Miten ostetut junaliput hyvitetään? VR vastaa
VR:ltä on mahdollisuus saada tietyin edellytyksin korvauksia aiemmin hankituista lipuista.
Junaliikenteessä on ollut tässä kuussa poikkeuksellisen monta päivää, joina junat eivät ole kulkeneet. Poliittiset lakot ovat pysäyttäneet junaliikenteen sekä kuun alussa että tämän viikon maanantaina. VR puolestaan perui kaikki tiistain kaukojunavuoronsa turvallisuussyistä ratavaurioiden vuoksi.
Kaukojunaliikenteessä on päivittäin kymmeniätuhansia matkustajia. Tiistaina peruttiin 199 kaukojunavuoroa.
STT kysyi VR:n kaukoliikennejohtajalta Piia Tyynilältä, miten tässä tilanteessa matkustajan tulisi toimia, miten lippujen hinnoittelu ylipäätään toimii ja miten VR korvaa käyttämättä jääneet matkaliput.
Tiistain lipuista poikkeuspäätös
VR tarjoaa kaukoliikenteen tiistain vuoroille ostaneille kaksi vaihtoehtoa. Ensiksi, matkustajalla on mahdollisuus vaihtaa matkustusajankohtaa ilman tavanomaista viiden euron muutosmaksua.
– Toinen vaihtoehto on, että jos matkustusajankohdassa ei pysty joustamaan tai ei halua siirtää lippua, lipun koko hinta palautetaan automaattisesti, Tyynilä kertoo.
Asiakkaan kannalta tilanne mutkistuu, jos hän on jo ostanut hyvissä ajoin matkalippunsa edullisesti, mutta joutuukin vuorojen peruutusten vuoksi ostamaan uuden lipun selvästi kalliimmalla, jopa moninkertaisella, hinnalla juuri dynaamisen hinnoittelun seurauksena.
Tällöin voi olla mahdollista saada korvausta.
– Tämän tiistain osalta on tehty poikkeava päätös, että lippujen erotuksesta voi hakea korvausta. Jos on ehtinyt muuttaa tämän päivän lipun ja uusi matka on hinnaltaan korkeampi, tämän päivän osalta on mahdollista hakea korvausta.
Jos siis asiakkaalla on ollut tälle päivälle esimerkiksi 20 euron lippu ja uudesta lipusta joutuukin maksamaan esimerkiksi 50 euroa, hän voi hakea 30 eurosta korvauksen?
– Kyllä ja nimenomaan niin, että jos on jo ehtinyt muuttaa sen tämän päivän lipun, ja uusi lipun hinta oli korkeampi. Jos asiakas ei ole muuttanut lippuaan, me automaattisesti palautamme rahat.
Uusi tilanne VR:lle
VR ei viestittänyt mahdollisuudesta hakea korvauksia maanantai-iltana, kun se tiedotti kaukojunaliikenteen pysäyttämisestä tiistaiksi. Syyksi Piia Tyynilä kertoo sen, että kokemusta vastaavasta tilanteesta ei ole ollut aiemmin.
– Aikaisemmin olemme pystyneet viestimään lakoista hyvissä ajoin etukäteen ja asiakkailla on ollut hyvä mahdollisuus ja aika valita uusi matkustusajankohta. Nyt tämä tilanne oli niin poikkeuksellinen ja nopea, ettemme yksinkertaisesti tällaista ajatelleet. Olemme nyt ohjeistaneet asiaa asiakkaan eduksi.
Lippujen hinnoittelun vaihtelut
VR:n lippujen hinnoittelu on dynaamista. Se tarkoittaa, että hinnat vaihtelevat merkittävästi sen mukaan, miten paljon kysyntää kullekin junavuorolle kohdistuu ja milloin asiakas lippunsa ostaa.
Hintaherkemmät matkustajat seuraavat tarkoin, milloin lippu kannattaa ostaa ja mikä olisi mahdollisimman edullinen matkustusajankohta, kun taas osa matkustajista on valmis maksamaan enemmän siitä, että pääsee matkaan juuri silloin, kun se on itselle helpointa tai välttämätöntä.
Lippujen hinnat voivat muuttua nopeasti, mutta karkea pääsääntö on, että mitä suositumpi vuoro, sen kalliimpi matkalippu.
Kun VR peruu yllättäen suuren joukon kaukoliikenteen vuoroja, kysyntä ja hinnat luonnollisesti nousevat.
– Pääsääntöisesti totta kai näin. Mutta se on paljon reitti- ja aikakohtaista, Tyynilä sanoo.
Hän lisää, että VR pyrkii ohjaamaan tällaisessa poikkeustilanteessa järjestelmää niin, että kohtuuttomilta hinnannousuilta vältyttäisiin.
– Mutta toki se on manuaalista työtä ja vie aikaa niinä päivinä, kun tulee korkea kysyntä.
Uusimmat
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:27
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
Lataa lisää