Ministeri Lindén väläyttää hoitajamitoituksen kiristymisen porrastamista vuodella

Aki Lindén kommentoi kriisikokousta hoitajapulasta:"Mielestäni on säästetty väärin" 11:16
Näin ministeri Lindén kommentoi hoitajapulaa MTV Uutisten haastattelussa elokuussa.

Ympärivuorokautisen vanhustenhoidon hoitajamitoituksen on määrä kiristyä 0,7 työntekijään asiakasta kohden ensi huhtikuussa.

Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) väläytti Ylen Ykkösaamussa, että vanhustenhoidon hoitajamitoituksen kiristymistä voitaisiin porrastaa yhdellä vuodella.

Hoitajamitoituksen on tarkoitus kiristyä 0,7:ään hoitajaan asiakasta kohden, mutta Lindén myöntää ettei ole varma, saavutetaanko tavoite vielä huhtikuun alkuun mennessä. Tämän takia on Lindénin vuoksi järkevää keskustella ajankohdan porrastamisesta.

Lindénin mukaan tavoite riittävästä hoitajamäärästä lähenee kuitenkin koko ajan.

– Viime marraskuussa puuttui siitä tavoitteesta vielä 5  200 hoitajaa, toukokuussa puuttui 3  500 hoitajaa, Lindén kertoi haastattelussa.

Hän huomautti, että hallitus päätti budjettiriihessä 2  500 hoiva-avustajan kouluttamisesta, ja myös lähihoitajien ja sairaanhoitajien koulusta on lisätty merkittävästi.

– Jos valvova viranomainen hyväksyisi sen, että itse asiassa koko vuosi olisi ensi vuonna aikaa päästä siihen 0,7:ään, niin ehkä ei tarvitsisi porrastaa ollenkaan. Mutta minusta on turvallisempaa porrastaa esimerkiksi yhdellä vuodella niin, että ensi keväänä olisi 0,65 ja sitten siitä vuoden päästä se 0,7, Lindén totesi.


Lue myös:

    Uusimmat