USA 2007. Ohjaus: Bruce A. Evans. Käsikirjoitus: Bruce A. Evans, Raynold Gideon. Tuotanto: Kevin Costner, Raynold Gideon, Jim Wilson. Kuvaus: John Lindley. Leikkaus: Miklos Wright. Musiikki: Ramin Djawadi. Pääosissa: Kevin Costner, Demi Moore, William Hurt, Dane Cook, Marc Helgenberger, Danielle Panabaker. Kesto: 120 min
Nyt se on selvitetty: sarjamurhaaminen on perinnöllinen sairaus, jonka kanssa voi elää. Etenkin jos aika ajoin piipahtaa AA-kerhossa purkamassa sydäntään. Mitä muuta silmitön tappaminen on kuin murhaava addiktio muiden joukossa? Bruce A. Evansin Mr. Brooks on pähkähullu leffahybridi, jonka kimurantteja käänteitä haukkoessa ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.
Laatikkotehtailija Earl Brooks (Kevin Costner) on Portlandin kauppakamarin Vuoden Mies. Earl on myös paljon muuta, mistä edes vaimokulta (Marg Helgenberger) ei tiedä hölkäsen pölähtävää. Yön tunteina kiltti puoliso muuttuu Peukalonjälkimurhaajaksi, joka tykkää posautella pariskuntia pois päiviltä. Edellisestä verityöstä on ennättänyt vierähtää jo tovi, mutta juhlailtana kiusaus kasvaa liian suureksi. Earlin persoonan pimeä puolisko, pirullinen Marshall (William Hurt), yllyttää isäntänsä tappotyöhön.
Tällä kertaa Earl on huolimaton – tirkistelijä (Dane Cook) valokuvaa murhaajan itse teossa. Myös tarkkavaistoinen etsivä Tracy Atwood (Demi Moore) on Brooksin kintereillä. Psykopaatin onneksi naisella on tukku omia ongelmia selvitettävänään.
Mr. Brooks on kumma sekoitus murhatrilleriä, perhedraamaa, toimintaelokuvaa ja mustaa komediaa. Evansin ja Raynold Gideonin käsikirjoitus on samalla tavalla posketon kuin Paul Verhoevenin ja Joe Eszterhasin kynäilemä Basic Instinct (1992) aikoinaan. Kokonaisuus on yhtä aikaa sekä naurettava että itseironinen, epäuskottava että kiehtova. Kaiken kaikkiaan Mr. Brooks on niin pöyristyttävää roskaa, ettei sitä voi jättää kesken.
Mr. Brooksin seuraaminen on jokseenkin jakomielinen kokemus. Eriyttämällä ja etäännyttämällä päähenkilön pahuuden kokonaan omaksi henkilökseen myös elokuva itse jakautuu kahteen moraalisesti vastakkaiseen osaan. Toisaalla on bisnesmies ja hyvä perheenisä Earl Brooks, toisaalla taas perverssiä tappajan tyydytystä tavoitteleva Peukalonjälkimurhaaja. Evans tiimeineen pitää tiukasti huolta siitä, etteivät nämä sfäärit pääse sekoittumaan väärällä tavalla toisiinsa. Vain siten yleisö voi kiintyä tarinan ristiriitaiseen avainhenkilöön.
Tykkäämistä helpotetaan vastenmielisten sivuhenkilöiden kavalkadilla. Äärimmäisenä esimerkkinä mainittakoon Atwoodia vainoava kostaja Meeks (Matt Schulze); tarinan irrallinen juonne, joka on mukana vain tarjotakseen makaaberin kontrastin Brooksin kiltille virkamiesmäisyydelle. Mirrikaulaisen laatikkoliikemiehen ulkoasu muistuttaakin erehdyttävästi Costnerin kuuluisaa roolia JFK:n (1991) kirkasotsaisena Jim Garrisonina.
Demi Mooren tiukkailmeinen Tracy Atwood on melkoista fantasiaa hänkin. 60 miljoonan dollarin perijätär-poliisi on vain piirun verran G.I. Janea pehmompi. Uskottavuudella ei ainakaan ole mitään tekemistä tämän kyttäbarbin kanssa.
Teksti: Outi Heiskanen