Miss Suomi -finalisti Emmi Suuronen ja julkkiskokki Akseli Herlevi seurustelevat: "Akseli on erittäin kannustava"

Miss Suomi -finalisti Emmi Suuronen ja julkkiskokki Akseli Herlevi seurustelevat: ”Akseli on erittäin kannustava” 2:24
Miss Suomi -finalisti Emmi Suuronen myöntää suhteensa Akseli Herleviin.

Miss Suomi -finalisti Emmi Suuronen kertoo MTV Uutisille, että suhde Akseli Herlevin kanssa on vielä tuore.

Miss Suomi -finalisti Emmi Suuronen tavoitteli missikruunua jo vuonna 2019. Hän oli silloin yksi ennakkosuosikeista, mutta lopulta jäi finaalissa ilman kruunua. Suuronen ei jäänyt murehtimaan, vaikka hän ei päässyt kärkikolmikkoon.

– Lähdin vuonna 2019 suoraan Kouvolasta, repussa pelkkä persoona ja sillä ponnahti finaaliin asti. Se oli hieno saavutus silloin. Siitä sai ponnahduslaudan, millä pääsi harjoittelemaan pomppimista ja nyt sitten tänä vuonna näytetään, miten sillä pompitaan.

Suuronen on ammatiltaan rakennusmestari. Hän on vuoden 2019 Miss Suomi -finaalin jälkeen jatkanut työskentelyä rakennustyömaalla, mutta perustanut myös oman yrityksen. Hän on pari vuoden aikana kasvattanut henkilöbrändiään vahvasti.

– Silloin (vuonna 2019) media nosti rakennusalan yhdeksi puheenaiheeksi ja mietin, mikä puheenaihe se on, minulle se oli arkipäivää.

Suuronen vahvistaa MTV Uutisille, että seurustelee nykyään julkkiskokki Akseli Herlevin kanssa. Asiasta uutisoi ensimmäisen Seiska.

– Valitettavasti minulla ei ole tässä vaiheessa sen suurempaa kommentoivaa, niin tuore juttu kuitenkin. Onnellisesti parisuhteessa tällä hetkellä olen.

Pariskunta on keskustellut Suurosen Miss Suomi -unelmasta.

– Akseli on erittäin kannustava kotiolosuhteissa. Hieno mies.

Lue myös:

    Uusimmat