälkeen on tunnin ulkoiluaika. Mikkelin vankilan Unohtumaton yö -tapahtumaan osallistuvat ”vangit” noudattavat mukautettua päiväohjelmaa, sillä normaalisti aamupalan jälkeen työtä tekevillä vangeilla alkaisi työvuoro.

Vanki voi hakeutua töihin esimerkiksi puuseppäosastolle tai metalliverstaalle, joissa työstetään erilaisia tuotteita Vankilamyymälään. Puu- ja metalliosastolla tehdään myös asiakkaan tilaamia, yksilöllisiä tuotteita.

– Harvalla vangilla on minkäänlaista kokemusta puu- tai metallitöistä, mutta ei tarvitsekaan. Me opetamme kädestä pitäen, Mikkelin vankilan metalliosaston työnjohtaja Raimo Lahtinen kertoo.

Mikkelin vankilassa on työtoimintaa lisäksi tarjolla vaatehuollossa, keittiössä, ruoanjaossa, siivouksessa, kiinteistöjen kunnossapidossa ja ulkoalueiden hoidossa. Vangin palkka ei päätä huimaa, sillä se on alimmillaan vain 70 senttiä. 

-Jos vanki on oikein kätevä käsistään ja jo puolen tunnin ohjeistuksen jälkeen osaa omatoimisesti tehdä ohjeistamani tuotteen, voi tuntipalkka olla enimmillään 1,20 euroa, Lahtinen sanoo.

Vanki voi hakea haluamaansa työtehtävään asiointilomakkeella eli vankilatermin "rutinalapulla". Osa vangeista ei ole työkykyisiä, mutta moni hyväkuntoinen vanki hakee työtehtäviin, sillä ne tuovat vaihtelua yksitoikkoisiin arkirutiineihin. Lisäksi työpäivä on vangille lähes ainoa tapa tavata muita vankeja ja pitää yllä sosiaalisia suhteita.

Kommentti: Avartava kokemus

Lähes vuorokauden mittainen vankilakokemus antaa vain rajallisen kuvan siitä, millaista olisi elää vankilaolosuhteissa kuukausien tai jopa vuosien ajan. Kuitenkin hetkellinen vapauden menetys antaa jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka haastavat vankilaolosuhteet voivat olla - ulkomaailmaan saa vain rajatun yhteyden, eikä jääkaapilla käydä nappaamassa iltapalaksi sitä, mitä mieli tekee.

Etukäteen ajattelin vaikeimmaksi koetinkiveksi puhelimesta ja sosiaalisen median verkostoista luopumisen, mutta illalla suljetussa sellissä maatessaan huomaa, kuinka kokonaisvaltaisempaa yksinäisyys vankilassa on. Vierailijoiden käynnit tulee erikseen anoa ja puheaikaa pitää ostaa.

Mikkelin vankilassa rangaistustaan suorittava Kimi kertoi toivovansa, että voisi soittaa kitaraa useamminkin kuin kerran viikossa vankilan kerhotunnilla - tai saisi jopa oman kitaran selliin. Pyyntö tuntuu pieneltä, mutta vankilan säännöt ovat tiukat: selliin voi tuoda vain rajallisen määrän ja vain tarkasti syynättyä henkilökohtaista omaisuutta.

Kaiken kaikkiaan Suomen vankilaolot ovat hyvät, kun verrataan moneen muuhun maahan. Vankilassaolo on kuitenkin rangaistus jostain ulkomaailman teosta, joten olosuhteiden ei kuulukaan vastata hotellitasoa. Luksuksesta tuleekin luopua.

Testivankeuden jälkeen ymmärrän myös paremmin, kuinka haastavaa vapaus voi olla vankilaelämän jälkeen. Kun vuosikausia tottuu siihen, että herätään, syödään ja työskennellään päivästä toiseen samalla kellon lyömällä, laitostuminen voi viedä oman elämänhallinnan täysin. Jos kaltereiden ulkopuolella odottaa vielä vääränlainen verkosto, voi vankilakierre olla väistämätön.

Rikosseuraamuslaitos pyrkiikin helpottamaan vapaalle jalalle pääsyä siirtämällä vangin vaiheittain kohti avoimempaa rangaistusta, mikä onkin suuntana hyvä.

Mikkelin vankilan päiväjärjestys arkena

Klo 6.30 Herätys

Klo 7.00 Aamiainen

Klo 7.30 Toiminta-aika alkaa (esim. työ puuverstaalla)

Klo 8.15 Sairaanhoitajien vastaanotto alkaa

Klo 11.15 Lounas

Klo 12.00-14.00 Toimintaohjelmat, kuntoutus-, opetus- ja kotipaikkaryhmät

Klo 13.00-15.15 Tunnin ulkoiluaika porrastetusti

Klo 15.45 Toiminta-aika päättyy (esim. työ loppuu)

Klo 15.45-16.05 Päivällinen

Klo 17.15-18.15 Ulkoilu

Klo. 17.15-19.15 Vapaa-ajan toiminta

Klo 19.30 Lääkkeiden jako, iltapala


Lue myös:

    Uusimmat