Mainos

MTV Urheilu kysyi: Mitä liigaseurat tekevät siirtorajalla? Osalla hankintahousut jalassa, osa luottaa legendaariseen lausahdukseen

6:04
Videolla Tulosruudun juttu tiistain liigakierrokselta.

SM-liigassa pelaajasiirtojen takaraja tulee vastaan tämän viikon perjantaina. Missä tällä hetkellä mennään? MTV Urheilu kävi läpi liigaseurat ja heidän tilanteet siirtorajan alla.

Tähän mennessä moni kärkiseura on tehnyt hankintoja. Kärpät värväsi Jussi Jokisen ja HIFK nappasi Ässistä Sakari Salmisen. Tappara ja TPS tekivät hankintoja Jukureista, kun Teemu Suhonen matkasi Tampereelle ja Aleksi Salonen Turkuun. Lukko vahvistui puolestaan Vili Sopasella.

Liigan häntäpäässä Jukureiden lisäksi myös Ässät on ollut myyjän asemassa. Salmisen lisäksi patapaidat kauppasivat Jarno Kärjen Sveitsiin.

Liigassa seurat jakaantuvat neljään kastiin. Osa aikoo nojata Matti Virmasen legendaariseen letkautukseen ”näillä mennään”. Osa pitää korvat auki ja muutamat seurat ovat kalassa.

Ja sitten ovat ne myyjät tai oletetut myyjät.

Tämä riittää

Liigaa peräti 26 pisteellä johtava Kärpät on tehnyt tällä kaudella kaksi merkittävää vahvistusta. Jokisen lisäksi Kärpät vahvistui jo aiemmin Oskar Osalalla.

Näiden myötä Kärppien hankintamaha on täynnä.

– Meillä ei ole mitään aktiivista hakua päällä. Olemme tehneet ne hankinnat, mitä olimme suunnitelleet, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho sanoo MTV Urheilulle.

Sarjan keskikastissa oleva HIFK on tehnyt samaisen ratkaisun. Hankintatiedotteita ei kannata odotella kipinävuoroissa.

– Joukkue on siinä muodossa, missä haluamme sen olevan, IFK:n urheilutoimenjohtaja Tobias Salmelainen vakuuttaa.

Nimekkäällä joukkueella kauteen lähtenyt, mutta syksyllä pahasti ailahdellut JYP teki suurimman liikkeensä jo muutama viikko sitten valmentajarintamalla. Vanha kunnon Risto Dufva palasi hurrikaanilauman peräsimeen. Dufvan tulon jälkeen JYP on kivunnut jo alemman pudotuspeliviivan yläpuolelle. 

JYPin toimitusjohtajan Kari Tynin mukaan jyväskyläläislle on kyllä "tarjottu pelaajia", mutta puhelut ovat päättyneet lyhyeen.

– Hankinnoille ei ole tarvetta, Tyni vastaa nopeasti ja itsevarmasti.

– Meillä on paljon pelaajia ja meidän pitää vain saada nykyisestä rosterista kaikki irti. Itse kokoonpanosta homman ei pitäisi jäädä kiinni, Tyni sanoo.

Sarjassa neljäntenä oleva Lukko poikkeaa linjasta. Ainakin teorissa. Raumalaisseuran urheilujohtajan Kalle Sahlstedtin mukaan Lukko voisi hankkia vielä yhden pelaajan, mutta.

– Ketään ei tule, todennäköisesti. Emme halua hankkia mitään rivipelaajaa tai jotain joukon jatkeeksi. Jos joku löytyy, niin sen pitää olla selvästi vahvistava pelaaja, Sahlstedt avaa Lukon lähestymistapaa.

Sarjassa seitsemäntenä oleva Ilves ja vielä pudotuspeleihin hamuava KalPa ovat samassa tilanteessa. Molemmat ovat tehneet jo liikkeensä.

Ilves hankki aiemmin tshekkivahdin Lukas Dostalin ja Mestis-hyökkääjän Toni Henttosen.

– Odottelemme kovasti sitä, että saamme kaikki terveinä mukaan. Sitä myöden meidän jengi on kasassa, Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo valaisee.

KalPa hankki puolestaan kaksi suomalaishyökkääjää, alkukauden Saksassa pelanneen Ilkka Pikkaraisen ja Kärppiä edustaneen Jyri Junnilan.

– Menemme tällä porukalla kauden loppuun, KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman sanoo epäröimättä.

Löytyisikö jotain?

Runkosarjan lopulla Tapparan kanssa kakkospaikasta taisteleva TPS teki jo oman liikkeensä, kun se värväsi Jukureista puolustaja Aleksi Salosen.

– Jos joku tulee, niin se on silloin hyökkääjä. Katselemme, että mitä on tarjolla. Ei meillä ole kuitenkaan mitään älytöntä hakua päällä. Enemmän tässä odotellaan sitä, että saadaan tärkeitä pelaajia mukaan, TPS:n urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki sanoo ja viittaa mustavalkoisten pahoihin poissaoloihin.

