Miljonääriäiti Maria Alasen parisuhde oli riitaisa ja avioerosta puhuttiin ennen Mikko Alasen hämärää kuolemaa – kylmät välit näkyivät tekstiviesteissä: "Tiedän että vihaat minua"

Miljonääriäiti Maria Alanen saapui oikeuteen 0:48

Miljonääriäiti Maria Alasta syytetään Helsingin käräjäoikeudessa edesmenneen aviomiehensä, venemiljonääri Mikko Alasen omistaman Ferrarin törkeästä kavalluksesta. Oikeudenkäynti pidetään ensi syksynä.

Katso videolta, miltä Maria Alanen näyttää nyt, kahdeksan vuotta Miljonääriäidit-ohjelman jälkeen!

Poliisin esitutkinnasta käy ilmi, että pariskunnalla oli ollut erityisen kireät välit Ferrarin takia jo pitkään. Avioerostakin oli puhuttu paljon ennen Mikko Alasen kuolemaa elokuussa 2010.

Maria ja Mikko Alanen muuttivat Espanjaan lokakuussa 2009 tuolloin neljävuotiaan poikansa ja kolmevuotiaan tyttärensä kanssa.

Ennen muuttoa pariskunta myi talonsa Helsingissä, mutta Espanjassa heidän oli tarkoitus olla vain puolisen vuotta. Mikko Alasen isän mukaan perhe lähti viettämään niin sanottua minisapattia.

Pariskunta osti lähtiessään kaksi verovapaata autoa Espanjaan vietäväksi: Mikolle Ferrari Californian ja Marialle Porsche Cayennen.

Mikko oli levoton Espanjassa

Tammikuussa 2010 Mikko Alanen kuuli, että veneiden maahantuontiliike Suomessa oli menossa konkurssiin. Hän sai tuttavansa kanssa sovittua Princess-veneiden edustuksen tuomisesta Suomeen ja he päättivät perustaa veneliikkeen Helsingin Katajanokalle.

Mikko muutti takaisin kotimaahan tammikuussa 2010 työnsä takia. Tuolloin Marian mukaan ei sovittu siitä, milloin muu perhe palaisi Suomeen.

– Mikko ei viihtynyt Espanjassa ja hän puhui sellaista, että eläminen Marian kanssa oli ”yhtä rähisemistä”, Mikon isä Heikki Alanen kertoi poliisikuulusteluissa.

Marian mukaan Mikko oli ollut levoton Espanjassa, koska hänellä ei ollut töitä. Maria vastusti Mikon menemistä venebisnekseen ja pariskunnalla oli siitä jonkinlaista riitaa.

Sen jälkeen, kun Mikko lähti Suomeen, he eivät olleet noin kuukauteen tekemisissä toistensa kanssa. Maria oli yksin lasten kanssa Espanjassa ja Mikko Suomessa.

– Tämä tuotti stressiä välillemme. Meillä oli hyviä hetkiä silloin, kun olimme yhdessä, mutta silloin kun olimme erillämme, meillä oli erilaisia riitoja johtuen myös siitä, että eri ihmiset puuttuivat meidän tekemisiimme, Maria kertoi poliisille.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Maria haluttiin tv-ohjelmaan

Marian mukaan keväällä 2010 Mikko kertoi hänelle haluavansa kolmannen lapsen. Samasta asiasta puhuttiin myös kesällä 2010.

– Olimme jatkamassa pariskuntana elämäämme ja joskus meillä oli kylläkin puhetta eroamisesta, mutta sillä ei välttämättä tarkoitettu mitään, Maria kertoi esitutkinnassa.

Kolmansia osapuolia ei suhteeseen liittynyt.

– Mikko aina sanoi minulle, että hän ei voinut löytää parempaa vaimoa kuin minä.

Keväällä 2010 Maria Alasta pyydettiin mukaan Miljonääriäidit-televisiosarjaan.

Ohjelmaa tuottanut Joonas Hytönen tuli maaliskuun lopussa 2010 Marbellaan katsomaan paikkoja, ja tuolloin sovittiin, että kuvaukset järjestetään touko-elokuun aikana. Mukaan ohjelmaan tulisi Marian ystävä Nina Grekin.

