Albert Einstein oli hyvin älykäs, mutta hänkin oli vain ihminen. Miksi siis kaikkien ihmisten aivot eivät toimi samalla tavalla?
Albert Einsteinin aivot ovat kiinnostaneet tutkijoita siitä lähtien, kun mies kuoli. Einsteinin aivot eivät olleet valtavan kokoiset verrattuna "tavallisiin" aivoihin, vaikka niissä joitakin erityispiirteitä olikin. Miksi hän oli niin viisas? Jos meillä jokaisella on suunnilleen samankokoiset aivot, miksemme voi kaikki olla älykköjä? Lifeslittlemysteries.com selvitti asian.
Englantilaisen Cambridgen yliopiston neurotiedemies Edward Bullmore etsi vastauksia tutkimalla, miten paljon energiaa aivot käyttävät tiettyihin toimintoihin. Aivot vievät valtavasti energiaa: vaikka niiden koko käsittää kehon massasta vain kaksi prosenttia, ne käyttävät 20 prosenttia energiasta.
Toinenkin Cambridgen yliopiston tutkija, Simon Laughlin, on osoittanut biologiaan perustuvilla esimerkeillä, että evoluution saatossa valtavasti resursseja on kulunut aivojen kehityksen sopeuttamiseen niin, että niitä olisi mahdollisimman "edullista" käyttää. Osa aivojen hienosäädöstä liittyy kokoon: pienemmät aivot vievät vähemmän energiaa. Tämä selittää, miksi aivojen koko ei ole kasvanut räjähdysmäisesti vuosituhanten varrella.
Tällaiset ovat keskimääräiset aivot
Einstein ei koskaan käynyt ÄO-testissä, mutta tiedemiesten arvion mukaan hän olisi saanut tulokseksi 160 – hän olisi siis kerännyt paremmat pisteet kuin 99,9 prosenttia kokonaisväestöstä. Miksi kaikkien aivot eivät ole yhtä tehokkaat kuin Einsteinin?
