Mökkeilystä elävällä Kangasniemellä riemuitaan rajoitusten purkamisesta: "Mökkeilyn kieltäminen olisi valtava isku – yrityksiä kaatuisi"

Vapaa-ajan asukkaista elävällä Kangasniemellä ollaan hyvillä mielin, kun koronarajoituksia aletaan purkaa ja mökkeilylle näytettiin jo vaalean vihreää valoa.

Suomen hallitus ilmoitti eilen, että koronavirusepidemian hillitsemiseksi määrättyjä rajoitteita aletaan osittain höllentää. Ulkomaille matkustamista ei edelleenkään suositella, mutta kotimaassa matkailua voi varovaisesti aloitella.

Pääministeri Sanna Marin näytti MTV Uutisissa vaalean vihreää valoa sille, että tulevana kesänä omalle mökille voi mennä hyvällä omatunnolla.

Katso alla olevalta videolta, mitä Sanna Marin sanoin MTV:n Kymmenen uutisissa tulevasta kesästä ja mökkeilystä.

Pääministeri Sanna Marin taustoittaa hallituksen tuoreita päätöksiä koronavirusraijoitusten höllentämisestä Kymmenen uutisten haastattelussa 5:40

Kangasniemellä päätöksestä iloitaan

Etelä-Savossa, Mikkelin ja Jyväskylän välimaastossa sijaitseva Kangasniemi on yksi niistä lukuisista Suomen kunnista, jotka elävät vapaa-ajan asukkaiden kesäisin tuomilla tuloilla.

Kunnanjohtaja Risto Nylund on hyvin iloinen siitä, että ihmiset näyttäisivät pääsevän kesällä mökeilleen.

– Nyt näyttäisi, että kesä tulee myös siltä osin tänne Kangasniemellekin. Eli hyvään suuntaan olla menossa, jos mökkeilijät pääsevät tänne, hän sanoo.

– Onhan mökkeily herättänyt välillä paljonkin polemiikkia, mutta minä en näe sitä ongelmana, kunhan kaikkia asianmukaisia varotoimenpiteitä noudatetaan.

Vajaat 4000 vapaa-ajan asuntoa

Kangasniemellä on noin 3700–3800 vapaa-ajan asuntoa. Mökkeilijöillä on siis todella suuri vaikutus kunnan toimintaan ja talouteen.

– Jos mökeillä käynti kiellettäisiin, se olisi valtava isku meidän kunnalle ja kaikille sen yrityksille. Monien yrityksien tulot muodostuvat juuri kesävieraista eli he ovat hyvin keskeinen tekijä täällä, Nylund huomauttaa.

– Kyllä siinä yrityksiä kaatuisi, jos mökkeilijät eivät pääsisi tänne. Yksi kesä voi vaikuttaa paljonkin.

Nylundin mukaan jo vappuviikonloppuna oli huomattavissa, että ihmiset ovat jälleen lähteneet liikkeelle ja mökeillä oli ihmisiä.

– Ihmisiä oli liikenteessä huomattavasti aiempaan enemmän ja kyllä voi sanoa, että porukkaa on tullut mökeille.

Hän uskoo, että jos uusia rajoituksia ei tule, tulevasta kesästä voi tulla kunnan näkökulmasta jopa oikein hyvä.

– Koska ulkomaille ei voi mennä, ihmiset tulevat varmasti viettämään vapaa-aikaansa mökeillä. Voi siis olla, että mökkeilijöiden määrä jopa lisääntyy tänä vuonna.

Lue myös:

    Uusimmat