Milla Arosen murhasta syytetyn puolustus pitää syyttäjän esittämiä todisteita mustamaalauksena: "Kovaa näyttöä tässä jutussa ei ole esitetty"

Milla Arosen kuolemasta uutta tietoa 1:56
Milla Arosen tapaus oli aiheena myös Rikospaikka-ohjelmassa viime keväänä

Milla Arosen murhasta syytetyn puolustusasianajaja pitää syyttäjän taktiikkaa mustamaalauksena.

Milla Arosen kuoleman hovioikeuskäsittely alkoi tänään. Syyttäjät yrittävät saada Arosen entisen poikaystävälle tuomion murhasta. 

Aiemmin käräjäoikeus hylkäsi murhasyytteet, mutta tuomitsi miehen törkeästä kuolemantuottamuksesta ja hautarauhan rikkomisesta kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen.

Miehen puolustusasianaja Kari Ek kertoo MTV:lle, ettei oikeudessa kuultu tänään mitään puolustukselle yllättävää. Puolustuksen mukaan tänään oikeudelle esitetyt kirjalliset todisteet olivat lähtökohtaisesti samat kuin käräjäoikeudessakin.

Syyttäjien mukaan vastaajan esittämä vaihtoehtoinen tapahtumakulku ei ole ollut uskottava. Käräjäoikeus kuitenkin päätti, ettei se riitä näytöksi.

– Kovaa näyttöä tässä jutussa ei ole esitetty. Pelkästään tällainen, sanoisinko mustamaalaamistyyppinen näyttö, joka liittyy esimerkiksi väitettyyn pahoinpitelyyn, ei riitä. Ei ole mitään rikosilmoituksia, ei lääkärintodistuksia, ja miehellä oli puhdas rikosrekisteri.

– Se on mustamaalausta. Syyttäjä pyrkii siihen, että vastaajasta henkilönä esitetään mahdollisimman huono kuva, ja se olisi riittävä näyttö. Näinhän se ei tietenkään voi olla.

Puolustus: Miten vastaaja olisi saanut taloudellistä hyötyä tappamalla?

Oikeudenkäynti hovissa jatkuu vielä useamman päivän. Ek ei usko, että oikeudessa tullaan kuulemaan mitään sellaisia todisteita, jotka muuttaisivat tuomiota.

Syyttäjä on esittänyt murhan motiiviksi taloudellisen edun tavoittelun ja syyttänyt vastaajaa Arosen pahoinpitelystä. Vastaaja on kiistänyt nämä syytteet.

Ekin mukaan todisteet, jotka syyttäjä tulee osoittamaan esimerkiksi Arosen tai vastaajan rahankäytöstä, ovat pitkälti riidattomia.

– Ei olla väitetty, että Aronen olisi ollut holtiton rahankäyttäjä, eikä olla väitetty, etteikö vastaaja olisi pikavippejä ottanut.

Ekin mukaan ei kuitenkaan ole mitään näyttöä siitä, että raha-asiat olisivat olleet motiivi tappaa uhria.

– Onko syyttäjien esittämä tapahtumankulku ja teonkuvaus uskottava? Millä tavalla henkilön tappaminen edesauttaisi pikalainojen ottamista hänen nimissään tai rahan nostamista hänen pankkitililtään?

21-vuotias Milla Aronen katosi kesällä 2019 varusmieslomansa aikana. Vastaaja on myöntänyt aiheuttaneensa Arosen kuoleman lyömällä tätä kovaa pään alueelle. Ruumista ei ole koskaan löydetty, mutta mies on kertonut poliisille hävittäneensä sen.

Lue myös:

    Uusimmat