Mainos

MTV:lle langettava JSN:lta: Kanavajuonnoissa mainostettiin vierasta, joka ei ollut luvannut tulla kyseiseen ohjelmaan

MTV3-kanava on saanut Julkisen sanan neuvostolta langettavan tuomion mainostettuaan keskusteluohjelmaansa laulaja Tomi Metsäkedon nimellä, vaikka mies ei ollut suostunut ohjelman vieraaksi.

MTV mainosti keskusteluohjelmaansa televisiossa kanavajuonnoilla, joissa väitettiin, että kantelija, Tomi Metsäketo, olisi yksi ohjelman vieraista. Väitteelle ei löytynyt ohjelman sisällöstä katetta.

Kantelu kohdistuu MTV:n 26.10.2017 televisiossa esittämän Enbuske, Veitola & Salminen -keskusteluohjelman ennakkomarkkinointiin televisiossa.

Kantelun kohteena on kaksi kanavajuontoa, joita on esitetty televisiossa MTV3-kanavalla 25.–26.10.2017.

Kantelun mukaan MTV mainosti kyseistä ohjelmaa näyttävästi kahden päivän ajan parhaaseen katseluaikaan kertoen, että Tomi Metsäketo olisi yksi ohjelman vieraista. Kanavajuontoja esitettiin kantelun mukaan yhteensä kuusi kertaa.

Journalistin ohjeiden kohdan 15 mukaan otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate. Kantelun mukaan Metsäketo ei ollut koskaan lupautunut esiintymään vieraana ohjelman 26.10.2017 esitetyssä jaksossa ja hänen nimeään käytettiin katteettomasti ohjelman mainostamisessa.

"Väite siitä, että saapuisin vieraaksi kyseiseen TV-ohjelmaan, liittyi voimakkaaseen negatiiviseen keskusteluun, jota minua vastaan käytiin Facebookissa ja internetin keskustelupalstoilla sekä sittemmin myös eri medioissa."

"Väärin perustein esitetty TV-ohjelman mainos lisäsi minua kohtaan tullutta negatiivista julkisuutta. Sain asiasta lukuisia moittivia yhteydenottoja. Lisäksi monilla keskustelupalstoilla arveltiin, että en olisi uskaltanut mennä ohjelmaan mukaan tai olisin aivan viime hetkillä perunut osallistumiseni jonkin negatiivisen syyn vuoksi. Jouduin jopa lehtihaastatteluissa vastaamaan kysymyksiin, miksi en osallistunut kyseiseen ohjelmaan."

Vastaus 28.3.2018

MTV:n sisältöjohtaja Marko Karvon mukaan tuotantoyhtiöllä ei ollut missään vaiheessa varmaa tietoa kantelijan saapumisesta Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmaan, ja siksi häntä ei ohjelmamainoksissa mainittu.

Kantelijan nimi mainittiin kuitenkin kanavajuonnoissa, joita esitetään MTV:n ohjelmien välissä. Kanavajuonnossa kanavaääni kertoo tulevista ohjelmista samalla, kun ruudussa näkyy illan ohjelmistoa tekstimuodossa.

Vastaavan toimittajan mukaan kanavajuonto ei ole journalistista sisältöä, vaan ohjelmien ennakkomarkkinointia. Tässä tapauksessa kyse oli viihteellisen keskusteluohjelman ennakkomarkkinoinnista.

MTV:n kanavajuonnoista tuona iltana vastannut henkilö on vahvistanut, että kantelija on mainittu kanavajuonnossa Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelman vieraana. Kanavajuontoa on ajettu 25. ja 26.10.2017 maksimissaan kolme kertaa päivässä.

Vastaavan toimittajan mukaan potentiaalisten vieraiden tilanne oli tulkittu väärin, vaikka tuotantoyhtiö oli kirjannut tiedon vahvistuneista vieraista oikein. Kyse on kanavajuonnoista vastanneelle ihmiselle tapahtuneesta inhimillisestä virheestä.

Vastaava toimittaja toteaa, että tapahtunut on vastoin MTV:n ja Enbuske, Veitola & Salminen ohjelman periaatteita, jonka mukaan vain vahvistuneista vieraista tiedotetaan.

Ratkaisu

JO 15: Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.

MTV mainosti keskusteluohjelmaansa televisiossa kanavajuonnoilla, joissa väitettiin, että kantelija olisi yksi ohjelman vieraista. Tuotantoyhtiöllä ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa varmaa tietoa kantelijan osallistumisesta ohjelmaan. Ohjelmaa mainostettiin kantelijan nimellä vielä tuntia ennen ohjelman lähetystä, vaikka kantelija ei siinä esiintynyt.

Julkisen sanan neuvosto toteaa, että kanavajuonnoille ei löytynyt ohjelman sisällöstä katetta. MTV ei myöskään pyrkinyt korjaamaan kanavajuonnoissa esiintynyttä virhettä itse ohjelmassa tai sen yhteydessä.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että MTV on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtaa 15 ja antaa sille huomautuksen.

Ratkaisu tehty: 19.9.2018

Ratkaisun tekivät:

Elina Grundström (pj), Taina Roth, Riikka Mäntyneva, Antti Kokkonen, Pentti Mäkinen, Arja Lerssi-Lahdenvesi, Ismo Siikaluoma, Taina Tukia, Sinikka Tuomi ja Johanna Vehkoo

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.