Jalkapallon MM-kisoissa töissä ollut qatarilainen kuvatoimittaja Khalid al-Misslam on kuollut äkillisesti, Gulf Times kertoo. Hän on toinen toimittaja, joka on menehtynyt Qatarissa lyhyen ajan sisään.
Al-Misslamin kuolinsyystä ei ole toistaiseksi tietoa. Hän oli ollut tekemässä jalkapallon MM-kisoissa töitä qatarilaiselle uutiskanava Al Kass TV:lle. Tv-kanava mainitsi hänen kuolemansa lyhyesti livelähetyksessään.
Vain päiviä aiemmin oli tullut tieto niin ikään Qatarin MM-kisoissa töissä olleen yhdysvaltalaisen toimittajan Grant Wahlin kuolemasta.
CBS Sportsille työskennellyt Wahl menetti tajuntansa lehdistökatsomossa perjantaina kesken Hollannin ja Argentiinan välisen puolivälieräottelun. Hänelle annettiin ensiapua katsomossa ja hänet vietiin pois paareilla.
Wall Street Journal kertoi Wahlin saaneen ilmeisesti sydäninfarktin. Wahl kertoi aiemmin uutiskirjeessään joutuneensa käymään lääkärin vastaanotolla Qatarissa. Hän kertoi mahdollisesti sairastavansa keuhkoputkentulehdusta.
Wahl oli otettu turnauksen alussa kiinni Qatarissa, kun hän oli yrittänyt stadionille Yhdysvallat–Wales-otteluun pukeutuneena sateenkaaripaitaan. Qatarissa samaa sukupuolta olevien väliset suhteet ovat lailla kiellettyjä.
Wahlin veli Eric Wahl julkaisi sittemmin Instagramissa päivityksen, jossa hän epäili veljensä joutuneen henkirikoksen uhriksi.
Uusimmat
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:40
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Riikka Purra puhui puoluevaltuustolle sosialismin oireista ja pelkäsi maahanmuuton muuttavan Suomea
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
Lataa lisää