Mittarit tärisivät Pohjois-Korean takia Suomessakin – "Räjähdyksen energiamäärä 30-kertainen viime kertaan verrattuna"

Myös Suomi tuomitsee Pohjois-Korean ydinkokeen 2:12

Suomenkin seismografiasemat havaitsivat Pohjois-Korean ydinkokeen. Helsingin yliopiston Seismologian instituutin mukaan "seisminen tapaus" havaittiin sunnuntaina kello 6.30 Suomen aikaa. Sen voimakkuus eli magnitudi oli noin 6,3.

– Se on yhden magnitudin enemmän kuin viime kerralla. Asteikko on logaritminen, joten räjähdyksen energiamäärä on noin 30-kertainen viime kertaan verrattuna, kertoo tutkijatohtori Lars Kaislaniemi Seismologian instituutista.

Arvio räjähdyksen voimakkuudesta oli aluksi alhaisempi. Kaislaniemen mukaan oikea arvo on noin 6,2–6,3.

Räjähdys samassa paikassa kuin edelliset ydinkokeet

Kaislaniemen mukaan seismisten havaintojen perusteella ei ole täyttä varmuutta siitä, että kyseessä oli ydinräjäytys. Sitä voi kuitenkin pitää todennäköisenä, sillä näin voimakasta räjähdystä tuskin saadaan aikaan muilla keinoilla.

– Seismisestä aineistosta pystytään erottamaan maanjäristys ja räjäytys. Räjähdys tapahtui samassa paikassa kuin Pohjois-Korean edelliset ydinkokeet, Kaislaniemi kertoo.

Noin kahdeksan ja puoli minuuttia räjäytyksen jälkeen havaittiin samassa paikassa toinen, pienempi järähdys. Kaislaniemen mukaan se oli todennäköisesti ydinräjäytyksen aiheuttama romahdus kallioperässä.

Suomi on mukana YK:n alaisessa CTBTO-organisaatiossa, joka valvoo kansainvälistä ydinkoekieltoa. Keski-Suomessa toimivalta seismiseltä asemalta havainnot siirtyvät CTBTO:n käyttöön suoraan, muilta asemilta hieman viiveellä.

Lue myös:

    Uusimmat