Jääkiekon World Cup alkaa viikon päästä. Sen edeltäjä oli legendaarinen Kanada Cup, jota pelattiin 1976-1991. Kuinka moni mahtaa muistaa, että turnauksista viimeisessä vuonna 1991 Suomen värejä edusti mies nimeltä Pasi Huura.
Liki kaksimetrinen ja yli satakiloinen Huura oli Ilveksen peruspuolustaja, jolle itselleenkin valinta Kanada Cupiin tuli pienenä yllätyksenä. Vielä ei toki eletty kiekkoilumme kukkeimpia vuosia, mutta joukkueessa pelasivat sellaiset tähdet kuten Teemu Selänne, Raimo Summanen, Esa Tikkanen, Jari Kurri, Christian Ruuttu, Teppo Numminen, Jyrki Lumme, Janne Laukkanen ja Timo Jutila. Ihan huonossa seurassa tuolloin 25-vuotias Huura ei siis luutinut.
- Olin siinä mielessä yllättynyt valinnasta, että se oli sentään Kanada Cup, jossa oli siihen aikaan mukana kaikki maailman parhaat pelaajat. Mutta toisaalta, notkuin edellisissä MM-kisoissakin vielä viimeiseen saakka mukana ryhmässä, mutta Blomqvistin Jönnen kanssa putosimme viimeisinä, nyt 50-vuotias Huura muistelee.
Vuonna 1991 Kanadassa ja Yhdysvalloissa pelatusta turnauksesta jäi hyvät muistot.
- Joo, ei nekään kisat nyt ihan perseelleen menneet, olimme kolmospakkipari Jutilan Timon kanssa. Ja pääsimme aina välierään asti, vaikka jenkeiltä tulikin siinä pahasti tukkaan. Avauspeli oli heti Kanadaa vastaan ja venyimme 2-2-tasapeliin. Meidät oli leimattu jo ennalta ihan turisteiksi. Kyllä siellä oli koko Kanada ihan sekaisin, että miten tämmöinen porukka voi venyä tasoihin, Huura muistelee.
Turnaus oli tosiaan Suomelta hieno. Avaustasapelin jälkeen Suomi voitti Tshekkoslovakian 1-0. Sitten tuli ankarasti 1-6 pataan Neuvostoliitolta, mutta hieno 3-2-voitto Ruotsista nosti Suomen välieriin, vaikka alkusarjan päätöspelissä Yhdysvallat oli parempi 4-3.
Välierässä USA kuitenkin möyhensi Suomen 7-3. Pronssiottelua ei pelattu, joten tuloksena oli kolmas sija, koska oman välieränsä Kanadalle 0-4 hävinnyt Ruotsi oli jäänyt alkulohkossa taakse.
- Oli se valtava kokemus, siellä oli kuitenkin Wayne Gretzky, Jaromir Jagr, Mark Messier ja kumppanit vastassa. Aika nimekkäitä ukkoja, Huura muistaa.
Roenick tyrmäsi NHL-unelman
Huura itse asiassa varattiin NHL:ään juuri ennen Kanada Cupia kesällä 1991 numerolla 258, mutta taalaliigassa hän ei koskaan pelannut.
- Pittsburgh oli minut kesällä varannut ja heidän scouttinsa olivat tarkkailemassa minua Kanada Cupin USA-pelissä. Olikohan se sitten eka vai toka vaihto, kun Jeremy Roenick ajoi minut siinä keskialueella niin rajusti pystyyn, että katselin aika pitkään hallin kattovaloja. Mietin, että tämähän alkoi hemmetin hyvin, Huura hörähtää.
- Ei ihme, etteivät sen jälkeen soitelleet paljon perään.
Kanada Cupin jälkeen Huuraa ei enää arvoturnauksissa nähty. Miksi ei?
- Tähän on helppo vastaus, koutsit eivät vain valinneet, Huura nauraa.