Takaiskuista puheen ollen. HPK:n urheilutoimenjohtajan Mika Toivolan mukaan Kerhon suunnitelmat menivät uusiksi, kun avainhyökkääjät Markus Nenonen ja Philippe Cornet joutuivat pitkäksi toviksi sivuun tositoimista.

– Kuukausi sitten oli vielä se tilanne, että etsimme puolustajaa. Sitten kävi noin ja tilanne muuttui, Toivola sanoo ja tarkentaa perään:

– Jos jotain liikehdintää on, niin se kohdistuu hyökkäykseen. Mutta ei me ketään vain ostamisen takia osteta.

Joku kyllä ostaa, tai ainakin aikoo

Toisin on erityisesti kolmen seuran kohdalla.

Pelicans, SaiPa ja Sport eivät vain katsele markkinoita. Jokainen heistä haluaa tehdä hankintoja.

– Verkot ovat vesillä. Pyrimme vahvistamaan joukkuetta. Toki, edellytys on se, että löydämme sellaisia pelaajia, jotka selkeästi vahvistavat joukkuetta. Olemme aktiivisia markkinoilla, SaiPan toimitusjohtaja Jussi Markkanen paaluttaa.

SaiPa ja Sport etsivät samaa kohdetta.

– Olemme katselleet puolustajaa, Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä paljastaa.

– Jos joku sattuu kohdilleen, niin olemme valmiita hankkimaan, Jämsä lisää perään.

Kakista suorin kanta tulee Pelicansilta, johon on yhdistetty tuoreeltaan muun muassa Juhamatti Aaltosta.

Pelicans menetti vasta tshekkitaiturin Hynek Zohornan käytännössä koko runkosarjan lopun ajaksi sairastuvalle.

– Katselemme sekä hyökkääjiä että puolustajia. Katsotaan, että meneekö joku maaliin asti, Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen pyörittelee.

Harvat myyjät tai myyjä

Jukureilla, KooKoolla ja Ässillä kausi on päättymässä runkosarjaan. Näistä kolmesta seurasta Ässät pisti pyyhkeen kehään jo tovi sitten, kun ero pudotuspeliviivaan kasvoi aivan liian suureksi. 

Ässät teki jo varhaisessa vaiheessa liikkeitä, kun päästi Salmisen IFK:hon.

Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula ei sulje pois mahdollisuutta, jossa porilaisseuran kokoonpanossa tapahtuisi muutoksia.

– Todennäköisemmin jotain tapahtuu kuin että ei tapahdu, Kerttula vihjaa.

Yksi potentiaalinen liikkuja on puolustaja Jyri Marttinen, joka on ollut huhujen kohteena jo tovin ajan.

Siirtorajan loppuhetkillä mielenkiinto kohdistuu erityisesti Kouvolaan, jossa KooKoolta on jo odoteltu pelaajamyyntejä. Erityisesti suurennuslasin alla on ruotsalaisen pistenikkarin Malte Strömwallin tilanne.

– Ei meillä ole mitään sen suurempaa suunnitelmaa, mutta joku liike voi vielä tulla, KooKoon urheilutoimenjohtaja Jarno Kultanen väläyttelee, lisäten perään:

– Kyllähän tässä kaikenlaisia keskusteluja käydään.

Jukureissa tilanne on rauhallisempi. Mikkeliläisseura luopui jo kahdesta puolustajasta ja hyökkääjä Mika Partasesta, joka siirtyi loppukaudeksi Sveitsiin.

Jukureiden tuoreen urheilutoimenjohtajan Jukka Holtarin mukaan mitään suurta ilotulitusta on turha odotella.

– Olemme kuulolla, mutta kauppojen pitää olla merkittäviä ja sellaisia, että ne auttavat meitä ensi kauden joukkueen rakennuksessa, Holtari sanoo.

Missä pelaajat?

Siirtoikkunan loppumetreillä yksi asia herättää ihmetystä ympäri Liigaa:

Markkinatilanne.

– Yllättävän hiljaista.

– Aika vaatimatonta.

– Ostajia on enemmän kuin myyjiä.

– Moni etsii, mutta kaikki sanovat samaa: pelaajia ei meinaa löytyä.

Vastaukset toistuvat joka suunnalta ja eri toimijoilta.

SM-liigan sisällä "ongelma" tulee siitä, että edelleen, hyvin moni joukkue taistelee pudotuspelipaikasta.

– Olen ollut nyt neljä vuotta tässä pestissä ja hyvällä syyllä voi sanoa, että markkinat ovat olleet hiljaisempia. Ehkä sellaiset isot kalat ovat puuttuneet, TPS-johtaja Niittymäki miettii.

– Markkinat näyttävät aika vaatimattomilta. Myös ulkomaalaispelaajat ovat olleet vähissä, Lukon puolelta Sahlstedt komppaa.

Euroopassa muun muassa Ruotsin SHL:n siirtoikkuna sulkeutuu samaan tapaan perjantaina. 

MTV Urheilun kyselyyn osallistuivat kaikki muut liigaseurat paitsi Tappara.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja