Keskusrikospoliisi tutki epäiltyä vakoilutapausta Kainuun keskussairaalassa suojelupoliisin vinkistä. Pahalta näyttänyt tilanne paljastui väärinkäsitykseksi.
Kainuun keskussairaalassa järjestettiin syksyllä 2022 valtakunnallinen Puolustusvoimien ja sosiaaliviranomaisten yhteisharjoitus.
Harjoituksen teemana oli varautuminen erilaisiin kauhuskenaarioihin, kuten terroriuhkaan sairaalassa tai sotatoimiin itärajalla. Harjoituksessa hyödynnettiin viranomaisten turvallisuusverkkoa, eli TUVE-yhteyksiä. Harjoituksessa käsiteltiin siis Suomen turvallisuuden kannalta kriittistäkin tietoa.
Harjoituksen hermokeskuksena toimi sairaalasta varattu neuvotteluhuone.
Epäilykset heräsivät
Harjoituspäivän iltana 6. syyskuuta 2022, harjoituksen jo päätyttyä, sairaalan ensihoidon esimies huomasi mielestään jotain erikoista.
Harjoitushuoneen kanssa samalla käytävällä liikkui kaksi siivoojaa ilman siivousvälineitä.
Hetkeä myöhemmin esimies meni neuvotteluhuoneeseen, jossa harjoitusta oli pidetty.
Molemmat siivoojat olivat huoneessa. Esimiehen havaintojen mukaan toinen miehistä oli pöydän alla, toinen piti käytävälle johtavaa ovea silmällä.
Esimiehen kertomuksen mukaan siivoojat häkeltyivät hänen ilmestyttyä paikalle.
Esimies kutsui paikalle vartijan, joka tarkisti miesten kulkukortit. Siivoojat olivat venäläisiä, eivätkä puhuneet suomea. Vartijan kanssa keskusteltiin englanniksi.
Miehet komennettiin ulos tilasta. Myöhemmin kulunvalvonnasta kuitenkin selvisi, että vielä samana iltana miehet olivat menneet uudestaan samaan huoneeseen siivouskärryjen kanssa.
Ensihoidon esimies teki tapahtuneesta heti ilmoituksen viranomaisille. MTV Uutisten tietojen mukaan ilmoitus päätyi suojelupoliisin selviteltäväksi.

