Rahoitusalan asiantuntijoiden mukaan viitekorkojen manipulointi oli mahdollista, koska itse korkojen määrittely tapahtuu lähes täysin vailla minkäänlaista ulkopuolista valvontaa.
Lisäksi määrittelyyn osallistuvat pankit saavat vapaasti päättää, mikä osasto korkoarviot antaa ja kenelle määrittelijä raportoi – jos raportoi.
Ohessa vastauksia keskeisimpiin korkoskandaalia koskeviin kysymyksiin:
Mitä Libor- ja Euribor-korot ovat?
Ne määrittelevät päivittäin, millä hinnalla pankit lainaavat rahaa toisilleen. Esimerkiksi Liboriin pohjautuu noin 500 biljoonan -, siis 500000 miljardin euron arvoinen rahoitusliiketoiminta kaikkine monimutkaisine arvopapereineen ja johdannaisineen. Viitekoron avulla lasketaan hinta rahoitustuotteille. Liboriin tai euroboriin perustuu tavallisen kuluttajan vaihtuvakorkoisesta lainastaan maksama hinta ja myös se korko, jota pankki puolestaan maksaa tietyistä arvopapereista, joihin kuluttaja on sijoittanut.
Miten viitekorot määritellään?
Eri valuutoille erikseen laskettavien eripituisten Libor-korkojen määrittelyyn osallistuu Lontoossa 8-18 suurpankin ryhmä. Ne ilmoittavat kerran päivässä taloustietotoimisto Reutersille, millä hinnalla ne arvioivat saavansa rahaa muilta pankeilta. Jos pankkeja on 18, neljä ylintä ja neljä alinta arviota hylätään ja kymmenestä keskimmäisestä lasketaan keskiarvo. Euriborit lasketaan suunnilleen samalla periaatteella. Arvion antavia pankkeja on 43.
Miten korkoja manipuloitiin?
Määrittelyryhmään kuuluvassa pankissa on yleensä yksi henkilö tai yksi ryhmä, joka oman sisäisen konsultointinsa jälkeen ilmoittaa korkoarvion Reutersille. Pankkien sisällä pieni piiri, jota kukaan ei valvonut, yksinkertaisesti katsoi, millainen korko milloinkin olisi mahdollisimman edullinen tähän pieneen piiriin kuuluville henkilöille, tai niille pankin osastoille, joista nämä henkilöt vastasivat. Lisäksi eri pankkien korkovastaavat sopivat keskenään, millaisia lukuja pitäisi antaa, jotta korko saadaan sopivaksi. Myös tässä oli tiettävästi kysymys pienestä investointipankkiirien kartellista, joka tunsi toisensa yhteisiltä ajoilta eri pankeista. Nimenomaan investointipankkiirit tunnetaan siitä, että he vaihtavat ahkerasti työpaikkoja.
Kuka hyötyi ja kuka kärsi?
Eniten hyötyi ilmeisesti juuri se pieni piiri, joka peukaloi korkoja. He panivat syntyneitä voittoja myös omiin taskuihinsa. Näin väitetään. Ja ainakin he saivat väärin perustein bonuksia pankille syntyneistä voitoista. Jos yksityiset toimijat ovat pankkien sisällä todella harjoittaneet petollista toimintaa omaksi edukseen, myös kyseiset pankit ovat kärsineet tappioita. Ne yksityiset kuluttajat, yritykset tai yhteisöt, joilla oli vaihtuvakorkoisia lainoja, saattoivat hyötyä, koska tiettävästi korkoja manipuloitiin enimmäkseen alaspäin. Sijoitustuotteista taas maksettiin liian alhaista korkoa. Näiden omistajat kärsivät. Koko alan uskottavuuden kannalta korkojen manipuloinnilla on mittavia kielteisiä seurauksia: vuosien ajan iso osa koko rahoitustoiminnasta perustui bluffiin, väärin perustein määriteltyyn viitekorkoon.
Mitä seurauksia on odotettavissa vastuullisille?
Kansainväliset finanssijätit joutuvat maksamaan useiden satojen miljoonien eurojen korvauksia. Osa on jo maksanut vapaaehtoisesti. Osalle on tulossa myös oikeusistuimien ja valvontaviranomaisten määräämiä rangaistusmaksuja. Käytännössä kaikki manipulointiin suoraan osallistuneet pankkiirit on potkittu työpaikoistaan. Heille on tulossa myös henkilökohtaisia rangaistuksia, ainakin vahingonkorvausmaksuja. Brittiläisessä Barclays Bankissa käytännössä koko ylin johto vaihdettiin. Ei ole poissuljettua, että myös muissa suurissa finanssikonserneissa ylimpään johtoon kuuluvia joutuu vielä lähtemään.
Entä muuten?
Viitekorkojen määrittely todennäköisesti muuttuu ja valvontaa tiukennetaan. Skandaali lisää paineita yhteiseurooppalaisen finanssivalvonnan luomiseen. Tässä suhteessa suuria muutoksia ei ole kuitenkaan odotettavissa, koska Britannia ei kaikesta huolimatta suostu missään tapauksessa siihen, että joku muu valvoo Lontoolle elintärkeää finanssialaa.