- No ei vaan, 1992 minulta hajosi selkä, välilevy menisi sököksi ja se leikattiin. Seuraavana syksynä pelasin kaksi liigapeliä ja sitten meni polvesta ristiside poikki. Vammoja riitti.
Huura ei pelannut koskaan ulkomailla. Hän edusti urallaan Ilvestä, Lukkoa, TUTO Hockeytä ja KOOVEE:ta.
- Siinä vaiheessa, kun olisi ollut se mahdollisuus lähteä ulkomaille, niin mulla oli paikat niin paskana, että lääkärin mielestä ukko oli siinä kunnossa, että on parempi lopettaa. Olisin voinut riskillä vielä lähteä, mutta valitsin varman leivän työelämässä. Se oli aika helppo päätös.
Kaukalosta bisnesmaailmaan
Huuran tilanne oli sikäli poikkeuksellinen, että hän oli opiskellut koko ajan peliuransa aikana. Mies ei jäänyt tyhjän päälle.
- Olin jo urani aikana Tampereen yliopistolla taloudellis-hallinnollisessa tiedekunnassa. Gradu jäi vaiheeseen ja pari tenttiä, mutta en ole niitä papereita myöhemmin työelämässä kaivannut.
- Pääsin heti uran jälkeen Wihurille hommiin Sportian markkinointipäälliköksi ja olin siinä kuusi vuotta. Sen jälkeen siirryin palkolliseksi toimitusjohtajaksi Uimonen Tradingiin, missä olen edelleen. Tosin tulin silloisen vaimoni kanssa ostaneeksi vuonna 2003 koko yrityksen ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Huuran omistama Uimonen Trading on Suomen johtava polkupyörä-, moottoripyörä-, mopo-, skootteri-, pienkone- ja venevaraosatukku.
- Meillä on noin 25 ihmistä töissä ja se on vähän niin kuin jääkiekkojoukkue, sopivan kokoinen nippu hyviä tyyppejä. Tykkään yrittäjän vapaudesta. Jos haluaa esimerkiksi lähteä lomille, ei tarvitse keneltäkään kysyä, Huura kertoo nykyelämästään.
Vaikka töitä olikin heti tarjolla, eikä perinteistä lopettamisen jälkeistä kuiluun putoamista tullut, Huura myöntää, että hiukan jälkipoltteli.
- Minua helpotti se, että pääsin heti töihin, ei tarvinnut jäädä notkumaan. Aika kuvaavaa on kuitenkin se, että kun kävin vuosi uran päättymisen jälkeen Ilveksen silloisten jätkien kanssa pizzalla, en oikein enää pysynyt mukana, mistä ne puhuivat. Vaikka olin vielä edelliskaudella samojen jätkien kanssa pelannut. Olin pudonnut ihan kärryiltä, kun olin ollut vuoden pois pukukopista. Mietin, että näihin karkeloihin en enää lähde mukaan.
- Mutta ei se lopettaminen helppoa ollut, ei työelämässä tule samanlaista tunneskaalaa kuin urheilussa, ei huippuja, eikä karsintasarjan kurimuksia. Kyllä sitä koppielämän fiilistelyä silloin kaipasi. Onneksi edelleen kokoonnutaan vanhojen kavereiden kanssa muistelemaan menneitä, se on aika lailla sama asia.
- Peliuralta jäi paljon loistavia kavereita, esimerkiksi Peltomaan Tinke, Mattilan Hantta, Pajuojan Juupe, Alatalon Mika, Saarikosken Timo. Paljon on ukkoja, joiden kanssa ollaan tekemisissä edelleen. Aina voi soittaa ja jutella kavereiden kanssa, jos jotain apuja tarvitsee, Huura hymyilee.
Paljon hyviä muistoja
Peliuran parhaat muistot tulevat yhä kuin tuoreeltaan.
- Se kevät, kun oltiin Ilveksen kanssa finaaleissa TPS:ää vastaan 1990, oli ihan huikea. Ja viimeinen vuosi Raumalla 1994. Hävisimme Jokereille välierissä, kun Variksen Pete sutaisi ratkaisun nollakulmasta. Voitimme sitten Tapparan pronssipelissä, mutta jos tuo välierä olisi kääntynyt meille, olisimme voineet vaikka voittaa mestaruuden. Meillä oli tosi hyvä joukkue.
