Mitä näyttää valtion ensi vuoden budjetti? Neuvottelut alkavat tänään valtiovarainministeri Vanhasen johdolla

Matti Vanhanen: Nyt on elvytyksen aika 2:04
Katso video: Näin Matti Vanhanen kommentoi koronavirusepidemian varjostamia talousnäkymiä

Valtion ensi vuoden budjetin laadinta käynnistyy tänään toden teolla, kun valtiovarainministeriö kokoontuu laatimaan oman ehdotuksensa ensi vuoden budjetiksi.

Käsittely tapahtuu Helsingin Säätytalolla ja jatkuu huomiseen. Käsittelyn päätteeksi valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) pitää asiasta tiedotustilaisuuden. Neuvotteluissa on paikalla valtiovarainministeriön ylintä virkamiesjohtoa.

Hallituksen riveistä kaksipäiväiseen käsittelyyn osallistuu Vanhasen ohella kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.).

Ministeriön ehdotus muodostaa pohjan tuleville neuvotteluille, jotka se käy muiden ministeriöiden kanssa. Hallitus linjaa budjetista budjettiriihessään syyskuun puolivälissä.

Hallitukselta odotetaan budjettiriihestä näkemyksiä muun muassa työllisyystoimista. Hallitusohjelman mukaan tämän vuoden budjettiriihessä olisi ollut tarkoitus päättää toimista 30 000 ihmisen työllistämiseksi "normaalissa suhdannetilanteessa".

Koronapandemian synnyttämä talouskriisi kuitenkin luo oman haasteensa työllisyystoimiin.

Puolueilla on erilaisia tavoitteita budjettiriiheen. Keskustan johto linjasi viime viikolla kesäkokouksessaan, että talouden tervehdyttämistoimia ei voi siirtää.

Ylen tekemän kyselyn mukaan vihreiden keskeiset vaikuttajat ovat puolestaan valmiita lähtemään hallituksesta, jos riihessä ei synny konkreettisia päätöksiä ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Ensi vuoden budjetti käsitellään ja hyväksytään eduskunnassa myöhemmin syksyllä.

Lue myös:

    Uusimmat