Mitkä korot! Tyrmäävän Erika Vikmanin show päätti Posse-jakson

Erika Vikmanin näyttävä show päätti Possen kolmannen lähetyksen.

Esikoisalbuminsa viime kuussa julkaissut Erika Vikman saapui vieraaksi Possen kauden kolmanteen jaksoon torstaina 17. syyskuuta. Vikman esitti suorassa lähetyksessä yleisölle albumiltaan löytyvän Aikuisten rannekkeet -kappaleen. 

Tuttuun tapaan muusikon tyyli oli näyttävä. Hänellä oli yllään hopeaa hehkuva haalari ja huimat korot. Vikman jakoi tyylistään kuvia myös Instagram-seuraajilleen, jotka hehkuttivat asukokonaisuutta. 

– Upea puku, mahtavat stiletot ja tulinen Erika, eräs summasi.

Possessa kuullun kappaleen lisäksi Vikmanin albumilta löytyy myös Cicciolina-hitti, joka nosti hänet viimeistään koko kansan tietousuuteen Uuden Musiikin Kilpailun myötä. Vikman kertoi elokuussa Uutisaamun haastattelussa, että kaikki albumin teemat liittyvät tavalla tai toisella häneen. Yhdeksi asiaksi nousee yksinäisyys.

– On se leikkisä Erika, jolla on pilke silmäkulmassa, joka tykkää provosoida ja villitä yleisöä. Mutta sen kaiken takana koen välillä olevani tosi yksinäinen.

Miksi Erika Vikman kokee, että tangouralla jatkaminen oli mahdotonta? Katso haastattelu:

Junttidiscon kuningattarelta Erika Vikmanilta debyyttialbumi 10:16

Posse mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla perjantaisin kello 20



Lue myös:

    Uusimmat