Esitutkinnan perusteella Mikolla ei ollut mitään sitä vastaan, että Maria meni mukaan ohjelmaan.

Riitaa Ferrarista

Suomeen palattuaan Mikko kertoi Marialle aikovansa myydä Espanjassa olevan Ferrarinsa miehelle, jolla oli autoliike Turussa.

Mikko kertoi vaimolleen tehneensä autosta kaupat ja ilmoitti tälle, että joku on tulossa hakemaan Ferraria. Marian mukaan kukaan ei kuitenkaan tullut.

Maria kertoi esitutkinnassa, että kaupassa olisi tullut vaihdossa vene, jota hänen miehensä ei halunnut, joten Marian mukaan Mikko perui kaupan sen vuoksi.

Poliisin ja syyttäjän mukaan Maria kieltäytyi palauttamasta Ferraria Espanjasta Suomeen, ja hän kavalsi auton mieheltään. Maria Alasta syytetäänkin nyt sen vuoksi törkeästä kavalluksesta.

Ferrarin käytöstä tv-sarjassa ei maksettu

Maria kiisti esitutkinnassa, että hänellä olisi ollut miehensä kanssa riitaa Ferrarin kaupasta. Marian mukaan riidat olivat Mikon ja veneen ostajan välillä.

Kuitenkin muut esitutkinnassa kuullut ihmiset kertoivat, että pariskunnalla oli riitoja nimenomaan Ferrarin vuoksi.

– Tämä auto oli jatkuvasti se ”kuuma peruna” Mikon ja Marian välillä, Mikko Alasen sisko kertoi poliisikuulusteluissa maaliskuussa 2012.

Maria oli kertonut miehelleen, että Ferrarin käytöstä tv-sarjan kuvauksissa maksettaisiin hyvä korvaus, mutta myöhemmin selvisi, että siitä ei maksettu mitään.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Viestit paljastivat riitaisat välit

Poliisi löysi Mikko Alasen työpaikan kannettavasta tietokoneesta sinne taltioituja tekstiviestejä helmi-maaliskuulta kesään 2010 saakka. Tekstiviesteistä kävi ilmi, että Mikon ja Marian välit olivat riitaisat ennen Mikon kuolemaa.

Viestien perusteella Mikko ei saanut olla yhteydessä riittävästi lapsiinsa Espanjassa, kun hän asui jo takaisin Suomessa.

Mikko lähetti Marialle useita viestejä lapsia koskien:

"On se nyt pe***le kun ei omille lapsille saa enää jutella".

"Olisi kiva kun joskus kysyisit lapsilta, että haluavatko puhua isin kanssa ettei minun tarttis aina pyytää.”

”Tiedän että meidän juttu on ohi mutta toivoisin että saisin edes puhua lasten kanssa niin kuin toivoin. Aina minun pitää monta kertaa toivoa sitä. Pyysin, mutta ei onnistunut”.

”Toivoisin, että huomenna voisin edes pikaisesti jutella lasten kanssa. Tiedän, että vihaat minua mutta toivon että sen verran ymmärtäisit, että saisin lasten kanssa vaihtaa kuulumiset”.

”Mulla on lapsia ikävä ja haluaisin sanoa hyvää yötä. Onko se liikaa pyydetty?”

Ferrarista tapeltiin viesteissä

Marian mukaan lapset eivät halunneet aina jutella isänsä kanssa. Maria kertoi poliisitutkinnassa, että hän ei rajoittanut isän ja lasten puhelinkeskusteluja, vaan yritti omalta osaltaan pitää yllä heidän yhteyttään.

Tekstiviestit paljastivat myös sen, että Ferrarista oli riidelty paljon. Mikko oli viestien perustella selvästi vihainen Marialle:

"Sanon vielä kerran että älä sinä p**kapää enää puutu minun autokauppaan, olen menettänyt jo riittävästi rahaa!"

”Jos on tämmöinen taistelu minun autosta niin mikähän taistelu tulee lapsista”.

”Haista p***a. Juristi alkaa nyt hoitaa, häviän ainakin kymppitonnin sinun takia. Kun olen puhunut Hytösen kanssa, mietin sitten annanko autoni sarjaan”.

