MTV Urheilu nimesi Huuhkajien EM-kisaryhmän - "21-vuotias komeetta tarrasi paikkaan kiinni"

MTV Urheilun toimittaja Timo Innanen arvioi jo roimasti etuajassa, millaiselta Suomen jalkapallomaajoukkueen EM-kisamiehistö pääpiirteittäin näyttänee ensi kesän arvokisoissa.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva nimeää ryhmänsä ensi kesän alussa, mutta MTV Urheilu katsoi kristallipallosta jo nyt tukevasti etukenossa, ketkä kuuluisivat nykyisillä näytöillään Suomen EM-kisaryhmään.

Joukkueeseen nimetään 23 pelaajaa, joista kolme on maalivahteja.

– Jonkin verran pelaajatilanne voi toki muuttua (loukkaantumiset ja peliaika seurajoukkueessa vaikuttavat), mutta uskon, että Kanerva haluaa nähdä lähestulkoon lopullisen EM-ryhmänsä jalkeilla jo maaliskuussa, kun MM-karsinnat alkavat, Innanen näkee.

Onni Valakari, Lassi Lappalainen ja Joni Kauko ovat listassamme etenkin sellaisia nimiä, joiden paikat voivat olla vielä uhattuina, sillä kilpailua riittää. Valakarin kehityskäyrä sojottaa kuitenkin nyt jyrkästi ylöspäin ja hän osoitti Ranskaa ja Walesia vastaan ennakkoluulottomilla peliesityksillään, että juuri 8-paikan roolissa hän tuo Huuhkajille pelillistä lisäarvoa. 21-vuotias komeetta tarrasi paikkaan kiinni, Innanen kehuu. 

– Lappalainen taasen on ollut viime aikoina pois maajoukkueympyröistä seurajoukkuekiireidensä vuoksi, mutta liukasliikkeinen ja röyhkeä laituri voisi tuoda mielenkiintoisen lisän, sillä hän kykenee pelaamaan molemmilla laidoilla. 

– Kauko puolestaan on nöyrä ja kovaotteinen työmyyrä, jonka peliesitykset ovat kohentuneet Huuhkajien riveissä viimeisen vuoden aikana tuntuvasti. Keskikenttäpelaajan seurajoukkueen asema (Tanskan toiseksi korkein sarjataso) tosin mietityttää jonkin verran, hän jatkaa.

Innanen heittää ilmoille lisäksi muutaman yllätysnimen, jotka voivat osaltaan sekoittaa pakkaa. 

– Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että Venäjän kovatasoisen pääsarjan kärkikastissa olevan Rostovin kapteenia ei nähdä jatkossakaan Huuhkajien riveissä. En rehellisyyden nimissä tiedä, mitkä ovat keskeisimmät syyt siihen, ettei Roman Eremenko ole palannut kuluvan vuoden aikana sinivalkoiseen miehistöön. Sen tiedän hyvin, että EM-kisat Suomi-paidassa ovat olleet Eremenkon suuri unelma ja tavoite uralla. Pelillisen tasonsa puolesta hän kuuluisi joukkueeseen. Hän olisi melkoinen jokerikortti.

– Pikkuhuuhkajien riveissä päättyneiden EM-karsintojen alussa vahvasti esiintynyt Kaan Kairinen on nousemassa Lilleströmin kanssa Norjan pääsarjaan. Pallovarma ja älykäs pelintekijä on ollut sarjan parhaita pelaajia laadukkaassa seurassa, joka kestää jo vertailun maan pääsarjajoukkueisiin. Kairinen voi olla musta hevonen tässä kisassa, Innanen summaa.

Aapo Halmeen puolestaan pitäisi napata vakituinen avauskokoonpanon paikka Englannin Mestaruussarjassa pelaavan Barnsleyn miehistöstä, että toppari voisi nousta Huuhkajien riveihin. Helppoa se ei tietenkään ole. 

– Uskon, että Kanervan kesäkuun alussa nimeämä Huuhkajien EM-kisajoukkue tulee olemaan lähestulkoon samanlainen kuin mitä me nyt ennakoimme, mikäli pelaajat säilyvät terveinä.

Alla on kokonaisuudessaan MTV Urheilun ennakoima Suomen EM-kisamiehistö.

Maalivahdit (3)

Lukas Hradecky, Bayer 04 Leverkusen
Jesse Joronen, Brescia Calcio
Anssi Jaakkola, Bristol Rovers

Puolustajat (8)

Joona Toivio, Häcken
Paulus Arajuuri, Pafos FC
Juhani Ojala, Vejle BK
Leo Väisänen, Elfsborg
Jukka Raitala, Minnesota United
Jere Uronen, KRC Genk
Nikolai Alho, MTK Budapest
Nicholas Hämäläinen, QPR

Keskikenttäpelaajat (8)

Robin Lod, Minnesota United
Glen Kamara, Rangers
Tim Sparv, AE Larisa
Rasmus Schüller, Djurgårdens IF
Joni Kauko, fB Esbjerg
Robert Taylor, Brann
Lassi Lappalainen, Montreal Impact
Onni Valakari, Pafos FC

Hyökkääjät (4)

Teemu Pukki, Norwich
Fredrik Jensen, FC Augsburg
Joel Pohjanpalo, Union Berlin
Marcus Forss, Brentford

Lue myös:

    Uusimmat