Millainen mies on Leijonissa aloittava Lauri Marjamäki? "Osaa kyllä suuttuakin"

Kari Jalosen päävalmentajaurakka Leijonissa päättyi Moskovassa hopeiseen kevääseen ja nyt vastuun Leijonissa nappaa 18 vuotta nuorempi mies.

Lauri Marjamäki: Leijonien tuore päävalmentaja, tuttu SM-liigasta Bluesin ja Kärppien penkin takaa.

Juu, juu. Mutta minkälainen mies Marjamäki oikeasti on?

Tuntuu siltä, että jollakin tavalla hän on jäänyt suurelle yleisölle hieman etäiseksi. Tämä saattaa johtua siitä, että Marjamäki ei anna hirveästi itsestään ulkopuolisille. Keskiössä on aina työ eli jääkiekko ja tyylilajina tiukka asialinja.

Nuoren velhon julkisuuskuva on puhtoinen, ei kohuotsikoita tai suurta draamaa. Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola on syyttänyt Marjamäkeä tuomareille mussuttamisesta ja yrityksestä vaikuttaa rangaistuslinjaan, mutta rosoksi se on aika sileää.

– Ei hän ole niin tasainen kuin kaikki toimittajat luulevat. Kuten meillä kaikilla, kyllä hänelläkin on kaksi puolta, Petri Matikainen naurahtaa.

Nykyinen Pelicansin päävalmentaja tuntee Marjamäen hyvin, sillä kaksikko hääri Bluesin penkin päässä neljän vuoden ajan kausina 2007–2011. Matikainen oli ykkösvastuussa ja Marjamäki apuvalmentajan paikalla.

– En sano tätä negatiivisesti, mutta Latella oli silloin valtava kiire kehittyä ja päästä eteenpäin omalla urallaan. Välillä kerroin hänelle, että odota Lauri, kyllä sinun aikasi tulee. Näin jälkeenpäin tuntuu siltä, että olin hänelle pikkuisen niin kuin isä alkuvaiheessa. Osasin välillä sanoa, että nyt rauhoitut, mietit uudestaan, äläkä hätäile.

– Ja minä opin häneltä. Laurilla oli raikas kuva pelaamisesta, nuori ja innokas kaveri. Kovin onnistunut liitto.

Ajoittain yhteenottoja

Määrätietoinen, äärimmäisen kunnianhimoinen, vahva tietotaito, avoin pelaajille, mutkaton, hyvä mies. Näin Matikainen kuvailee Marjamäkeä, joka otti vuonna 2011 Bluesin päävalmentajan paikan Matikaisen siirryttyä HIFK:hon.

– Hän osaa myöskin suuttua, se puoli on olemassa. Otimme me Laurin kanssa välillä yhteenkin. Se on kehityksen mitta, että uskalletaan olla eri mieltä. Mutta ei siellä kaapissa minun tietääkseni mitään luurankoja ole, hän osaa hallita elämänsä.

Yrmeä tai tylsä Marjamäki ei Matikaisen mukaan ole. 

– Huumoria piisaa kyllä. Ei mikään mököttäjä luonteeltaan.

Donskoin kanssa Prismaan

Tamperelaislähtöisellä luotsilla on maine nuorien pelaajien kehittäjänä. Matkan varrella Marjamäki on opastanut muun muassa Miro Aaltosta, Joonas Donskoita, Jesse Puljujärveä ja Sebastian Ahoa.

– Siitä lähdettiin, että mentiin Prismaan, kierreltiin eri hyllyjä ja katsottiin mitä kannattaa ostaa ja mitä laitetaan leivän päälle ja mitä kannattaa syödä, NHL-seura San Jose Sharksissa loistava Donskoi on sanonut. 

– Täällä pitää olla ammattilainen, ei ole Lauri Marjamäkeä supattamassa korvaan mitä pitää tehdä. Täytyy kiittää Kärppien valmennusryhmää runsaista neuvoista, ja välillä tulee mietittyä mitähän se Late sanoisi tässä hetkessä

Tästä näkökulmasta voisi ajatella, että Marjamäki on ideaali mies Ahon, Puljujärven ja Patrik Laineen mentoriksi maajoukkueeseen. 

– Teimme Bluesissa äärimmäisen paljon pelaajalähtöistä valmennusta. Se oli myös oman valmennukseni ydin, Matikainen sanoo.

Millaista on Marjamäen jääkiekko?

Mutta minkälainen on Lauri Marjamäen Leijonat? Millaista jääkiekkoa se pelaa?

– Puolustusasenne, kärsivällisyys ja moderni kiekollinen jääkiekko. Lauri on valveutunut ja opiskelee muiden maiden pelitapoja. Kärppien peli oli välillä myös aika puuduttavaa. Siinäkin näkyi kunnianhimo, tulos haetaan ensin. Ja niin pitää ollakin. 

Lue myös:

    Uusimmat