Mohamed Salahia solvattiin rasistisesti – nyt tuli rangaistus

Evertonin kannattaja sai kolmen vuoden porttikiellon kaikille jalkapallostadioneille Britanniassa, koska hän oli solvannut Liverpoolin egyptiläistähteä Mohamed Salahia rasistisesti joukkueiden välisessä Valioliigan ottelussa lokakuussa.

Lisäksi 26-vuotias kannattaja teki ottelun aikana eleitä, joilla hän yritti ilkkua Liverpoolin faneille Heyselin katsomotragediasta, muun muassa BBC ja urheilusivusto Athletic kertoivat keskiviikkona.

Brysselin Heysel-stadionin tragediassa kuoli vuonna 1985 yhteensä 39 ihmistä Liverpoolin ja Juventuksen välisen Euroopan cupin finaalin katsomomellakassa. Kuolleista suurin osa oli Juventuksen kannattajia.

Evertonin fanin stadionpanna koskee myös Englannin maajoukkueen vierasotteluita, joiden aikana hänen on luovutettava passinsa.

Lue myös:

    Uusimmat