Pallastunturilla käynnissä ollut etsintäoperaatio sai surullisen päätöksen tänään, kun hiihtovaelluksella kadonnut lapsi löydettiin kuolleena. Lapsen äiti löydettiin jo aiemmin kuolleena. Etsinnöissä olivat mukana poliisi, pelastuslaitos, Rajavartiolaitos, vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa ja pelastushelikopteri.
Etsintää tehtiin Muonion Pallastunturin Pyhäkurun alueella.

Lue myös: Poliisi vahvistaa: Tältä alueelta lumivyöryssä kadonnutta lasta etsitään Pallaksella
MTV Uutisten toimittaja Kari Pyrhönen raportoi etsintäoperaation etenemisestä Pallastunturin läheisyydessä juuri ennen lapsen löytymistä.
Pyrhönen kertoi, että sää paikalla oli puolenpäivän aikaan noin 30 pakkasasteesta huolimatta melko säyseän näköistä täysin puuttoman Pallastunturin laelle.
– Tästä paikalta on lähes 10 kilometriä matkaa tukikohdalle, jossa pelastuspartiot kokoontuvat ja lähtevät liikkeelle. Välimatkat ovat siis pitkiä, vaikka tästä paikalta näyttäisi että tuonne olisi lyhytkin matka.
– Kun sinne ylös kun menee niin maisema ja sää voi olla aivan toisenlainen, kuin miltä se näyttää täällä. Tuuli voi olla rajua, vaikka se ei tänne näytä ollenkaan siltä, hän jatkaa.
Pyrhönen kertoo nähneensä helikopterin lentävän tunturin laella.
Poliisi oli toivonut, että ulkopuoliset eivät menisi etsintäalueelle. Alueella työskenteli ammattitaitoinen etsintähenkilökunta ja paikalla oli vapaaehtoisia runsaasti.
