Miten korona näkyy Black Fridayn ostohulinoissa? "Yöllä oli hieman jonoja" – Kaupan liitto varoittaa huijauskampanjoista

7:35
Katso videolta koko haastattelu!

Tänään vietetään kansainvälistä Black Friday -päivää, jolloin moni yritys tarjoaa alennusta erilaisista tuotteistaan ja palveluistaan. Korona on kuitenkin muuttanut kuluttajien käyttäytymistä.

Verkkokauppa.comin markkinointi- ja viestintäjohtaja Seppo Niemelän mukaan kuluttajat ovat asioineet vilkkaammin verkon puolella.

Yritys pitää liikkeensä tänään auki vuorokauden ympäri.

– Yöllä oli hieman jonoja, mutta maltillisemmin kuin tavallisesti, hän kertoo.

Niemelän mukaan erityisesti elektroniikalle on ollut kysyntää koronan myötä.

– Nopeasti näkyi se, että ihmiset joutuivat etätöihin ja halusivat varustaa työpisteitään. 

Niemelä kertoo esimerkiksi sähköpöytien menneen kaupaksi. Myös web-kamerat myytiin loppuun yhdessä vaiheessa.

Vastuullinen kuluttaminen nousussa

Kaupan Liiton pääekonomisti Jaana Kurjenojan mukaan vastuullinen kuluttaminen on ainakin kasvussa puheiden perusteella.

– Kyseessä ei ole vain hifistelijöiden trendi. Esimerkiksi digiostamisen edelläkävijät ovat heränneet siihen, että ei haeta mahdollisimman halpaa hintaa, vaan kulutetaan vastuullisesti, hän täsmentää.

Black Fridayn siirryttyä entistä enemmän verkkoon koronan myötä, Kurjenoja kuuluttaakin juuri vastuullisuuden perään.

– Toivottavasti ei ole niin, että ihmisillä ei ole muuta tekemistä kuin ostaa sohvaltaan tavaroita.

Maailmalla huijauksia

Monet kaupat tarjoavat tuotteitaan jopa puoleen hintaan. Kurjenojan mukaan tämä on realistista.

– Kaupat suunnittelevat Black Fridayn kampanjoita koko vuoden, se ei tupsahda yllättäen, hän naurahtaa.

Hän varoittaa kuitenkin myös ostojuhlaan liittyvistä huijauksista.

– Huijauksia on etenkin maailmalla, mutta myös Suomessa kuluttajien kannattaa olla tarkkoina. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja