MTV tapasi Jennifer Lawrencen – valottaa Nälkäpeli-kulisseja

Nälkäpelitähdellä nuoruusmuistoja Suomesta 2:23

MTV tapasi kolmannen Nälkäpeli-elokuvan tekijöitä Lontoossa.

Hurjaksi myyntitykiksi maailmalla noussut Nälkäpeli-elokuvien sarja jatkuu kolmannella filmillä. Nämä dystooppiset nuorten scifi-elokuvat perustuvat kirjailija Suzanne Collinsin romaaneihin, joista puristetaan valkokankaalla kaikki irti – kuten Potter-kirjoista taannoin. 

Collins sai idean kirjoihinsa katseltuaan todellista sotaa televisiosta ja mausteeksi hän lisäsi antiikin eloonjäämistaisteluita. Yhdysvallat on tulevaisuuden diktatuuri, jossa kansaa pidetään kurissa julmalla tosi-tv-show'lla. Nuoriso pakotetaan tappamaan toisiaan.

Draamasta actioniin – se pieni ero

Kahdessa ensimmäisessä elokuvassa juostaan viidakossa "tapa tai tule tapetuksi"-hengessä. Kolmosessa alkaa kansannousu, filmi on synkempää tavaraa kuin aiemmat. Kapinaa johtaa tv-showsta hengissä selvinnyt neitokainen. Katniss Everdeenin sankariroolissa on 24-vuotias Oscar-palkittu Jennifer Lawrence. Hän löi itsensä läpi 17-vuotiaana Winter´s bone -draamassa.

– Eipä tämä näyttelijän työnä eroa draamasta. Samalla tavoin pitää omaksua ja sisäistää rooli. No jaa, olihan Nälkäpeliä tehdessä vähän parempaa ruokaa, asuntovaunu oli isompi ja kuvauksissa piti juosta yhtä mittaa, naurahtaa leppoisan oloinen filmitähti lontoolaisessa loistohotellissa, jossa elokuvan tekijät jakavat lyhyitä haastatteluja.

Kolmososaan on värvätty myös keväällä Cannesissa parhaan naispääosan pokannut Julianne Moore, elokuva oli David Cronenbergin Maps to the stars. Moorea vertailu naurattaa.

– Maps to the stars oli suoranainen halpis tähän showhun verraten: pienellä porukalla, yhdessä paikassa ja mahdollisimman nopeasti. Olin Nälkäpelin kuvauksissa 10 kuukautta ja Cronenbergin elokuvaa tein kolme viikkoa, nauraa Moore.

Siloteltua nuorisoramboilua

Nälkäpelillä ei ole juurikaan tekemistä realismiin pyrkivien sotaelokuvien kanssa. Väkivalta on peiteltyä ja lopputulos siloteltua nuorisoramboilua, jonka sanelee jo ikäraja 12 vuotta ja jonka päälle kuorrutetaan sanoma yksilön voimasta.

Pitääkö elokuvasta löytää joku sanoma vai voiko sen ottaa vain nuorison seikkailuviihteenä? Mitä sanovat tekijät?

– Kyllä sen sanoma on yksilön mahdollisuus vaikuttaa – varsinkin nykypäivänä, kun meillä on sosiaalinen media. Jokaisella on ääni, uskoo Jennifer Lawrence.

– Elokuvan äärellä saa itkeä ja nauraa ja jännittää, mutta jos osaat ajatella jotain, saat varmasti syvällisemmänkin kokemuksen. Suzanne Collins kertoo diktatuurin ja sodan seurauksista, siinä on hänen tarinoidensa arvo, arvelee ohjaaja Francis Lawrence (ei sukua Jenniferille), jonka ansiolistassa on liuta isojen poptähtien videoita.

Sympaattinen Liam Hemsworth, joka esittää Katniss Everdeenin "kotikylän poikaa", kiteyttää filmin osuvasti:

– Elokuva on tehty helposti lähestyttäväksi nuorille, jotta nuoret voisivat ymmärtää nämä asiat helpommin ja omalla tavallaan.

Ohjaajalle raha ei riitä ikinä

Neljä Nälkäpeliä ovat maksaneet 460 miljoonaa dollaria, joka ei Hollywoodin mitassa ole vielä "pahimmasta" päästä. Mutta oikea arpa on raaputettu, koska filmit ovat Yhdysvaltain tuottoisimpien kärkipäässä, voittoa on tullut jo runsas miljardi.

– Paineet ovat olleet kovat, olemme kirjojen uskollisten fanien luupin alla – ja heitä on miljoonia. Siksi helpotus on ollut suuri, että menestystä on tullut, huokaa ohjaaja. Ja rahahan ei riitä koskaan, sitä haluaisi filmata aina vaan hienompaa ja kalliimpaa. Mutta onneksi budjetti tuo rajat vastaan, muuten elokuva ei valmistuisi koskaan, naurahtaa ohjaaja Lawrence.

Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 1 elokuvateatterissa Suomessa 19. marraskuussa.

Lue myös:

    Uusimmat