Minna Kauppia huvittaa oma asenne kilpauralla: "Mikään muu ei kelvannut"

Suunnistuksen moninkertainen maailmanmestari Minna Kauppi kertoo tarinansa tuoreessa elämänkerrassaan – oli pitkään skeptinen elämäkerran kirjoittamisesta:"Se piti tehdä nyt tai sitten ei koskaan" 8:44
Minna Kauppi kertoo Uutisaamun haastattelussa uutuuskirjastaan, urastaan ja perheestään.

Yhdeksänkertainen suunnistuksen maailmanmestari Minna Kauppi kertoi Uutisaamun vieraana suhtautumisestaan kilpailemiseen. 

Kaupilta on ilmestynyt elämäkertakirja Minna Kauppi – Suunta/vaisto (Like Kustannus). Kerrottavaa on paljon jo pelkästään voitoista ja menestyksestä. 

Kauppi kertoi Uutisaamun haastattelussa, että hänellä oli pienestä asti valtava voitontahto. 

– Nyt se jo naurattaa. Mikään muu ei kelvannut kuin votto. Joskus olisin voinut olla tyytyväisempi niihin muihinkin mitaleihin. 

Kauppi sanoo, että hän muistaa hyvin voitot ja heikot suoritukset, mutta hopeista ja pronsseista ei ole juuri jäänyt mielikuvaa. 

– Kun alkaa tyytyä niihin muihin sijoihin, on aika lopettaa. 

Voittojen lisäksi iso tunnustus oli valinta Vuoden urheilijaksi vuonna 2010. 

– Siitä oli ehkä enemmän hyötyä lajille kuin minulle. Jonkin verran se toi kuitenkin taloudellista hyötyä, kun yrityksiltä alkoi tulla enemmän yhteydenottoja. 




Lue myös:

    Uusimmat