Mitä tekee ex-suurlähettiläs Oreck? Konepajan Bruno haettiin konkurssiin – kovan onnen kulttuurikeskus kärsi ongelmista koko olemassaolonsa ajan

Bruce Oreck esittelee ostamaansa konepajaa 1:26
Videolla ex-suurlähettiläs Bruce Oreck esittelee omistamansa alueen toimintaa vielä silloin, kun kaikki oli hyvin – eli viime vuoden toukokuussa.

Pasilan konepajan alueella Helsingin Vallilassa sijaitseva Konepajan Bruno on haettu konkurssiin. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. Talousvaikeuksien ja ostokilpailujen riivaama kulttuurikeskus ehti toimia nelisen vuotta.

Brunoa on hakenut konkurssiin Verohallinto, mikä käy ilmi julkisesta maksukyvyttömyysrekisteristä. Verovelkarekisterin mukaan yhtiöllä on maksamatonta verovelkaa vähintään 10 000 euroa.

Sille on merkitty yhteensä 23 maksuhäiriötä tai muuta julkista merkintää, jolloin saatavien kokonaissumma nousee noin 50 000:een euroon.

Konepajan alueen suurin omistaja on tällä hetkellä entinen Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck. Hän osti alueen VR:ltä 11 miljoonalla eurolla viime vuonna. Oreckin edustama yhtiö on nimeltään The Train Factory Oy.

Oreckin firma purki Konepajan Brunon vuokrasopimuksen alkuvuodesta. Syynä olivat Brunon maksamattomat vuokrat, vahvistaa MTV:n tavoittama Oreckin edustaja Karoliina Kuusi.

Konepajan Bruno tunnettiin uuden urbaanin kulttuurin suunnannäyttäjänä, mutta lukuisista musiikki- ja taidetapahtumista huolimatta se oli otsikoissa ensisijaisesti ongelmiensa takia.

Olemassaoloa uhkasi myös Bauhaus

Konepajan Bruno perustettiin Vallilan konepajalle vuonna 2015. 1800-1900-lukujen taitteessa rakennetun rautatiekiinteistön omisti tuolloin VR.

Brunosta tuli nopeasti suosittu tapahtumapaikka, missä järjestettiin festivaaleja, näyttelyitä ja muita juhlia laidasta laitaan. Brunon puuhamiehet Jakke Nikkarinen ja Ilkka Hietala ovat kuvailleet paikkaa ”koko kansan olohuoneeksi”.

Viimeksi Brunolla bailattiin viime huhtikuun lopulla Querelle-festivaalin merkeissä.

Silti Brunon taival oli kivinen.

Se ei ollut ehtinyt toimia kuin reilun vuoden, kun VR alkoi vuoden 2016 lopulla kaavailla tilojen myymistä saksalaiselle rautakauppajätti Bauhausille. Tämä olisi tiennyt häätöä kulttuurikeskukselle.

Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut, kun Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta päätti hylätä ostohakemuksen asemakaavan vastaisena. Lisäksi hankkeen kaatoi runsas kansalaispalaute, joka vastusti tavaratalon tuloa.

Amerikkalainen suurlähettiläs astuu kuvioihin

VR etsi kuitenkin hanakasti ostajaa vanhoille makasiineilleen. Brunolla itsellään ei ollut varaa kiinteistön ostamiseen, mutta sen jatkoa suunnittelemaan oli perustettu firmasta irrallinen Konepaja-liike.

Marraskuussa 2017 uutisoitiin, että Yhdysvaltain entinen Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck aikoo ostaa konepajan.

Ideaa kannatti myös Konepaja-liike. Oreckin suunnitelmat tukivat sen kaavailuja itsenäisestä ja asukkaiden kanssa suunnitellusta kulttuuritoiminnasta.

Kummallinen vääntö

Ex-suurlähettilään aikeita seurasi kuitenkin kummallinen, kuukausia kestänyt vääntö.

MTV uutisoi huhtikuussa 2018, että Oreck ja VR olivat napit vastakkain konepajan ostoprosessista; Oreck oli siinä käsityksessä, että kauppa oli jo sovittu, mutta VR ilmoitti kesken neuvottelujen, että pajasta oli tehty kilpaileva, korkeampi tarjous.

Lopulta asiat kääntyivät Oreckin kannalta parhain päin, ja hänelle myönnettiin alueen osto-oikeus toukokuussa. Kauppa kustansi yhteensä 11 miljoonaa euroa.

– Tästä paikasta tulee uusien ajatusten ja luovuuden koti. H&M, Zara ja Starbucks ovat jossain muualla, Oreck hehkutti MTV:lle tuolloin tuoreeltaan.

Bruce Oreck esittelee ostamaansa konepajaa 1:26
Bruce Oreck esitteli suunnitelmiaan MTV:lle viime vuoden toukokuussa.

Brunon talousvaikeudet paljastuvat

Seuraavaksi Oreck joutui kinaan vuokralaisensa kanssa.

Kauppalehti kertoi vuoden 2019 alussa Konepajan Brunon heikosta taloustilanteesta ja noin 30 000 euron veloista.

Tämä vaikeutti vuokranmaksua. Oreck moitti Brunon toimintaa, ja Bruno Oreckin.

Brunon Jakke Nikkarinen kertoi Kauppalehdelle uuden omistajan lupailleen ennen kaupantekoa, että firman toiminta voisi jatkua ”vaikka vuoteen 2022”.

– Heti kun kaupat oli lyöty lukkoon, [Oreck] tuli ilmoittamaan, että tästä tulee niin kallis tila, ettei toimintamme ole tässä kannattavaa ja että vuokra kolminkertaistuu.

Brunon taloutta oli heikentänyt Nikkarisen mukaan myös edellinen vuokranantaja VR, joka oli myöntänyt kulttuurikeskukselle alkoholiluvan vain kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Tämä lisäsi Nikkarisen mukaan Brunon toiminnan epävarmuutta.

Mitä seuraavaksi?

Vielä tämän vuoden huhtikuussa konepajan uusi omistaja uhkui intoa. Hän maalaili Iltalehden haastattelussa rohkeita suunnitelmia uudenlaisen kaupunkikulttuurin luomisesta, mutta mitään konkreettisia ratkaisuja ei vielä ollut tehty.

Kunnostustöitä paikka joka tapauksessa vaatii.

MTV:n tavoittama Oreckin edustaja Karoliina Kuusi ei toistaiseksi kommentoinut Oreckin Train Factory -firman tulevaisuudensuunnitelmia. Konepajan Bruno oli kuitenkin tilan suurin yksittäinen tapahtumajärjestäjä, joten konkurssia voi pitää takaiskuna alueelle.

Yhden arvovaltaisen vuokralaisen paja kuitenkin saa vuonna 2020. MTV:n saamien tietojen mukaan Kansallisteatteri siirtää pienen näyttämönsä remontin tieltä Vallilaan. Teatterin väistötilavuokralaisuus kestää kahdesta kolmeen vuotta. 

Lue myös:

    Uusimmat