- Ja tietysti se Kanada-cup oli upea, mutta aina kun maajoukkueeseen pääsi, se oli mahtava juttu. Esimerkiksi Goodwill Gameseissa USA;ssa 1990 meillä oli joukkue, jossa oli mukana aika lailla virtuooseja ja veijareita, siellä sattui ja tapahtui kaikenlaista kaukalossa ja myös sen ulkopuolella, Huura virnuilee.
Kovin paljon jossiteltavaa hänelle ei peliurasta jäänyt. Jotain sentään.
- Ilvekseen tuli 1995 valmentajaksi Vova Jursinov, ja hän sanoi päin naamaa, ettei minulla ole enää mitään käyttöä. Pelasin sitten divaria KOOVEE:ssa ja liigaa TUTO:ssa kaksi peliä, kunnes meni eturistisiteet poikki ja se oli sitten siinä.
Huura kärsi urallaan valtavasti loukkaantumisista – se näkyy miehen askelluksessa nytkin.
- Kyllä tässä nyt sentään pärjää. Selkäkin on tullut viime vuodet ihan hyvin mukana, oli sellainenkin vaihe sen kanssa, kun ei tarvinnut sängystä nousta. Nyt on sen verran parempi, että pystyy jo golfia pelaamaan.
Ilveksen pelastaminen jäi haaveeksi
Siviiliuran ohella Huura oli muutama vuosi sitten mukana porukassa, joka yritti ostaa Ilveksen Vincent Manngardilta. Vilpitön pyrkimys oli nostaa rakas seura takaisin jaloilleen pitkän pimeän jakson jälkeen.
- Pitää paikkansa. Yritimme Lumpeen Jyrkin, Viskarin Reiman, Tuomisen Markun, Virtasen Antin ja parin muun kaverin kanssa pelastaa Ilvestä. Osa kavereista oli Ilveksen hallituksessakin vähän aikaa.
- Olimme jo puoli vuotta tehneet töitä sen eteen, että saisiko sitä kioskia enää jaloilleen. Meillä oli tarkoitus putsata se pöytä kokonaan ja lähteä viemään hommaa eteenpäin, mutta Vincent Manngardin kanssa ei koskaan päästy asioista yhteisymmärrykseen ja meidän kesähallitukseksi kutsuttu poppoo lähti syksyllä menemään. Olimme jo sopineet, että esimerkiksi Erkka Westerlund olisi tullut koordinoimaan Ilveksen toimintaa. Mutta se tyssäsi valitettavasti Manngardin porukan touhuihin.
- Harmittaahan se. Teimme töitä sen homman eteen todella paljon ja olimme tosissamme sen kanssa. Kaikki näytti jo siltä, että olisimme saaneet homman oikenemaan. Mutta niillä ehdoilla, mitä jäi lopulta neuvotteluissa käteen, ei olisi ollut mahdollista toteuttaa yhtään mitään.
Huura ei näe kasvattajaseuransa Ilveksen tulevaisuutta ruusuisena.
- Jos ei siellä tapahdu dramaattista muutosta monessakin asiassa, niin en usko. Jos tekee joka vuosi puolesta miljoonasta miljoonaan tappiota, ei se siitä mihinkään nouse.
Palaamme lopuksi vielä tulevaan World Cupiin, jota Huura aikoo seurata aktiivisesti. Onko Leijonilla mitään jakoa?
- Onhan meillä aika hyvä nippu ja ennen kaikkea ihan loistavat veskarit, niiden kanssa voi mennä ihan kuinka pitkälle tahansa. Ruotsilla on taitoa, Kanada ja USA on kovia, mutta Suomi on ennenkin näyttänyt, että ei näissä turnauksissa pelkillä nimillä pelata. Luulen, että pitkälle mennään, Huura uskoo.