Maria vastasi Mikolle rauhallisemmin:

"Minä maksan sen, ei Mikko tapella eikä haistatella, sä riehut taas yksinäsi, ei oo kivaa”.

Maria kertoi Mikon olleen räjähtävä

Marian mukaan Mikko ei ollut väkivaltainen, mutta hänellä oli mieliajan vaihteluja ja masennusta, ja hän sai välillä itkukohtauksia.

”Me tapellaan, sä olet oikeasti oudossa mielentilassa (ei pahalla) ja räjähtävä. Mitä luulet että tapahtuu kun tulet tänne, sama jatkuu ja mua pelottaa niin kovasti. Olisin halunnut entisen tilanteen rauhoittuvan, nyt jo meillä huono keskusteluyhteys, mä en kestä putkeen sitä mitä oli reilu viikko sitten täällä.", Maria kirjoitti Mikolle.

Viesteistä kävi ilmi, että pariskunnan suhde oli huonossa kunnossa ja avioerosta puhuttiin.

"Ymmärrän, että ollaan tauolla ja meillä ei tarvetta nähdä. Mulla kuitenkin kova ikävä lapsia”, Mikko kirjoitti Marialle.

Maria vastasi, että hän haluaa suojella lapsia, ja kotona heidän ei tarvitse nähdä riitaa.

"Perhe on tietysti tärkein. Luottamus sinuun on vaan mennyt kun valehtelet niin paljon”, Mikko vastasi.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Rikosilmoitus Espanjassa

Poliisin esitutkinnassa selvisi myös se, että Maria oli tehnyt huhtikuussa 2010 rikosilmoituksen Marbellan poliisille aviomiehestään. Ilmoituksen mukaan Mikko oli kohdellut Mariaa kaltoin viiden vuoden ajan siitä lähtien, kun he olivat olleet naimisissa puoli vuotta.

Rikosilmoituksen mukaan Mikko pahoinpiteli Mariaa myös helmikuussa 2010, kun hän kysyi aikooko Maria palata hänen kanssaan Suomeen. Ilmoituksen mukaan mies oli alkanut töniä vaimoaan, ottanut tätä ranteista kiinni ja potkinut.

Maria kertoi Espanjan poliisille, että mies loukkasi häntä kutsumalla huoraksi, sanomalla että ”Sinusta ei ole mihinkään, et tee töitä" ja uhkaamalla, että ”Minä tuhoan sinut”.

Marian mukaan Mikko oli sanonut, että jos Maria hakee avioeroa, Mikko vie lapset häneltä.

Mikko palasi Espanjaan pääsiäisenä, jolloin avioparilla oli rikosilmoituksen mukaan riitoja aiempaa useammin, ja ne olivat väkivaltaisempia ja hyökkäävämpiä.

Suomen poliisin kuulusteluissa Maria kielsi kaikki espanjalaisen rikosilmoituksen tiedot. Hän selitti asioita kieliongelmilla, ja sanoi, että koko ilmoitus on "puuta heinää".

Kiisti poliisille avioeron suunnittelemisen

Viestien perusteella Maria halusi Mikon käyvän psykiatrilla ja hän kirjoitti paljon Mikon riehumisesta. Maria neuvoi viesteissä miestään hakemaan ammattiapua.

"Onko sulla selitystä sille, miksi kerrot muille, että olen pahoinpidellyt sinut, itse potkit minua”, Mikko kirjoitti vaimolleen.

Maria sanoi kuitenkin Suomen poliisille, ettei pelännyt Mikon tuloa Espanjaan, vaikka tekstiviestissä hän sellaiseen viittasikin. Poliisille hän kiisti myös sen, että avioeroa olisi suunniteltu.

– Todellisuus on se, että kumpikaan meistä ei halunnut erota. Joskus ero mainittiin, mutta kumpikaan meistä ei ole sitä hakenut. Meillä oli molemmilla stressitila päällä, Maria sanoi kuulusteluissa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kirjoitti kaverilleen avioerosta

Mikko avautui avioeroasiasta kaverilleen, jolle hän kirjoitti viestissä pelkäävänsä ajatusta erosta ja siitä seuraavaa taistelua lapsista. Mikko arveli tuolloin, että Marialla oli jonkinlainen etsimiskausi, koska tämä oli niin erilainen kuin ennen.

