MTV:n uutisten kuvaaja Estonia-päivästä: Järkytys tuli vasta kotona

Keskiviikkona 28. syyskuuta 1994 uutiskuvaaja Kalle Koivunen heräsi viideltä aamuyöllä työpuheluun. MTV3:n Huomenta Suomen toimittaja Timo Nurmi soitti ja kertoi, että virolainen autolautta oli uponnut.

Koivuselle uutinen oli erityisen järkyttävä, koska perheen tytär oli samaan aikaan risteilyllä Suomen ja Viron välillä. Huoli tyttärestä sai vanhemmat tolaltaan.

Koivunen määrättiin kuitenkin heti kuvauskeikalle. Helikopteri olisi odottamassa Malmin lentokentällä Helsingissä. Sieltä oli määrä lähteä Turkuun, jonne onnettomuuden uhreja oli jo alettu tuoda.

– Myrsky oli helkkarinmoinen ja matka kesti sen takia ainakin 2 ja puoli tuntia, Koivunen muistelee.

Jo matkalla Koivunen kuuli, että tytär oli ollut eri laivalla. Kivi putosi sen puolesta sydämeltä.

”Lääkäri huusi: Nyt ulos täältä”

Alun perin Koivusen piti päästä merelle kuvaamaan tapahtunutta, mutta helikopteria tarvittiinkin pintasukeltajien pelastustöihin. Koivunen ja Nurmi jatkoivat meren sijaan matkaa Turkuun sairaalaan odottamaan onnettomuudessa pelastuneiden ja menehtyneiden tuomista paikalle.

Tuossa vaiheessa Koivunen sai työtoverikseen Kari Lumikeron, jonka kanssa hän alkoi etsiä haastateltavia.

– Siirryimme Karin kanssa sisään leikkaussalin tapaiseen huoneeseen, jossa uhreja makasi paareilla. Poliisi ja lääkäri ajoivat meidät ensin pois, mutta Kari sai toiselta lääkäriltä myöhemmin luvan palata sinne. Muutaman minuutin päästä sekin haastattelu keskeytettiin. Paikalle tullut lääkäri huusi meille, että nyt ulos ja heti.

Sairaalan auditoriossa järjestetyn tiedotustilaisuuden jälkeen miehet palasivat Helsinkiin leikkaamaan tv-juttua iltapäivän ja illan uutisiin. Koivusen työpäivä oli ohi noin kello 18. Kotona hän meni saunaan.

”Ei siinä ehtinyt järkyttyä”

Koivunen kuvaa onnettomuuspäivää järkyttäväksi mutta niin kiireiseksi, että järkytystä ei ehtinyt tuntea – ennen kuin päivä oli ohi. 

Tapahtuman kokoluokka alkoi selvitä Koivuselle vähitellen, kun tiedot laivalla olleiden ja uhrien määrästä tarkentuivat.

Painajaisia tapahtuneesta hänelle ei jäänyt.

– Työtä tehdessä ei ajattele sitä, mitä näkee, vaan mitä kuvaa. Kuvat taas näkee ikään kuin elokuvana. Estonia-päivänä oli tärkeää saada paikalta kuvia ja haastatteluita, ja keskityin täysin siihen. Tunteet nousivat pintaan jälkeenpäin. Illalla kun menin nukkumaan, aloin miettiä, mitä oikeasti oli tapahtunut ja mikä hätä laivalla olleilla ihmisillä oli ollut.

Uutiskuvaajien työ muuttunut Estonian päivistä

Vuodesta 1982 uutiskuvaajana työskennellyt Koivunen kertoo vielä, että uutiskuvaajien ja -toimittajien kohtelu on muuttunut Estonian päivistä varsin paljon.

– Nykyään meidät olisi ajettu pois jo sairaalan pihasta. Silloin me saimme kuvata ja haastatella ihmisiä vielä aika vapaasti.