Mikko kirjoitti, että avioero Marian kanssa on lähellä eikä hän saa nukuttua.

"On liikaa valehtelua, tappelua ja pahantekoa", hän kirjoitti kaverilleen.

Maria kertoi kuitenkin jatkuvasti poliisikuulusteluissa Mikon kuoleman jälkeen, että hän ei halunnut erota Mikosta eikä toisinpäin.

”Eihän sulle kelpaa edes merenrantatalo Tammisalossa. Olet nyt moviestar, sinun pitää varmaan mennä Westendiin. Me asutaan lasten kanssa Tammisalossa kivassa asunnossa", Mikko kirjoitti vaimolleen kesällä 2010.

Marian mukaan eroa vastaan puhui sekin, että Mikolla oli suunnitelmia perheen muuttamisesta Dubaihin. Marian mukaan hänen miehensä ei ollut tyytyväinen liikekumppaniinsa, koska joutui hoitamaan työasioita niin paljon yksin.

Odotti perhettään kotiin

Mikko Alanen odotti perhettään Suomeen aina tammikuusta 2010 seuraavaan kesään saakka.

– Maria lupasi moneen kertaan tulla Suomeen, mutta aina oli jotain syitä, että hän ei voinut lasten kanssa tänne tulla. Monesti lapset olivat kuulemma kipeinä tai sitten ei saanut lentoja. Aina oli jokin syy, että he eivät tänne Marian lupauksista huolimatta tulleet, Heikki Alanen kertoi kuulusteluissa.

Juhannuksena 2010 Mikko Alanen oli erittäin ihmeissään, miksi vaimo ei tule lasten kanssa Suomeen, vaikka tv-sarjan kuvaukset olivat jo loppu.

– Mikko kävi kuumana, kun perhettä ei kuulunut Suomeen ja minä olin vaimoni kanssa huolissani Mikon voinnista, Heikki Alanen sanoi.

Heinäkuun alkupuolella Mikko matkusti äitinsä kanssa Espanjaan hakemaan lapsia ja Ferraria. He tapasivat Marian ja lapset, ja sovittiin, että Maria palaa Suomeen lasten kanssa heti, kun perheen tytär on parantunut kuumetaudista.

Maria lupasi myös viedä Ferrarin Malagaan kuljetusliikkeen tiloihin, mistä se kuljetettaisiin Suomeen.

Pian kuitenkin selvisi, että Maria ei vienyt autoa Malagaan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Maria oli Suomessa vain muutaman päivän

Lopulta Maria palasi lasten kanssa Suomeen 29. heinäkuuta 2010. Tarkoitus oli juhlia pojan 5-vuotissyntymäpäiviä. Juhlien jälkeen Marialle ja Mikolle tuli riitaa, ja Maria palasi Espanjaan jo 2. elokuuta.

– Päätin silloin äkkipikaisena persoonana lähteä maanantai-aamuna 2.8. suoraan lentokentälle. Luulin Mikon tienneen mihin olin menossa, enkä viitsinyt vastata hänen soittoihinsa tai viesteihinsä vähään aikaan, Maria kertoi poliisille.

Mikko Alasen vanhemmat olivat kiinnittäneet huomiota siihen, että lapsilla oli vain pienet matkalaukut saapuessaan ja Marialla ainoastaan pieni kassi. Se herätti ihmetystä, koska äidin ja lasten oli tarkoitus muuttaa takaisin Suomeen.

– Mikon ja Marian välit olivat hyvin kireät, ikään kuin Maria olisi hakemalla hakenut riitaa Mikon kanssa, Mikko Alasen isä Heikki Alanen kertoi tavatessaan Marian juuri ennen tämän lähtöä.

Tuolloin Maria ei edes tullut tervehtimään appivanhempiaan saati syömään muiden kanssa.

– Hän hakemalla haki riitaa Mikon kanssa, että pääsisi lähtemään pois asunnolta ja sitten mahdollisesti Mikon tietämättä livahtamaan pois Suomesta takaisin Espanjaan, Heikki Alanen sanoi poliisille.

Mikko löytyi kuolleena liikkeestään

Mikon äiti Anneli Alanen soitti Marialle 10. elokuuta Espanjaan, mutta puhelun aikana ei tullut selvyyttä Ferrari-asiaan.

Anopin mukaan Maria oli jotenkin hysteerisessä tilassa ja sanoi, ettei halua olla enää päivääkään Alanen, vaan hän aikoi muuttaa sukunimensä.

Tämän jälkeen appivanhemmat eivät kuulleet enää Ferrarista mitään. 16. elokuuta Mikko Alanen löytyi kuolleena toimistostaan. Hämärä kuolema ei ole vieläkään selvinnyt.

Veneliikkeessä Katajanokalla käytiin kamppailu, jonka yhteydessä Alanen sai kuolemaan johtaneet vammansa. Alasen vanhemmat ovat varmoja siitä, että heidän poikansa kuolema oli tilaustyö. 

Maria sai tiedon miehensä kuolemasta Espanjaan samana päivänä, kun Mikon äiti soitti hänelle. Maria järjesti heti lennot Suomeen ja lensi seuraavana päivänä Helsinkiin.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tv-ohjelma pilasi maineen

Syyskuun lopulla Maria palasi lasten kanssa Espanjaan. 

Marian mukaan Miljonääriäidit-ohjelma pilasi hänen maineensa ja sen vuoksi hän jäi lasten kanssa Espanjaan asumaan.

– Kaikki täällä Suomessa muistutti Mikosta eikä meillä ollut mitään kotia täällä, Maria kertoi poliisille.

Marian mukaan Mikko ei ollut hankkinut perheelle pysyvää kotia.

Espanjaan palattuaan Maria kertoi vieneensä Mikon Ferrarin Marbellassa sijaitsevaan autoliikkeeseen, minne se myös hänen mukaansa jäi.

Marian mukaan liikkeen kanssa oli sovittu, että he saisivat myydä Ferrarin myöhemmin samaan hintaan kuin perunkirjaan on merkitty.

Poliisin mukaan Marian kertomus siitä, että hän olisi vienyt Ferrarin autokauppaan Espanjassa lokakuun alussa 2010, ei pidä paikkaansa.

Espanjan rekistereiden mukaan Ferrari vaihtoi omistajaa 5.11.2010.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Syytteen mukaan kauppakirja väärennettiin

Perunkirja tehtiin helmikuun alussa 2011 ja Ferrarin arvoksi määrättiin siinä 100 000 euroa. Maria kertoi saaneensa tietää Ferrarin myynnistä, kun autoliike ilmoitti siitä hänelle tammikuussa 2012.

– En ole syyllistynyt mihinkään rikokseen tässä asiassa, enkä ole sitä Ferraria itse mihinkään myynyt, Maria sanoi.

Syyttäjän mukaan Maria Alanen luovutti Ferrarin Nina Grekinin miehelle Espanjassa, joka puolestaan väärensi syytteen mukaan auton kauppakirjan ja esiintyi väärennetyn asiakirjan avulla auton omistajana.

Ferrari myytiin eteenpäin Espanjassa ja vaihdossa saatiin Bentley-merkkinen henkilöauto ja 5000 euroa rahaa. Bentley rekisteröitiin Nina Grekinin nimiin, jota syytetään avunannosta törkeään kavallukseen.

Grekinin miestä syytetään niin ikään avunannosta törkeään kavallukseen ja törkeästä väärennyksestä.

Nina Grekin ja hänen miehensä olivat esitutkinnassa hyvin vaitonaisia ja he kiistivät syyllistyneensä mihinkään rikokseen.

Oikeudenkäynti asiassa alkaa vasta ensi syksynä, koska juttuun tarvitaan paljon apua Espanjan viranomaisilta. Valmisteluistunnossa toissa viikolla oli syytetyistä läsnä ainoastaan Maria Alanen. Hän ei kommentoinut mitenkään syytettä medialle.


Lue myös:

    Uusimmat